Habitare 2016 – värejä, viherkasveja, luonnonmateriaaleja ja kodinomaista tunnelmaa

KeittiöMökkiSisustusTaloYleinen

Tänä vuonna messuilla oli kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota messuosastojen sisustamiseen. Osasto toisensa perään oli sisustettu kutsuvaksi ja houkuttelivat astumaan peremmälle. Värejä ja viherkasveja oli käytetty paljon ja useimmat osastot olivat asentaneet jopa kauniin lattian osastollen, ihanaa - hyvästi tylsät messumatot !

Terveisiä Habitaresta !

Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare starttarsi eilen nyt 27. kerran ja kävin katsastamassa messut ensimmäisten innokkaiden joukossa.

Itselleni jäi päällimmäisenä mieleen voimakkaat värit niin seinissä, huonekaluissa kuin tekstiileissäkin. Selvästi pitkään trendinä ollut musta-valkoinen sisustus jäi ainakin messujen osalta varsin vähäiseksi. Toki puuterinsävyjä ja metallia näkyi sisustuksessa edelleen. Viherkasvit & runsaskuvioiset tekstiilit nousivat myös hyvin esiin.

Voimakkaita värejä & viherkasveja 

 

valmis9
BoConsept

3

Runsaskuvioisia tekstiilejä

valmis5

 

26
Kuovi

7

6
Hobby Hallin kauniisti sisustettu osasto

9
Fitrocksin kuntoilutuotteita – täysin uusi tuttavuus 

valmis2
Virkistävä vaihtoehto musta-valkoisille printeille , printtien takana Tanskalainen http://www.vanillafly.dk/

17

Vanilla Fly

Skandinaavista muotoilua parhaimmillaan 

22
valmis4
EveryDay Design

Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisempänä Tikkurilan osasto, jossa olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta valitettavasti aika ei riittänyt. Osastolta löytyi aivan  ihania sävyjä ja aivan mahtavia stailauksia, jotka oli rakennettu värien ympärille.  Alla siitä hyvä esimerkki. 

29
Tikkurila

Liian vähän oli aikaa kierrellä messualueella, nähtävää ja koettavaa olisi ollut vielä vaikka kuinka, mutta onneksi Habitare tulee joka vuosi. Ensi vuonna pitää varata messuiluun koko päivä. 

Aurinkoisia syyspäiviä toivotellen
Chili 

 


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.