Messutalo sisustetaan vaalein värein
Suomelan asuntomessuperhe haluaa Vaasan Suvilahteen valmistuvan kotinsa kestävän aikaa. Siksi talon sisustuksessa käytetään valkoisen eri sävyjä, beigeä ja vaaleaa puuta.
ANNE KYTÖLÄ
KUVAT MIKKO LEHTIMÄKI
Vaaleiden värien rinnalle voi tuoda voimakkaampia kontrastivärejä.
Vaaleiden värien rinnalle voi tuoda voimakkaampia kontrastivärejä. Sisustusarkkitehti Fia Antus (oikealla) auttaa Virva Myllykangasta valinnoissa.

 

Uskoisin, että nämä ovat sellaisia värejä, joita jaksamme katsoa kyllästymättä useita vuosia, päävastuun sisustamisesta kantava Virva Myllykangas perustelee.
 
Koska Myllykankaiden asuntomessualueelle nouseva koti on yksi Vaasan Starkin Starkki-kylän taloista, Myllykankaat ovat saaneet neuvoja ja ideoita sisustusarkkitehti Fia Antukselta. Antus opastaa tilauksesta Vaasan Starkin asiakkaita sisustamiseen liittyvissä asioissa.
– Fia on pistänyt meidät ajatustöihin, Mika ja Virva naurahtavat.
 
Virvalla oli etukäteen melko selkeät mielikuvat pintamateriaaleista, väreistä ja esimerkiksi kalusteiden sijainnista eivätkä suunnitelmat oikeastaan muuttuneet sisustussuunnittelijan kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen, mutta monet ideat hioutuivat paremmiksi.
– Olemme joutuneet miettimään ja perustelemaan valintojamme, ja se on ollut hyvä, rakentajat toteavat.
 
Sisustamiseen kuuluu paljon muutakin kuin värien, materiaalien ja kalusteiden valitsemista. Paras lopputulos syntyy, kun yritetään kuvitella, millaista talossa on asua ja miten erilaiset valinnat vaikuttavat asuttavuuteen ja viihtyvyyteen.
– Kannattaa myös korostaa oman kodin parhaita puolia, Fia Antus neuvoo. Myllykankaiden kodissa esimerkiksi on hyvä antaa tilaa suurista ikkunoista avautuvalle merinäköalalle.
Takkasydän vaatekomerossa. Komerosta on puhkaistu aukko olohuoneeseen. Takkatuli kehystyy ”tauluksi” olohuoneen seinälle. Mika Myllykangas tutkii takkasydäntä.

 

Takka kuin taulu. Olohuoneen erikoisuus on takka, joka sijaitsee pääasiassa olohuoneen ulkopuolella. Varsinainen takka on nimittäin sijoitettu olohuoneen vieressä olevaan vaatekomeroon, ja vain takan luukku näkyy olohuoneen puolelle. Se on seinällä kuin taulu.
 
Takka on JØtulin takkasydän I 600 Flat. Kiertoilmatakka polttaa puut hitaasti ja luovuttaa lämpöä heti. Kevytbetonista rakennettu talo varastoi ilmaan puhallettavan lämmön seiniinsä.
– Aiomme käyttää takasta tulevaa lämpöä myös lasiterassin lämmitykseen, Mika kertoo.
 
Astioille kaksi konetta. Virvan ja Mikan keittiössä on astianpesukoneita peräti kaksi kappaletta. Virvan mielestä astianpesukoneen tyhjentäminen on ikävää, ja hän aikoo välttyä siltä kahden koneen järjestelmällä. Puhtaat astiat nostetaan koneesta suoraan käyttöön. Likaiset astiat odottavat pesuvuoroa toisessa koneessa eivätkä valloita tiskipöytää.
– Ehkä pitää merkitä jollakin tavalla, esimerkiksi jääkaappimagneetilla, kumpaa konetta milloinkin täytetään, Virva pohtii.
 
Mikan toivomuksesta keittiöön tulee jääpalakone. Keittiön keskus on saareke, jonka ääressä voi laittaa ruokaa ja seurustella samalla olohuoneessa istuvien kanssa. Kaupanpäälle silmien eteen avautuvat upeat merimaisemat.
 
Parma-keittiön pöytätasot keittiössä ovat aitoa puuta, tammea. Keittiökaapistot ovat kiiltävän valkoiseksi maalattua mdf-levyä. Ovissa on vetiminä alumiinilista tai ne avautuvat kevyesti painamalla.
Saareke on keittiön keskipiste. Kokkaaja pääsee ihailemaan upeaa merimaisemaa.
Saareke on keittiön keskipiste. Kokkaaja pääsee ihailemaan upeaa merimaisemaa.
Mika ja Virva ihastuivat Alessin hanan moderniin muotoiluun.
Selkeitä linjoja. Mika ja Virva ihastuivat Alessin hanan moderniin muotoiluun.

 

Lattiamateriaaliksi Myllykankaat ovat valinneet koko asuntoon Kährsin eurooppalaisen vaahteraparketin. Eteinen ja wc:t laatoitetaan isoilla, 30 x 30 laatoilla ja kodinhoitohuone ja pesutilat 10 x 10 laatoilla. Laattojen väri on vaalea beige.
 
Seinälaatat pesutiloissa ja vessoissa ovat valkoisia, mutta pesuhuoneessa käytetään lisäksi beigen sävyisiä mosaiikkilaattoja korostamassa yksityiskohtia, esimerkiksi saippuatelinettä ja kylpyammetta.
 
Suunnitelmat elävät rakennusprojektin edetessä. Virvan ja Mikan piti alun perin varustaa alakerran työhuone ja kaikki yläkerran makuuhuoneet liukuovikaapeilla, joiden kätköön jäisivät myös ilmastointi- ja viemäriputket.
 
Rakentamisen edetessä rakentajista alkoi tuntua siltä, että komerot näyttävät liian raskailta, ja he päättivät luopua liukuovikaapeista omassa makuuhuoneessaan ja työhuoneessa.
– Sitten piti miettiä, mihin piilotamme putket, Mika sanoo.
 
Putket koteloitiin kipsilevyn sisään, ja koska seinälle syntyi näin ylimääräinen uloke, se päätettiin luovasti ottaa hyötykäyttöön ja molempien huoneiden seinille rakennettiin kiinteät kirjahyllyt.
Virvalta ja Fia Antukselta on mennyt useampikin tovi rautakaupan valikoimia tutkaillessa. Lattiaksi valittiin vaahteraparketti.
Suunnittelua. Virvalta ja Fia Antukselta on mennyt useampikin tovi rautakaupan valikoimia tutkaillessa. Lattiaksi valittiin vaahteraparketti.
Katot vaaleaa puuta.
Katot vaaleaa puuta. Saunan, pesuhuoneen, kodinhoitohuoneen ja vessojen kattoihin tulee sormipaneelia. Wc:t, kodinhoitohuone ja pesutilat laatoitetaan vaalean beigeillä laatoilla.

 

Messut lähestyvät. Työt rakennusmaalla etenevät suunnitelmien mukaan. Mika antaa kiitosta töiden sujumisesta muun muassa Vaasan Starkille, jonka henkilökunta on paneutunut innostuneesti asuntomessurakentajien auttamiseen. Jokaisella Starkki-kylän rakentajalla on esimerkiksi oma vastuumyyjänsä, joka järjestelee toimituksia ja neuvoo valinnoissa.
– Ja koska rakentajilla ei ole koskaan liikaa rahaa, sekin on hyvä, että Starkki kilpailuttaa toimittajia puolestamme.
 
Vaasan Starkin päällikkö Markku Mäkitalo huomauttaa, että vaikka Majavanpolun kuusi pientaloa muodostavat yhdessä Starkki-kylän, ne ovat kaikki kuitenkin yksilöllisiä, ja jokainen rakentaja on saanut päättää itse, minkälaisia materiaaleja taloonsa valitsee. Yhteisiä valintoja ei edellytetä.
 
Koska asunto-osakeyhtiön tontti on kooltaan vain runsaat pari tuhatta neliömetriä, Starkki toimii myös asuntomessurakentajien rakennusajan varastona.
 
Virvan päiväkirjaa voit lukea osoitteessa www.suomela.fi/messurakentaja.