Uusi koti on aina kuin tyhjä taulu, johon asukkaat alkavat piirtää kukin omia merkkejään. Tila on kenties jo muokattu perustoiltaan omannäköiseksi remontoimalla, maalaamalla ja tapetoimalla tai rakennettu uusi talo kokonaan oman maun mukaiseksi. Rakennettu tila kuitenkin saa sosiaalisen muotonsa vasta, kun sitä käytetään. Sitä ennen tila on lähinnä suunnittelijansa kädenjälki ja rakennustyön materiaalinen tulos, ja sellaisenakin rakennusmääräysten rajoittama ja trendien ohjailema.
Rakennettu tila muuttuu sosiaaliseksi kun rakennus saa käyttäjän ja koti asukkaan
Rakennettu tila muuttuu sosiaaliseksi ja yhdistyy yhteiskunnan organismiin vasta, kun rakennus saa käyttäjän ja koti asukkaan. Tyhjää, käyttämätöntä tilaa voimme tarkastella vain arkkitehtonisena tai materiaalisena tuotoksena.

Koti muotoutuu asukkaidensa näköiseksi erityisesti esineiden kautta: kun omat, rakkaat tavarat kannetaan sisään, muuttuu vieras tila tutummaksi ja alkaa heijastaa asukkaiden elämänarvoja. Kalustaessaan ja sisustaessaan uutta kotiaan ihminen tekee myös matkan menneisyyteensä ja arvioi, mitkä esineet tässä kodissa tuntuu tärkeältä asettaa esille, mitkä joutavat vinttiin tai kellariin. Näin koti hahmottuu myös mentaaliseksi tilaksi, jossa esineet luovat erilaisia tunnetiloja, ylläpitävät muistoja ja kokoavat kunkin asukkaan elämänhistoriaa. Joskus tekee ehkä mieli jättää komeroon taulu, joka nostaa pintaan liian kipeitä tuntoja, ja asettaa sen paikalle lapsuuskodista saakka mukana kulkenut, turvaa tuova vanha ryijy. Niin tila kuin sen esineet auttavat muistamaan, pakottavat muistamaan ja estävät unohtamista.

Kodin tila muotoutuu myös toimintojen kautta. Asukkaat kantavat mukanaan jo lapsuuskodissaan omaksumiaan toimintamalleja, jotka eri elämänvaiheiden myötä siirtyvät aina uusiin asuntoihin ja erilaisiin yhteisöihin. Olipa asukas perheellinen tai yksinasuva, hän ottaa kotinsa haltuun tapojensa ja tottumustensa avulla, tuttuja ja turvallisia rutiineja uuden asunnon tuottamilla tuoreilla käytännöillä täydentäen. Kodin järjestys yhdistää menneisyyden muistoineen ja entiset, eletyt kodit uuteen asuintilaan. Kun kaksi yksinasujaa muuttaa yhteiseen kotiin, myös kaksi menneisyyttä perinteineen yhdistyy ja alkaa luoda uusia toimintatapoja ja järjestyksiä.
Tilan merkitysten muodostuminen on jatkuvaa ja kerroksellista. Siksi kotikin elää perheen mukana. Oleellista on, että asukkaat ovat ruumiillisia ja sukupuolisia olentoja, joihin ympäröivä kulttuurisia merkityksiä ja stereotypioita tulviva yhteiskunta vaikuttaa: näemme vaivatta autotallin miehen tilana ja kodinhoitohuoneen naisen tilana. Erityisesti keittiön paikka asunnossa rakentaa ja jakaa kodin tilaa sekä tulkitsee naisen asemaa yhteiskunnassa. Juuri keittiö onkin viimeisten vuosikymmenten aikana ollut kodin ”myllerretyin” tila. Sotien jälkeisen, perheen sisäisiä rooleja korostaneen yhteiskuntamallin luoma naisen suljettu valtakunta on muuntunut avoimeksi kodin keskukseksi, jossa niin perheenjäsenille kuin vieraillekin on luonteva, tilanteen mukaan joustava paikkansa.
Lähteinä muun muassa Kirsi Saarikankaan, Riitta Nikulan ja Anja Kervanto Nevanlinnan artikkelit teoksissa Kuvasta tilaan ja Katseen rajat sekä Gaston Bachelard’n teos Tilan poetiikka.
Taidehistoriaan erikoistuva jyväskyläläinen toimittaja Anne-Marjut Rauhala poimii esiin asumiskulttuuriimme vaikuttaneita asioita ja ilmiöitä, jotka näkyvät kodeissamme yhä tänäkin päivänä.