NATALIA BROTHERUS
KUVA NINA DODD JA VALMISTAJA
Vaihtoehtojen kartoittaminen vie aikaa, mutta Vesanen tietää mistä hakea.
Inspiraatio arjesta. Vaihtoehtojen kartoittaminen vie aikaa, mutta Vesanen tietää mistä hakea. Usein ideat ja yksityiskohdat tarttuvat mukaan vaikkapa toreilta tai kahvioista.

Kolmekymppiseksi Mikko Vesanen on ehtinyt paljon. Valmistuttuaan Taideteollisesta korkeakoulusta, hän on sisustanut ja suunnitellut yksityisiä koteja ja julkisia tiloja, tehnyt muutamia televisiolavasteita, kirjoittanut sisustuslehtiin, esiintynyt televisiossa ja ollut osana isoja sisustusprojekteja, kuten Salmisaaren Skanno-liikkeen toteutuksessa sekä osallistunut huonekalujen ja designesineiden sisäänostoihin messuilta. Maaliskuusta alkaen Vesanen sisustaa suomalaisia kesämökkejä uuteen uskoon Nelosen lifestyleohjelmassa Huvila&Huussi. Kaupunkilaispojalle mökkielämä ei ollut ennestään tuttua, mutta innostunut tiimi ja haastavalta tuntuva idea tempaisivat mukaansa.

Oma MAK toimisto yhdessä Anna-Katriina Tillin kanssa on toiminut jo toista vuotta. Vesanen on niitä jotka näkevät ja haistavat trendit ennen kuin niistä tulee trendejä.
Miltä näyttää kevät 2008?
Yksilöllisyys on ollut jo pitkään vahvistuva trendi. Myös arvotietoisuus on lisääntynyt. Ekologisuus, luonnonmukaisesti tuotetut materiaalit, reilu kauppa, kierrätys. Viime vuonna vallalla oli paljon kiiltoa. Nyt erilaiset pinnat, aidot materiaalit ja vaalea puu ovat haluttuja. Tyyli on pelkistettyä, pohjoismaista. Sisustustrendit ottavat vaikutteita vaatemaailmasta, vaikkakin viiveellä ja huonekaluissa näkyy tikkausta, koristeellisuutta ja rypytyksiä. Muotokieli on viimeisteltyä. Ollaan selkeästi valmiita panostamaan kestävään laatuun, vaikkakin rinnalla elää edullisemmat linjat. Hankitaan kallis ruokapöytä, joka kestää sukupolvelta toiselle, mutta sille katetaan edullinen astiasto.
Yksi osa Vesasen työtä on löytää viimeisimmät uutuudet ja toimia asiakkaan silminä ja korvina alati laajentuvilla markkinoilla.
– Se ei tarkoita sitä, että asiakas saa vain kauden tyyliä ja trendejä, vaan lopputulos on aina asiakkaan näköinen. Minun työni on hakea kestäviä materiaaleja, yhdistellä jo olemassa olevia esineitä ja trendejä.
Vesasen asiakaskunta koostuu nuorista aikuisista eläkeikäisiin, joten tarpeita ja toiveita on laidasta laitaan. Osa toimeksiannoista on avaimet käteen -periaatteella, mutta on myös pieniä ja osissa tehtäviä kokonaisuuksia, jotka etenevät ajan ja budjetin rajoittamissa puitteissa.
Erilaiset pinnat ja vaalea puu ovat haluttuja.
Erilaiset pinnat ja vaalea puu ovat haluttuja. Tyyli on pelkistettyä, pohjoismaista. Kuvassa Tarkett Epoque-malliston tammilattiaa.
Moni kotiaan tai toimistoaan sisustava on törmännyt siihen, kuinka aikaa vievää vaihtoehtojen kartoittaminen on. Tähänkin apunsa antaa ammattilainen.
– Ulkoistaminen kannattaa! Jos kymmenen vuotta sitten Suomen huonekalumaailmaa hallitsi kaksi isoa liikettä valikoimineen, nyt liikkeitä on pilvin pimein ja sitä myöten valinnanvaraa. Ammattilainen osaa käydä valikoimat tehokkaasti läpi ja tietää mistä kannattaa lähteä metsästämään toivottuja esineitä. Internet tarjoaa valtavasti ostosmahdollisuuksia, mutta kenellä on aikaa tutkia, vertailla ja pyytää lisätietoja? Se, että joku hakee oikeat ja parhaat ratkaisut on tulevaisuuteen sijoittamista, sillä suunnittelija kantaa vastuun lopputuloksesta.
Vesanen oikoo mielellään harhaluuloa, että ammattilainen kutsutaan vain silloin paikalle, kun kyse on mittavista muutoksista.
– Suunnittelijan palkkaaminen ei tarkoita vain suuria muutoksia, vaan ammattilaiset antavat apuaan myös pienten muutosten kanssa. Keskustelemalla, kyselemällä ja tutustumalla kartoitetaan avun tarve. Sopimuksessa eritellään työn eri osiot, joten asiakas tietää mistä maksaa.
Ammatikseen sisustava hakee inspiraatiota ja ideoita arjesta. Pienet yksityiskohdat tarttuvat niin toreilta kuin kahviloista.
– Kevät 2008 on vaihtoehtoja ja kalliin ja edullisemman miksaamista. Rohkeutta sekoittaa kitsiä ja antiikkia, asennetta unohtamatta. Jos tuntuu epävarmalta, ei pidä takertua trendeihin vaan ottaa vain se mistä pitää. Oivallusta ja uskallusta peliin.
Esimerkiksi yhdellä asiakkaallamme oli yli kahdeksanmetrinen tila, johon haettiin näyttävää valaisinta kissojen ja koirien kanssa. Pitkien turhauttavien etsintöjen ja kokeilujen jälkeen rakensimme erikokoisista riisipalloista mahtavan kokoisen tertun, joka sopi tilaan kuin nakutettu. Ja hintakin oli murto-osa muihin ehdokkaisiin verrattuna.