Harkintaa älylaitehypeen – säästöä lähiverkon avulla

Sisustus

Älypuhelimen tai tabletin ostaja voi säästää melkoisesti, jos käyttää jatkossa laitetta suurimmaksi osaksi langattoman lähiverkon eli niin sanotun WLAN-yhteyden kautta. Lue vinkit!

Kuluttajan on syytä olla valppaana tehdessään ostopäätöksiään matkapuhelimista, tableteista, tietokoneista ja muusta kodin teknologiasta. Harvoin tulee ajatelleeksi esimerkiksi, millä datayhteyksillä uutta tablettia tai älypuhelinta jatkossa käytetään.

Älypuhelimen tai tabletin ostaja voi säästää melkoisesti, jos käyttää jatkossa laitetta suurimmaksi osaksi langattoman lähiverkon eli niin sanotun WLAN-yhteyden kautta.

Jos esimerkiksi tablettia käytetään aina langattomassa lähiverkossa, kannattaa hankkia sellainen versio, jossa ei ole 3G-mobiiliyhteyttä. Laitteenkin saa silloin halvemmalla. Mobiilioperaattorit myyvät ja mainostavat laitteita kytkettyinä omiin liittymiinsä, mutta kuluttaja saattaa huomata maksavansa turhaan mobiililiittymästä, jos tablettia käytetään vain WLAN-verkossa.

Yli 80 prosenttia älylaitteiden käytöstä tapahtuukin lähiverkkoyhteyden kautta

Tutkimusten mukaan suurin osa esimerkiksi älypuhelinten ja tablettien käytöstä tapahtuu paikoissa, joissa on langaton lähiverkkoyhteys tarjolla. Ei liene siis yllätys, että yli 80 prosenttia älylaitteiden käytöstä tapahtuukin tämän yhteyden kautta.

Nykyään useimmista kahviloista, kokoustiloista, junista ja jopa lentokoneista löytyy ilmaiseksi käytettäviä langattomia lähiverkkoja, ja monissa kodeissa on hankittuna laajakaista ja langaton lähiverkko.

Nopea laajakaista voi säästää pitkän pennin

Jos alueella on tarjolla kiinteä laajakaista, parhaan käyttökokemuksen saa hankkimalla vähintään 10 megan yhteyden ja kytkemällä siihen WLAN–reitittimen, jonka kautta voi kytkeä kaikki kodin laitteet internetiin. Näin säästyy nopeasti pitkä penni perheen eri liittymien kuukausimaksussa, ja kaikilla on käytössään nopea yhteys.

Vielä laadukkaamman ratkaisun saa hankkimalla kuitu- tai kaapeliliittymän, jossa on jopa 100 megan yhteys. Liikkuvan kuvan katsominen, pelaaminen, surffailu ja skypettely onnistuvat yhtäaikaisesti ja joustavasti saman liittymän yli kodin kaikilla laitteilla.

Älypuhelimen mobiililaajakaistan voi jakaa tabletin ja kannettavan käyttöön

Jos käytössä ei ole kiinteää yhteyttä, mutta omistaa älypuhelimen, tabletin ja ehkä vielä kannettavankin, riittää kun hankkii älypuhelimeen hyvän mobiililaajakaistan.

Uusimmat älypuhelimet voivat jakaa WLAN–yhteyttään ja tällöin muut laitteet voivat hyödyntää tätä yhteyttä. Teknisesti älypuhelin toimii silloin WLAN-reitittimenä. Yksi hyvä mobiililaajakaistaliittymä älypuhelimessa tulee näin edullisemmaksi kuin kolme liittymää.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

laajakaista mobiililaajakaista tabletti älypuhelin

Ei liitettyjä avainsanoja.