Vuokrien kipuraja noussut reilusti kasvukeskuksissa

Talo

Vuokra-asuntojen kasvava kysyntä ja kiinteistöjen ylläpitokustannusten nouseminen hivuttautuvat vuokriin. Vuokrien kipuraja on kohonnut lähes kaikissa Suomen kasvukeskuksissa. Esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa kaksiovuokran kipuraja on vuodessa siirtynyt 900 eurosta 980 euroon.

Kipurajan nouseminen kaksioiden vuokrissa näkyy pääkaupunkiseudulla sekä esimerkiksi Lahdessa, Turussa ja Oulussa. Vantaalla nousu on lähes 11 prosenttia eli 730 eurosta 810 euroon ja Helsingin keskustassa lähes 9 prosenttia. Asuntovuokrien kehitys eriytyy alueittain. Tampereella, Jyväskylässä ja Kuopiossa taso on pysynyt käytännössä samana vuoden takaiseen verrattuna.

Tilastot pohjautuvat Realia Asuntovuokrauksen tekemään vuokra-asuntobarometriin, jossa kysyttiin asuntovuokrauksen ja -sijoittamisen asiantuntijoilta näkemyksiä asuntomarkkinoista ja niiden kehittymisestä kuluneen ja seuraavan 12 kuukauden aikana. Vastaajina toimi 59 Realian asiantuntijaa ympäri Suomen, jotka välittävät vuosittain noin 10 000 vuokra-asuntoa. Kipurajaksi on määritelty maksimihinta, jolla asunnon saa vuokralle kohtuullisen nopeasti.

Kova kysyntä ja kohonnut kustannustaso tuovat nostopainetta

Vuokra-asuntojen kysyntä kasvukeskuksissa tulee pysymään jatkossakin hyvänä juuri pienten asuntojen osalta. Pienet perhekoot, ikääntyminen, työperäinen maahanmuutto ja kaupungistuminen näkyvät kysyntää kasvattavina asioina myös tulevaisuudessa.

Korkean kysynnän lisäksi myös yleisempi kustannustason nousu aiheuttaa paineita vuokrien korottamiselle. Tilastokeskuksen mukaan kiinteistöjen ylläpidon kustannukset ovat nousseet vuodessa yhteensä 10,2 prosenttia. Tämä koskee erityisesti energiakustannuksia: Sähkön hinta on noussut 18,3 prosenttia, lämpökustannukset 17,2 prosenttia ja kaukolämpö 11,8 prosenttia.

– Kiinteistöjen ylläpidon kallistuminen vaikuttaa ilman muuta vuokrien tasoon, sanoo Lasse Käck , Realia Asuntovuokrauksen johtaja.

– Nykyisen vuokrasopimuskannan vuokrankorotukset ensi vuodelle tulevat olemaan keskimäärin noin 5 prosenttia, mikä vastaa hyvin myös näkemystämme kasvukeskusten markkinavuokrien nousupaineeksi vuodelle 2012.

– Vuokranantajat tavoittelevat asunnoista keskimäärin maltillista 4-5 prosentin tuottoa, jonka saavuttamiseksi on luonnollista tarkistaa vuokria kulujen noustessa.

Suurten asuntojen vuokrat ampaisseet vuodessa ylös pääkaupunkiseudulla

Helsingissä kolmioiden vuokrat ovat nousseet Realia Asuntovuokrauksen tilastojen mukaan vuodessa 9,6 prosenttia ja Vantaalla peräti 17,1 prosenttia. Helsingissä ja Espoossa neliöt ja sitä suuremmat asunnot ovat nyt 16,3 ja 15,1 prosenttia kalliimpia kuin vuosi sitten.

– Useat omistusasuntonsa jo myyneet siirtyvät väliaikaisesti vuokralle odottamaan hintojen laskua, mikä on poikkeuksellisesti nostanut suurtenkin asuntojen kysyntää, analysoi myyntijohtaja Sari Halkosalmi Realia Asuntovuokrauksesta.

– Niiden vuokrat ja kysyntä ovat nyt tasaantuneet eikä tarjonnan lisääntymisenkään vuoksi isojen asuntojen vuokriin ole enää näkyvissä nousua.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

asunnon hinta asuntojen hinta hinnat vuokra-asunnot vuokra-asunto

Ei liitettyjä avainsanoja.