Verokorttirakentaja on vakuutettava lakisääteisesti. Kun teetät rakennustyötä verokortilla työskentelevällä ammattilaisella, sinun on otettava hänelle sekä lakisääteinen tapaturmavakuutus että eläkevakuutus. Urakoitsijalla on tarvittavat vakuutukset oman yrityksensä kautta – varmista, että myös vastuuvakuutus.

Rakentajaperhe ja talkooapu tarvitsevat omat vakuutuksensa. Itsesi ja rakennuksella työskentelevät perheenjäsenesi voit vakuuttaa tekemällä jokaiselle oman vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen. Henkivakuutuksella varmistat lainojesi takaisinmaksuvalmiuden. Talkooapusi vakuutat talkoolaisten tapaturmavakuutuksella, sillä lakisääteinen tapaturmavakuutus ei kata talkootyötä.

Työmaa kannattaa vakuuttaa kattavasti. Rakenteilla olevan talosi turvaat laajalla kotivakuutuksella jo ennen töiden alkamista. Älä tyydy pelkkään palovakuutukseen, koska esimerkiksi ikkunapaketit on tapana kuljettaa kerralla rakennuspaikalle ja ilkivalta on yleistä. Laaja vakuutus suojaa ehtojensa mukaan sekä rakennusajan työkalut ja tarvikkeet että paikalle jo asennetut kiinteät koneet ja laitteet. Myös vakuutukseen kuuluvat vastuu- ja oikeusturvavakuutukset voivat olla tarpeen.