Teksti Vesa Tujunen
Keskeneräiset työt ovat jaettavissa kuuteen osa-alueeseen:
  • Pienet fiilaukset, jotka aluksi häiritsivät silmää mutta ovat sittemmin muuttuneet talon ominaispiirteiksi.
  • Liikkumista tai yleistä toimivuutta haittaavat keskisuuret työt, jotka tehdään heti ensi viikolla, ensi kuussa, kesälomalla tai eläkkeellä.
  • Suuret, ulkopuolista työvoimaa, reilua rahamassin raottamista ja unettomia öitä aiheuttavat työt.
  • Pihatyöt.
  • Muutostyöt, jotka on julistettu alkaneiksi lausahduksilla ”oho”, ”ai, siitä tuli tuon näköinen” tai ”voi p…een p…e”.
  • Haaveet, joiden toteuttamisen esteet on raivattu heti kun iso rahakasa yllättäen tipahtaa syliin.
Omilla tiluksillani on viime aikoina keskitytty pihatöihin. Kuiva alkukesä piti huolen siitä, että homma ei ollut ohi kun puska oli isketty maahan. Vesiletkun varressa piti nojailla harva se ilta. Nurmikko tuli pääosin istutettua jo viime syksynä, ja hyvältä se näyttää – ainakin kauempaa katsottuna. Loppusyksyyn mennessä on tarkoitus laittaa loput nurmikosta alulle, poistaa trukkilava- ja jätepuusommitelmat pihan perältä sekä istuttaa kuusiaitaa rajoille. Sen jälkeen voin keskittyä tuijottamaan kasvun ihmettä tai ilmeisempää kasvamattomuutta. Erityisesti kuusiaitaa aion kehottaa ripeään kasvuun, jotta nakuna pihalla kirmailu onnistuu ilman pelkoa naapurustoa vaivaavista sydänkohtauksista. Lentokoneonnettomuuksista en ota vastuuta.
Tällä hetkellä otsalohkojen kiristystä ja hengenahdistusta aiheuttavat keskisuuriksi luokittelemani työt. Klapeista kootut rappuset pitäisi korvata kestävillä, tikapuut hankkia ja laittaa seinälle, autokatoksen sähkötyöt lopettaa, reunapellit kiinnittää ja rakennukset vielä kertaalleen maalata. Näin ensi alkuun. Sitten voisi pykätä ”huvi”-majan, pihagrillin, kuivaustelineen ja jätekatoksen. Heti siihen perään.
Omaksi ja ystäväpiirini onneksi mitään suuria työvaiheita ei enää ole jäljellä. Pihakiveyksen laittaminenkin on tällä hetkellä enemmän haaveosastoa, mutta olen aloittanut projektin kiikuttamalla säännöllisesti lottokuponkeja kiskalle. Muutostöihin liittyvistä uteluista olen selvinnyt – ja luultavasti selviän seuraavat kymmenen vuotta – ”tehdään heti kun kaikki muu on tehty” -vastauksilla. Kerran suurella vaivalla rakennettua tai koottua kun ei ilman sydänverta kykene purkamaan. Perheessä vallitsevassa taistossa ”hajota ja hallitse” ja ”älä hajota, hillitse” -ryhmittymien välillä on jälkimmäinen toistaiseksi niskan päällä.
Mutta kesken on muillakin. Moni vielä virkeä naapuri vasta aloittelee rakentamista, ja vuosi jos toinenkin vierähtää ennen kuin ympäristö on kokonaan valmis. Tätä keskeneräisyyttä ei tosin valtakunnan ykköslehden toimittaja huomannut, kun hän kirjoitti asuinalueestani Sipoon Landbosta. Hän kauhisteli muun muassa pyöräteiden puuttumista, vaikka normaaleilla näköelimillä varustettu ne kyllä huomaa. Ehkä sapetus sumensi näkökyvyn. Erityisesti toimittajaa jurppi, että alueen talot ovat erilaisia ja maasto vaihtelevaa. Ideaalialue kun on tasainen pelto, missä toistensa näköiset talot ovat rivissä eivätkä varmasti loukkaa ketään. Taisi olla samaa koulukuntaa kuin ne, jotka 70-luvulla purkivat vimmatusti kaupunkien vanhoja kivitaloja ja rakensivat tilalle Helsingin Kallion virastotalon tyylisiä betonilaatikoita. Ei krumeluureja, ei häiritseviä erkkereitä, eikä varmasti kukaan ole kateellinen.
”Keskellä korpea” oli jutussa käännetty negatiiviseksi, vaikka asukkaille se tarkoittaa mahdollisuutta kipaista sienimetsään suoraan takapihalta. Suurin taivastelun aihe oli kuitenkin se, että useilla asuinalueeni perheillä on kaksi autoa – ja röyhkeyden huippuna niitä varten on rakennettu talli varastoineen. No, onneksi alue on tehty elämistä varten eikä ”asiantuntijoiden” silmien iloksi. Olisi jutussa tosin voitu mainita, että aluetta ihastellaan jatkuvasti erityisesti sen vaihtelevuuden vuoksi, asukkaat viihtyvät siellä erinomaisesti, ja vanhan ajan kylähenki talkoineen ja talviriehoineen on voimissaan. Niin, eikä alueelle tietääkseni kukaan ole väkipakolla joutunut muuttamaan.