Art Works -konseptissa Iittalan kutsumat taiteilijat voivat vapaasti käyttää luovuuttaan ja kokeilla taiteen ja muotoilun rajoja. Kokoelmassa voidaan lanseerata täysin uniikkeja teoksia, suljettuja numeroituja sarjoja ja piensarjatuotantoa. Art Works jatkaa sitä rikasta taiteen, muotoilun ja käsityötaidon yhdistävää perintöä, jonka ovat luoneet mm. sellaiset kuuluisuudet kuin Kaj Franck, Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva ja Oiva Toikka. Nyt Iittala haluaa jatkaa tätä kunniakasta traditiota ja samalla näyttää suuntaa tulevaisuuden muotoilulle.

Ensimmäisenä Art Works -sarjassa julkaistaan Harri Koskisen taide-esineiden ja piensarjojen kokoelma. Se syntynyt hyvin orgaanisesti; jokainen osa on vähitellen kasvanut osaksi perhettä. Prosessi voidaan rinnastaa elämään lasitehtaan sisällä, missä jokaisella henkilöllä lasin sulatuksesta lopputuotteen pakkaamiseen on oma tärkeä roolinsa. Saumaton tiimityöskentely luo olosuhteet tämän päivän mestariteosten synnylle.

Uusi Alue -sarja jatkaa aiempien Alue-sarjojen hengessä, vaikka uusien teosten muoto onkin jälleen erilainen. Uusi Alue on muodoltaan edeltäjiänsä pehmeämpi. Puhaltajalle teos on haasteellinen, sillä painavaa lasimassaa muovataan vapaasti puhaltajan käsissä, ilman muottia. Jokainen käsityönä valmistettu Uusi Alue on erilainen ja uniikki.

– On olennaista että Alue-sarjan teokset ovat kokonaan lasia, eivät onttoja. Vasta lasin paksuus tuo esille sen kiehtovan optiikan ja valon heijastukset. Siinä kiteytyy lasimassan taika, sanoo Koskinen.

Sylinterinmuotoisille, kaksivärisille teoksilleen Koskinen on antanut nimeksi Kohta. Nimi kuvaa osuvasti maljakonmuotoisten teosten keskeistä valmistusmenetelmää, joka on variaatio vanhasta italialaisesta lasitekniikasta, ”incalmosta”. Kohta-teoksessa on kaksi eriväristä, sylinterimäistä osaa sisäkkäin. Liitoskohdan päällekkäisistä värikerroksista muodostuu esineen kolmas väri.

Jalustan syntyhistoria ulottuu 1990-luvun puoliväliin, jolloin Harri Koskinen aloitti työnsä stipendiaattina Iittalan lasitehtaalla. Jalusta oli yksi kokeiluista, jotka eivät edenneet tuotantoon. Sen sijaan samoihin aikoihin syntynyt Atlas-kynttilänjalka on jälleen Iittalan valikoimassa ja esineiden muotokieli muistuttaakin toisiaan.

Jalustan selkeä muoto saattaa hämätä katsojan olettamaan, että sen valmistuskin olisi yksinkertaista. Muoto on kuitenkin vaativan työn tulos. Jalusta puhalletaan muottiin, puhalluspilliä ja esinettä koko ajan pyörittäen. Muotin suhteellisen jyrkkä kulma on haasteellinen, sillä kuuma lasimassa täytyy saada menemään tasaisen paksuna muotin kaikkiin reunoihin.

Pokaalit koostuvat kolmesta erivärisestä osasta. Nimensä mukaisesti Pokaalit toimivat näyttävinä palkinto- ja koriste-esineinä, mutta ne sopivat hyvin myös pitkien illanistujaisten juomatarjoiluun. Sekä Pokaalit että Koskisen Art Works -kokoelman monet muut esineet leikittelevätkin hauskasti käyttö- ja koriste-esineen välisellä rajanvedolla.

Koskinen on mestari varioimaan samaa teemaa eri muodoissa, siksi kaikki Art Works -kokoelman teokset näyttävät kuuluvan samaan perheeseen, vaikka kaikki ovatkin yksilöitä. Kannellisen Kipon muoto noudattelee Pokaalin skoolan muotoa. Silti Kippo kansineen on hyvin eriluontoinen esine. Siinä missä Pokaali on majesteettisen komeaa tekoa, ohueksi puhallettu Kippo taas on veitikkamaisen kepeä. Samaa sukua, mutta erilainen temperamentti.

Art Works -kokoelmassa Alusta toimii sekä itsenäisenä esineenä että yhteen muiden kokoelman esineiden kanssa. Alusta on mitoitettu siten, että siihen mahtuu sopivasti kaksi Kippoa. Näin Kipot nousevat irti pöydän pinnasta ja synnyttävät värien vuoropuhelun osien kesken – luoden samalla uudenlaisen kokonaisuuden.

Nuutajärven puhaltajista Koskisen Art Works –projektissa ovat keskeisissä rooleissa olleet mestaripuhaltajat Arto Lahtinen ja Timo Niekka sekä hiojamestari Seppo Luoto.

Lisätietoja Iittala, kuluttajaneuvonta 0204 39 5110 ark. klo 12–15, www.iittala.com.