Portti ja aita

Mökki

 

Teimme mökillä uuden aidan vanhoista yli satavuotiaista laudoista. Portti piti yhtenäisyyden takia rakentaa portaiden kanssa samoista materiaaleista.

Meillä kotona oli naapurina vanha yli sata vuotta vanha lato, joka purettiin viime syksynä pois tontille rakennettavien uusien talojen alta. Sain rakennusliikkeeltä luvan purkaa ladosta kaksikymmentä 4-5 metrin pituista lautaa. Ne olivat kanttaamattomia niin sanottuja tuppeen sahattuja, joista leveimmät olivat lähes puolimetrisiä. Kuljetin laudat mökille jo syksyllä odottamaan sopivaa käyttötarkoitusta.

Nyt keväällä tuli sitten mieleen rakentaa portaat savusaunalle ja samassa yhteydessä vanha laho aitakin piti purkaa ja korvata uudella. Aidan tekotarpeiksi ajattelin käyttää vanhoja lautoja. Ongelmana oli, ettei ne mistään kohtaa olleet yhtäläisiä. Aikojen saatossa ne olivat hyvin paljon kupristuneet, vanhoja sepän takomia nauloja oli tuhkatiheässä ja leveyskin vaihteli jopa samassa laudassa kymmeniä senttejä. Paksuus ei hirveästi vaihdellut ja oli keskimäärin tuuman luokkaa.

Olimme saaneet savusaunaportaat valmiiksi ja aloitimme vaimon kanssa keskustelun aidan mallista, joka tehtäisiin pääosin vanhoista ladon laudoista. Pääsimme tuumasta toimeen suhteellisen helposti. Aloitimme aitatolpista, jotka syntyivät vanhoista telinerungoista. Ensin piti kärrätä kaivuusta jäänyttä maata aitalinjan kohdalle, sillä vaikeutena olivat kivet ja lähes maan pintaan ulottuva kallio. Tasavälein ei tolppia saanut helpolla kiinnittymään, mutta sillä ei ollut ratkaisevaa merkitystä. Tolppiin naulattiin koolingit lautojen kiinnitystä varten. Esteettisistä syistä päätimme vanhat laudat asentaa pystyyn, sillä silloin ei suurilla lautojen leveyseroilla olisi niin suurta merkitystä.

Aita alkoi syntyä suhteellisen helposti ja ripeästi. Jo ensimmäisen työpäivän iltana aita oli porttia vaille valmiina. Pituutta sillä on vain kaksikymmentä metriä, koska se on vain saunan ja mökin välissä. Meistä kokonaisuus vaikutti ihan mukiin menevältä, vaikka muiden silmissä aita voi näyttääkin uppo-oudolta. Lautojen piti odottaa yli sata vuotta ladon seinänä, ennen kuin pääsivät uuteen ympäristöön.

Pystyaita

Pystyaita

 

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa portin suunnitteleminen ja valmistaminen. Vanhaan tyyliin sopivaksi vaihtoehdoksi olin purkanut ladosta vanhat saranakiskot ja -tapit. Portin tekeminen vanhoista laudoista ei kuitenkaan viehättänyt riittävästi, vaan päädyimme kyllästettyihin uusiin materiaaleihin. Teimme aukon ja portinpylväät kevyesti koolingeista ja itse portin laudoista, siis samoista aineista, joita käytimme portaisiin. Työ tuli valmiiksi helposti ja koristeeksi porttiaukon ylä kamanaan laitoimme vanhan rikkinäisen tuolin selkänojan.

Porttia vaille valmis

Porttia vaille valmis

Silmät suurina ihailimme aikaansaannoksiamme. Me yksinkertaiset olemme luoneet jotakin ainutkertaista. Portti ja aita odottavat haasteista tulevaisuuttaan ja ulkopuolisten ankaraa arvostelua.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.


Kommentoi blogikirjoitusta:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*