Käytetytyt paristot ja pienakut ovat teippaamattomina turvallisuusriski

Yleinen

Joulun aikaan on käytössä paljon paristolla toimivia koristeita ja leluja. Kynttilät, lämpö ja sähkövaraus ovat vaarallinen yhdistelmä, joten paristojen oikeanlainen säilyttäminen on tärkeää – etenkin, kun lähellä on lapsia.

Paristot ja pienakut voivat käytettyinäkin sisältää pienen määrän sähkövarausta. On mahdollista, että ne aiheuttavat huolimattomasti säilytettyinä oikosulkuun joutuessaan niin paljon lämpöä ja kipinöintiä, että seurauksena voi olla jopa tulipalo.

– Oikosulku voi syntyä, jos paristojen tai akkujen virtanavat pääsevät kosketuksiin toistensa tai muun metalliesineen kanssa. Tämä voidaan estää teippaamalla paristojen ja akkujen virtanavat piiloon heti, kun ne poistetaan käytöstä. Käytetyt paristot ja pienakut on helppo palauttaa paristonkeräyspisteeseen, joita on kaikissa paristojen ja pienakkujen myyntipisteissä, muistuttaa paristojen ja pienakkujen kierrättämistä Suomessa organisoivan Recserin toimitusjohtaja Tuomas Räsänen.

Paristot kierrätetään – pienakut jäävät laatikoihin

EU on asettanut paristojen keräysastevaatimukseksi 45 % vuoden 2016 alkuun mennessä. Se on Suomen osalta täyttymässä jo vuoden 2015 osalta.

– Suomalaiset kierrättävät paristoja innokkaasti, mutta toivomme, että myös pienakut palautettaisiin teipattuina keräyslaatikoihin. Niitä lojuu kaapeissa ja laatikoissa aivan liikaa, Räsänen toteaa.

Teipattuna_Keraykseen

Palauta käytetyt paristot ja pienakut keräyspisteisiin.

Paristojen paloturvallisuus

  1. Teippaa paristojen ja akkujen virtanavat piiloon heti, kun poistat ne käytöstä.
  2. Pakkaa vuotavat tai ruosteiset paristot tai akut erilliseen muovipussiin: estät ärsyttävien aineiden joutumisen iholle tai muille pinnoille.
  3. Säilytä käytetyt ja oikein suojatut paristot paikassa, josta lapsi ei saa niitä käsiinsä.
  4. Älä heitä paristoja ja akkuja sekajätteeseen, vaan vie ne paristonkeräyspisteisiin. Keräyspisteitä on paristoja ja akkuja myyvissä kaupoissa ja kioskeissa.
  5. Säilytä kierrätystä varten kerätyt paristot ja akut virtanavat suojattuina esimerkiksi pantillisten pullojen lähellä: näin muistat ottaa ne mukaan kauppareissulle.
paristot purkissa

Teipattuja paristoja voi säilyttää vaikkapa lasipurkissa.

Katso video paristojen ja akkujen teippaamisesta:

Lähde: Recser Oy

Laki velvoittaa paristoja ja akkuja myyvät liikkeet ottamaan haltijoilta vastaan käytetyt paristot ja akut ilman uuden tuotteen ostopakkoa. Recser Oy huolehtii kannettavien paristojen ja akkujen kierrätyksen organisoimisesta ja tiedottamisesta sekä muista lainsäädännön asettamista velvoitteista koko Suomessa yhteistyössä tuottajayhteisö ERP Finland ry:n kanssa.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kierrätys käytetyt paristot paristojen kierrätys paristot pienakut

Ei liitettyjä avainsanoja.