Grillikausi alkaa perinteisesti makkaralla

Piha

Ny rillataan sano Jutila ja niin sanoin minäkin kun laitoin grillin ekaa kertaa kuumaksi tänä vuonna.

Joka kevät meidän kylällä joku ennättää avata grillikauden ennen minua. Se niin ihana ja makuhermoja kutkuttava tuoksu tunkeutuu sieraimiin jostain suunnasta ja vesi herahtaa kielelle. Tänä keväänä en tätä jumalaista tuoksua ollut vielä kertaakaan haistanut joten päätin että nyt on mun vuoro olla eka. Eikun hiilet grilliin ja palamaan. Maltoin oikeasti jopa odottaa että grilliin tulee hyvä hiillos ennen kuin heitin juustomakkarat ja pari maissia ritilälle. Ehkä odottamisessa auttoi upea kevätaurinko joka porotti mukavasti terassille sekä lisämalttia tarjosi pari jääkaappikylmää olutta. Karhua sen olla pitää:).

Makkarat poksahteli ja maissi tummui siinä odotellessa näppärästi ja kohta niitä jo popsittiinkin koko perheen kera. Kyllä oli olo kun jouluna kun on piiitkään odottanut ruokaa.

Julistan näin grillikauden alkaneeksi, ainakin meidän kylällä.

 

Mikä tuoksu!

Mikä tuoksu!


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.