Muistoja matkan varrelta: uima-allas pihalle

PihaTalo

Olen ennättänyt tehdä talossa ja pihassa tähän asti aika monia projekteja joista uima-altaan rakentaminen on ollut ehkä niitä mieluisimpia. Tässä lyhyesti miten se projekti eteni.

Ajattelin esitellä yhden vanhan projektin jonka kuvat löysin vasta kännykästä. Oli yksi kuumimpia kesiä pitkään aikaan eli elettiin vuotta 2011. Ei ollut mökkiä mihin mennä ja lähin uimapaikka oli ajomatkan päässä. Lapset oli jo sen kokoisia että vähän syvempikin allas kävisi ja aloin selvittämään eri vaihtoehtoja. Tutkailun jälkeen totesin että pyöreä allas on helpoin tehdä itse, koska se ei vaadi varsinaisesti mitään tukirakennelmia. Jos altaa kaivaa vielä vähän maan sisään, tulee siitä aika makea. Eikun tuumasta toimeen. Löysin netistä Ala-peitteen nettikaupasta sopivan altaan joka oli 4 metriä halkaisijaltaan ja 1,5 metriä syvä. Päätin että allas saa olla metrin maan alla ja loput jää yläpuolelle johon teen kunnon terassin. Lapiohommiahan siitä sitten tuli ja pojan ja veljen kanssa kaivettin viikon päivä. Onneksi naapuri sattui tarvitsemaan hienoa hiekkaa omalle tontille joten kottikärryllä sitten kiikutettiin muutama sata kuormaa yli tien. Hiki virtasi ja tuskin maltoin odottaa että pääsee pulahtamaan valmiiseen altaaseen. Koko hommaan meni kaiken kaikkiaan pari viikkoa siitä kun lapio ekan kerran lyötiin maahan.

 

Rakentaminen vaihe vaiheelta

Tästä kaikki alkoi. Lapiohommia.

Tästä kaikki alkoi. Lapiohommia. Kun olin kaivanut humuskerroksen pois ja pääsin hiekkaan, löin lapion taas maahan ja se kimmahti jotenkin oudosti takaisin. Junttasin uudestaan ja taas sama juttu. Sitten alkoi jo ihmetyttämään mutta onneksi en lyönyt kolmatta kertaa, muuten vois olla kaveri eri hiippakunnassa. Kaivoin varovasti esiin jotain keltaista muovia kunnes palastui että olin lyönyt pari kertaa talon sähkökaapeliin. Ei tullut mieleenkään että sähköpiuha olisi vedetty juuri tontin tähän nurkkaan. No. Allasta piti siirtää alkuperäisestä paikasta 20 senttiä ja siirtää kaapelia varovasti hieman sivuun. Selvisin säikähdyksellä.

Käsipelillä lähti 4,2 metriä halkaisijaltaan ja 1,1 metriä syvä montullinen hiekkaa.

Käsipelillä lähti 4,2 metriä halkaisijaltaan ja 1,1 metriä syvä montullinen hiekkaa. Noin 13 kuutiota maata sai kyytiä.

Ja pohja vaateriin pikän lankun avulla.

Ja pohja vaateriin pikän lankun avulla. Uima-altaan kuten muunkin rakentamisen tärkein vaihe on perustustyön tekeminen kunnolla. Sentin heitto paljastuu valmiissa altaassa heti. Vesi nimittäin on aina vaaterissa:)

Sitten 10 cm paksua styroksia pohjalle.

Sitten 10 cm paksua styroksia pohjalle.

Pohjalle asetettiin kovamuovinen vanne jossa oli ura metallireunaa varten.

Pohjalle asetettiin kovamuovinen vanne jossa oli ura metallireunaa varten.

Sitten uraan laitettiin altaan metallireuna.

Sitten uraan laitettiin altaan metallireuna.

Sitten allaskumi paikallaeen. Kiinnitys ylälaitaan tehtiin kovamuovisella vanteella joka naputettiin kumivasaralla paikalleen.

Sitten allaskumi paikallaeen. Kiinnitys ylälaitaan tehtiin kovamuovisella vanteella joka naputettiin kumivasaralla paikalleen.

Seuraavaksi allas eristettiin ulkopuolelta 5 cm styrokspaloilla. Ja hakattiin paalut altaan ympräille.

Seuraavaksi allas eristettiin ulkopuolelta 5 cm styrokspaloilla. Ja hakattiin paalut altaan ympräille.

Paalut kiinnitettiin toisiinsa vaakapalkeilla. Korkeudessa otettiin huomioon tarassin laudoitus (28 mm).

Paalut kiinnitettiin toisiinsa vaakapalkeilla. Korkeudessa otettiin huomioon tarassin laudoitus (28 mm).

Terassi rakentui ympärille ja välillä päästiin jo pulahtamaankin.

Terassi rakentui ympärille ja välillä päästiin jo pulahtamaankin.

Sisään ja ulos menevälle vedelle tehtiin läpiviennit.

Sisään ja ulos menevälle vedelle tehtiin läpiviennit.

Vesi pumpataan liikkeelle ja puhdistetaan hiekkasuodattimella.

Vesi pumpataan liikkeelle ja puhdistetaan hiekkasuodattimella.

Valmis! Eikun uimaan.

Valmis! Eikun uimaan. Lopputuloksena oli koko sen ja monen tulevan kesän paras ja suosituin ajanvietepaikka. Koko perheen huvittelukeskus ja paikka johon moni tuttukin hakeutuu kesähelteillä. Aika monet pool partyt on tässä vietetty ja toivottavasti vielä monet on edessä

Kesäterassin kupeessa on mukava paikka uima-altaalle johon pääsee pulahtamaan suoraan pihasaunasta.

Kesäterassin kupeessa on mukava paikka uima-altaalle johon pääsee pulahtamaan suoraan pihasaunasta. Suosittelen lämpimästi kaikille joilla on tontilla tilaa. Altaan ylläpito on helpompaa kuin arvasin.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.