Talojen julkisivua ei nykyrakentamisessa pitäisi enää valita pelkästään ulkonäön perusteella. Rakenteen alhaiset käyttökustannukset, vähäinen huoltotarve ja pitkäaikaiskestävyys ovat yhä tärkeämpiä kriteereitä valinnassa. Energiatehokkuus ja ekologisuus ovat nousseet avainsanoiksi niin rakentamisessa, remontoinnissa kuin asumisessakin.
Tuttu ja turvallinen rakennusmateriaali aikojen takaa
Tiili oli Suomessa 1960-luvulle saakka suurten rakennusten pääasiallinen runko- ja julkisivumateriaali, joko puhtaaksimuurattuna tai rapattupintaisena. Nuo vanhat rakennukset ovat arkkitehtuuriltaan ajattoman kauniita ja edelleenkin hyväkuntoisia. Suurin osa mm. pääkaupunkiseudun vanhoista asuinkerrostaloista on tehty massiivitiilirakenteisina ilman erillistä lämmöneristettä, mutta siitä huolimatta nämä vanhat rakennukset ovat energiateknisessä vertailussa todettu vieläkin erinomaisiksi.
Pientaloissa täystiilitalot olivat suosionsa huipulla 1960–80-luvulla, ja 90-luvulle tultaessa tiili oli suosituin pientalojen julkisivumateriaali. Suomen Rakennusteollisuus ry:n mukaan tiilen osuus julkisivumateriaalina on rivitaloissa noin 45 % mutta omakotitaloissa vain 15 %. Runkomateriaalina tiili on vielä harvinainen, tiilirunkoisten talojen osuus pientaloista on vain parisen prosenttia.
Nykyrakentamisessa tiili on nousemassa jälleen suosituksi ulkoverhousmateriaaliksi pitkän elinkaaren, vähäisen huoltotarpeen ja laajan tuotevalikoimansa ansiosta. Tiiliverhous tarjoaa valtavan määrän erilaisia vaihtoehtoja, sillä tiilen väri, pinta, koko ja muoto, sauman väri, saumaustapa ja limitys voidaan kaikki valita erikseen. Nämä valinnat vaikuttavat vahvasti tiiliverhoillusta talosta syntyvään mielikuvaan.
Puuhun verrattuna tiili on vakaa materiaali. Sen eläminen kosteuden ja lämmön vaikutuksesta on vähäistä, poltetun tiilen vielä vähäisempää kuin kalkkihiekkatiilen. Massiivisena rakenteena tiili varaa lämpöä ja tasaa siten lämmönvaihtelua. Hyvin rakennetuissa tiilitaloissa voidaan selvitä 5–15 % pienemmällä energialaskulla. Lisäksi huoltokustannuksiltaan tiilitalo on esimerkiksi puutaloon verrattuna oleellisesti halvempi, sillä puutalo vaatii huoltomaalauksen vähintään 6–12 vuoden välein, mitä talon hankintahetkellä ei useinkaan tule mietittyä.
Vaaleat värisävyt ovat yleistyneet viime vuosina tiiliverhotuissa pientaloissa. Nykyään värikirjo on laaja ja lähes jokaiseen makuun löytyy sopiva sävy. Kuvan espoolaisen pientalon tiili muistuttaa käsinlyötyä tiiltä. Kuva: Wienerberger Oy.
Vaatimukset kiristyvät
Rakentamismääräyskokoelmassa määritetty lämmönläpäisykerroin (U-arvo) kuvaa, miten paljon tehoa tarvitaan pinta-alaa kohti, jotta saavutettaisiin tietty lämpötilaero eristerakenteen läpi. Mitä pienempi U-arvo on, sitä paremmin materiaali eristää. Vanhojen massiivimuurattujen, noin 45–60 cm paksujen tiiliseinien U-arvo on yleensä 0,85–1,15 W/m2K. Siitä huolimatta ilman erillistä lämmöneristettä rakennetut massiivimuuratut tiilitalot kuluttavat energiaa keskimäärin noin 40 % vähemmän kuin esim. 60–70-lukujen lämpöeristetyt elementtitalot, joiden U-arvo on noin 0,30–0,45 W/m2K. Tämä kuvaa vain sitä, että tiilen lämpötekniset ominaisuudet ovat erinomaiset.
1990-luvulta alkaen ulkoseinien lämmöneristysvaatimukset ovat kiristyneet niin, että vuosituhannen vaihteessa U-arvo sai olla 0,28 W/m2K. Vuonna 2010 voimaan astuivat yhä tiukemmat energiamääräykset, joiden mukaan ulkoseinien U-arvon tulee olla jo alle 0,17 W/m2K. Muutosten myötä uusien rakennusten pitäisi kuluttaa energiaa myös 30–40 % vähemmän kuin aiemmin. Lisäksi ulkovaipparakenteiden tiiveydelle on asetettu omat vaatimuksensa.
