Pohjolan puutarhat – Isoäidin ruusutarha

Yleinen

Mummun innostus ruusuja kohtaan tarttui tyttäreen ja tyttären tyttäreen.

Kun mökki rakennettiin vuonna 1951, oli tontilla lähinnä sammalen peittämiä kallioita ja kallionhalkeamiin tarrautuvia mäntyjä. Mutta mummu halusi silti kukkapenkin. Niinpä keräsimme maata metsäretkillämme – raaputimme sitä vähän pussiin ja tyhjensimme pussin mökin seinustalle. Toimme myös kaupunkiasunnon parvekelaatikoissa käytetyn mullan mukanamme mökille. Siihen aikaan mökillä oli vanhanajan ulkohuussi, jonka sisältö kaivettiin maahan ja kompostoitiin muhevaksi mullaksi. Hitaasti mutta varmasti sai mummu lopulta kukkapenkkinsä. Mummun innostus ruusuja kohtaan siirtyi vanhempiini ja sitten minuun.

Mielestäni on todella hauskaa, jos kasveihin liittyy jokin pieni tarina siitä, miten ne päätyivät juuri tänne. Niin kuin ”isoäidinruusu” – hyväntuoksuinen ja helposti viljeltävä ruusu, jonka juuriverson mummu sai aikoinaan omalta isoäidiltään. Tämä neidonruusuihin kuuluva ruusulajike on oikealta nimeltään Tjømen ruusu. Meillä on myös ”Karenin ruusu” (Rosa pimpinellafolia lutea plena) ja syreenejä. Ne ovat peräisin vanhalta Karenilta, joka asui täällä Tjomessa 50-luvun lopulle eli kuolemaansa saakka. Kerran mummu sai ystävältään rasiallisen sormustinkukan siemeniä – ja ne kukat ovat todella eläneet omaa elämäänsä tällä alueella viitisenkymmentä vuotta, toisten iloksi ja ehkä joidenkin harmiksi. Mutta onhan se aika hauskaa, kun sattuu löytämään sormustinkukan satojen metrien päässä sen alkuperäisestä paikasta ja voi pohtia, mistä se on sinne levinnyt.

Louise Odier kukkii keittiön ovella, etualalla Tjømen ruusu ja F. J. Grootendorst.

Yhteen suosikkiruusuistamme äitini oli aluksi todella pettynyt, koska se oli yksinkertainen ja hän piti kerrannaisista ruusuista. Rosy Cushion on kasvanut suureksi pensaaksi, joka kukkii keskeytyksettä kesäkuun puolivälistä pitkälle lokakuuhun. Siinä on huumaava tuoksu, ja myös metsäkauriit pysyttelevät siitä ihme kyllä loitolla. Nykyään se on äidin ehdoton suosikki. Itse pidän paljon Austin-ruusuista, joita meillä on muunmuassa Charles Austin-, Heritage-, Mary Rose-, St. Swithun- ja Sir Edward Elgar -lajikkeita. Viimeksi mainittu on uusi tuttavuus viime vuodelta. Norjanruusun istutimme alun perin aivan liian pieneen penkkiin, koska vanhempani eivät tienneet, kuinka suureksi se kasvaa. Niinpä seuraavana vuonna se oli siirrettävä tilavampaan paikkaan.

Muutamat kukat tuovat mieleeni lapsuuden ihanat kesät. Ne ovat New Dawn -ruusu, tuoksuherne ja sarviorvokki (Viola cornuta). Viimeksi mainittu tosin viihtyi paremmin mummun jokapäiväisessä hoidossa kuin nyt minun.

Nykyään hyvien kasvuolosuhteiden järjestäminen ruusuille on helpompaa: kukkapenkit on rakennettu korkeammiksi, kompostoitua lehmänlantaa voi ostaa puutarhamyymälöistä ja melkoisen monta multasäkkiäkin on tänne kärrätty parkkipaikalta. Myös ilmasto on todella hyvä täällä Oslonvuonon eteläosissa, vaikka täällä tuulee usein melko navakasti ja paahtava aurinko kuivattaa kukkapenkit. Suurin haaste minulle on kuitenkin se, että työni vuoksi en voi asua mökillä koko kesää niin kuin mummu ja myöhemmin äiti tekivät. Kun tulen tänne perjantai-iltana, kastelen heti ensimmäiseksi kukkapenkit seinänvierustan tynnyreihin kerätyllä sadevedellä. Terassin kukat selviävät hyvin itsekastelevissa parvekelaatikoissa ja ruukuissa.

Rosa pimpinellafolia lutea plena kukkii vain runsaana viikon verran kesäkuussa. Rosy Cushion puolestaan ilahduttaa meitä kukkaloistollaan ja huumaavalla tuoksullaan kesäkuusta pitkälle lokakuuhun.

Charles Austin, voimakaskasvuinen, ihanantuoksuinen, kukkii runsaana läpi kesän. Norjanruusu on nyt kaunis ruusupuu, joka kukkii voimakkaasti muutaman viikon kesä-heinäkuussa.

Sir Edward Elgar, Austin-ruusu, joka kukkii erittäin runsaana ja useita kertoja, ihanantuoksuinen. Leonardo da Vinci, kaunis ja helposti viljeltävä.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

köynnösruusu pensasruusu puutarha puutarhakasvit puutarhanhoito ruusu villiruusu

Ei liitettyjä avainsanoja.