Älytekniikan käytetyimmät painikkeet kannattaa sijoittaa lähelle ulko-ovea. Myllykankaat valitsivat vaaleaan kotiinsa ruostumattomasta teräksestä valmistetut painikkeet.

Jos vierastat teknisiä vempaimia, älytekniikka saattaa kuulostaa pelottavalta. Mutta eipä hätää. Älytekniikan idea on juuri siinä, että koti toimii kuin ajatus, vaikka asukas ei ymmärtäisi tekniikasta mitään.

Älytalo toimii niin kuin siellä asuvat ihmiset haluavat, sillä koti opetetaan asukkaidensa tavoille. Kun asukkaiden tarpeet ja toiveet muuttuvat, älykotikin muuttuu, sillä koti opetetaan uusille tavoille ohjelmoimalla komennot uudelleen. Ohjelmointi on yksinkertaista painikkeiden painelua, joten insinööritaitoja ei tarvita.

Älytekniikalla voi tehdä monenlaisia asioita, mutta useimmiten sillä säädellään kotona valaistusta ja lämmitystä. Voit esimerkiksi säätää valaistuksen himmenemään automaattisesti tiettyyn aikaan illasta. Tai voit ohjelmoida eri painikkeiden alle erilaiset valaistustunnelmat päivää ja iltaa varten.

Kun käynnistät videotykin, valkokangas laskeutuu automaattisesti alas. Myös kotisi verhot tai sälekaihtimet voivat avautua ja sulkeutua automaattisesti aina tiettyyn aikaan aamusta ja illasta.

Kun lähdet matkalle, säästät energiaa säätämällä huonelämpötilan alhaisemmaksi. Hiukan ennen kuin palaat matkaltasi, lämpötila alkaa pikkuhiljaa nousta normaalilukemiin ja koti ottaa sinut vastaan mukavan lämpöisenä.


Monipuolinen. Berkerin B.IQ-painikkeessa on neljä eri toimintoa: huonetermostaatti, infonäyttö, painikkeet ja kello.

Mikä älytekniikka? Älytekniikalla tarkoitetaan automaatiojärjestelmää, jolla voidaan ohjata keskitetysti erilaisia toimintoja kotona: sisä- ja ulkovalaistusta, lämmitystä, ilmanvaihtoa, hälytys- ja turvajärjestelmiä, viihde-elektroniikkaa.

Tietoliikenne eli komennot, joilla toimintoja kotona ohjataan, kulkevat langallisesti tai langattomasti. Järjestelmää voi käyttää etänä eli kotiin voi ottaa yhteyden esimerkiksi tietokoneen tai matkapuhelimen kautta. Ongelmatilanteissa hälytys tulee matkapuhelimeen.

Älytekniikka on helppokäyttöistä ja joustavaa. Asukkaan ei tarvitse tietää tekniikasta mitään. Silti hän osaa käyttää järjestelmää ja ohjelmoida talon toimimaan toiveidensa mukaan.

Taloautomaatiota hankittiin myös Suomelan asuntomessuperheeseen.
– Turvallisuus ja energiansäästö olivat suurimmat syyt, sanovat Virva ja Mika Myllykangas.

Kun Myllykankaat lähtevät kotoa ja painavat poissa-kytkintä, järjestelmä sammuttaa automaattisesti valot koko talosta, katkaisee sähkönsyötön keittiön liedeltä sekä keittiön ja kodinhoitohuoneen pistorasioista. Vesivahinkoakaan ei tarvitse pelätä, sillä magneettiventtiili sulkeutuu ja estää vedentulon pesukoneille.

Energiansäästöä edistää se, että jokaisen huoneen lämpötilaa voi säätää erikseen ja säätö on helppoa.
– Emme ole vielä ehtineet tutustua kaikkiin järjestelmän hienouksiin, mutta uskoisin, että tulemme käyttämään myös paljon sitä mahdollisuutta, että huoneisiin voi ohjelmoida erilaisia valaistuksia erilaisiin tilanteisiin, Mika arvelee.


Langattoman käyttö – paneelin avulla G4S Kotiturvalaitteistoa voi käyttää myös etänä.

Myllykankaiden kotona – kuten muissakin asuntomessujen Starkki-kylän taloissa – on Berkerin eurooppalaisen standardin mukainen EIB/KNX-taloautomaatiojärjestelmä. Peruspaketti antaa mahdollisuuden ohjata valaistusta ja lämmitystä. Valmiiksi asennetun integrointipalikan avulla järjestelmää voi helposti laajentaa toiveiden lisääntyessä.

– Järjestelmällä voi käytännössä ohjata kaikkea talon tekniikkaa, joten esimerkiksi ilmanvaihdon sekä murto- ja palosuojauksen liittäminen järjestelmään myöhemmin on hyvin helppoa, myyntipäällikkö Niko Nissinen kertoo.

Berkerin järjestelmä on väyläpohjainen eli tieto kulkee rakennusvaiheessa asennettuja kaapeleita pitkin. Järjestelmän asentaminen nostaa uudisrakennuksen sähköurakan hintaa noin 35 prosenttia. Järjestelmän voi asentaa myös vanhaan taloon, mutta koska asennus vaatii purkutöitä, se kannattaa ajoittaa ison, rakenteiden purkua vaativan remontin yhteyteen.

Myllykankaat ovat täydentäneet kodin talotekniikkajärjestelmäänsä G4S:n Kotiturvalla, joka varoittaa murto-, kosteus- ja savuvahingoista.

Kotiturva toimii siten, että asiakas saa kotiinsa ilmaiseksi laitteet: keskusyksikön, johon on integroitu gsm-modeemi, käyttönäppäimistön, ovitunnistimen, tilailmaisimen ja yhden avaimenperäkauko-ohjaimen. Asiakas maksaa palvelusta kuukausimaksua ja saa vastineeksi ympärivuorokautista turvallisuutta. Hälytykset välittyvät gsm-modeemin kautta G4S:n palvelukeskukseen, joka huolehtii myös laitteiden ylläpidosta.

Peruslaitteiston lisäksi kotiin on yleensä asennettava muutama lisätunnistin. Järjestelmää voi laajentaa ja sitä voi käyttää moniin muihinkin toimintoihin, esimerkiksi tarkkailemaan öljysäiliön pinnan korkeutta.


Nykyaikaisen kodin sähkötekniikalta vaaditaan energiansäästöä, luotettavuutta, muunneltavuutta ja turvallisuutta. EIB/KNX-taloautomaatio on standardi (EN50090), joka täyttää nämä vaatimukset. Järjestelmällä voidaan ohjata mm. valaistusta, lämmitystä, jäähdytystä, ilmastointia sekä esim. markiiseja. Yhteensopivia

Langattoman tekniikan avulla vanha talo muuttuu älytaloksi ilman purkutöitä. Schneider Electric Finland esitteli elokuussa Strömfors Connect -tuotteet, joilla kodin sähkötoimintoja voidaan ohjata langattomasti. Ilman johtoa toimivat valopainikkeet ja valonsäätimet voi kiinnittää tarralla tai ruuveilla mille tahansa pinnalle.

Valot syttyvät halutulla tavalla, kun tieto valopainikkeesta kulkee radiosignaalina vastaanottimeen. Sähköasentajaa tarvitaan asentamaan ohjattavaan laitteeseen vastaanotin, johon esimerkiksi valopainike lähettää radiosignaalin.

Connectiin voi yhdistää tietokoneen, jonka kautta voi ohjata esimerkiksi kodin tilannevalaistusta, verhonsäätimiä, saunaa ja ilmastointia. Graafisen ohjauspaneelin avulla järjestelmää voi käyttää myös etänä ja lähettää käskyt sähköpostitse.

– Ihminen tarvitsee kolmenlaista valoa, sanoo valaistuksia ja kodin älytekniikkaratkaisuja suunnitteleva ja toteuttava Michael Bendtsen Bemi Automationista.

Bendtsen loi valojen avulla Vaasan asuntomessuilla Lapponian Majakkaan eri tilanteisiin ja eri vuorokaudenaikoihin sopivia tunnelmia.

Bendtsen suunnitteli joka huoneeseen valaistuspsykologian oppeja soveltamalla erikseen päivä- ja iltavalaistukset. Kun valaistus muuttuu – valon väri ja kontrastit vaihtuvat – huoneessa oleskelevien ihmisten aivot saavat tiedostamattaan piristäviä ärsykkeitä.

– Vaikka emme tiedosta sitä, ikävystymme, jos valaistus on samanlainen aamusta iltaan, Bendtsen sanoo.

Piristävä ympäristö saadaan aikaan yleis-, kohde- ja kimallusvaloilla. Kohdevalot nostavat huoneen erikoispiirteet tai halutut huonekalut ja koriste-esineet esiin. Kimallusvalo heijastuu kiiltävistä pinnoista ja synnyttää mielihyvää stimuloimalla aivoja.

Yhteystietoja

Bemi Automation, 040 827 1627, www.bemi.fi
Berker, (09) 4391 600, www.berker.fi
G4S Kotiturva, 0204 2828, www.kotiturva.fi
Ensto, 0204 7621, www.ensto.fi
Schneider Electric Finland, 010 446 615, www.schneider-electric.fi
Solito, 050 569 4286, www.solito.fi
Katso myös: www.mukavamminsahkolla.fi.
SLO:n sivuilla on tietoa omakotitalon rakentajille ja remontoijille kodin sähköistämisestä ja erilaisista sähkötuotteista sekä ideoita, miten sähkön avulla voi helpottaa arkea ja lisätä kodin turvallisuutta.