Betonipastalla betoninen pinta

MökkiSisustusTalo

Oletko koskaan kuullut betonipastasta ? Maalista, jolla saa aikaiseksi betonimaisen pinnan, ilman että se painaa yhtä paljon kuin betoni ? Jos pidät betonista materiaalina, tätä kannattaa kokeilla.

Betoni materiaalina on aina miellyttänyt minua, pidän betonin karusta ja koruttomasta ilmeestä. Olen kuitenkin aina mieltänyt sen hankalaksi aineeksi – pitää olla laastipalju ja sekoitin tai pora, tai mikä se ikinä onkaan, jotta betoniseoksen saa tehtyä. Ja vettä, miten paljon sitä sitten pitää lisätä, kuka sen voi tietää ? (No, ohjeet varmasti löytyvät betonisäkin kyljestä, mutta kenellä on aikaa niitä lukea)?

Juuri tämän mielleyhtymän takia esimerkiksi upeat raparperin lehdistä valetut koristeet ovat itselläni jääneet vain ajatuksen tasolle.

Mutta – sitten törmäsin betonipastaan, joka on vesipohjaista erikoismaalia, jolla saa betonin näköistä pintaa. Satuin sattumalta creative companyn sivuille, mistä tuotteen bongasin. Maalilla saa siis aikaan betonimaista pintaa ilman betoninvalamiseen liittyvää esivalmistelua. Tuotetta voi levittää esimerkiksi sienellä tai lastalla melkein mille pinnalle tahansa ja lakata kuivumisen jälkeen pinnan elävöittämiseksi. Yrityksen sivuilta löytyy  yksityiskohtaiset ohjeet pastan käyttöön.

Into piukeana siis kokeilemaan ! 

Lähdin kokeilemaan tuotetta näin ensi alkuun vanhaan kukkaruukkuun.

DSC_8321

Pyyhin ruukun pölystä ja levitin pensselillä ohuen kerroksen maalia ruukun pintaan ja annoin kuivua kunnolla.

Ohjeissa sanottiin, että tuotetta tulisi levittää kaksi kerrosta, mutta itse levitin laiskuuttani betonipastaa vain yhden kerroksen ja sen kyllä huomaa, koska vanhaa pintaa näkyy pastan alta. 

Kuivumisen jälkeen hioin ruukun pintaa varovasti ja pyyhin pölyn pois.

valmis4

Pakkauksessa oli betonipastan lisäksi 4 levityssientä ja kahta eriväristä lasitetta, joilla pinta viimeistellään. Ensin töpöttelin ruukun pintaan tummempaa lasitetta ja sen jälkeen vaaleaa lasitetta. Näin pinnasta tuli selvästi elävämpi.

Itse olen tyytyväinen lopputulokseen – näyttää betonilta, tuntuu betonilta, ei sotkua eikä turhaa sadattelua 🙂

Maalasin myös alkuperäisasussaan olevan ruskean isomman ruukun betonipastalla. Erimalliset ruukut sopivat mielestäni nyt hyvin yhteen ja muodostavat hauskan kokonaisuuden. 

valmis3

Tuotteella voi siis tehdä vaikka mitä ja mielessäni pyöriikin jo seuraava tuunauskohde, ehkäpä vanha lasinen valaisin saa uuden pinnan. 

Pirtsakkaa perjantaita,

Chili

Lisää tuunauskohteitani ja ideoita voit käydä katsomassa täältä 


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.


Kommentoi blogikirjoitusta:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*