Wettex SuperSvamp sieniliina tekee jokapäiväisestä kuivaamisesta, siivouksesta ja puhdistuksesta helpompaa ja tehokkaampaa. Vastikään tehty markkinatutkimus* osoitti, että perinteistä Wettex Classic -liinaa käytetään pääsääntöisesti keittiössä, mutta on olemassa tarvetta monikäyttöiseen sieniliinaan, jota käytetään myös muissa kodin tiloissa.

Tähän tarpeeseen Wettex kehitti sieniliinan, joka paksumman materiaalinsa ja imukykynsä vuoksi soveltuu erinomaisesti kaikkeen kodin kuivaukseen ja puhdistukseen. Tavalliseen keittiöliinaan verrattuna se on kaksi kertaa paksumpi ja imee jopa 15 kertaa oman painonsa verran nestettä. Lisäksi uritetun pintarakenteen myötä liinalla on erittäin hyvä murujen keräyskyky. SuperSvamp on paksuutensa, imukykynsä ja vahvan rakenteensa ansiosta oikea valinta esim. lämpimän lieden puhdistukseen tai terassin kalusteiden kuivaamiseen sateen jälkeen.

Ergonomiaan kiinnitetään nykyään paljon huomioita tuotteissa ja työskentelyasennoissa sekä kotona että kodin ulkopuolella. Nimenomaan ergonomia on huomioitu SuperSvamp sieniliinan muodossa: se on muotoiltu erinomaisesti käteen sopivaksi, jonka ansiosta sitä on kätevä käyttää ja miellyttävä pitää kädessä. Lisäksi liinan jämäkkä ja vahva rakenne pitää muotonsa.

– Ensimmäisen kerran 35 vuoteen tuomme täysin uudenlaisen innovaation sieniliinamarkkinoille. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan korvata perinteisiä sieniliinoja, vaan SuperSvampia käytetään silloin, kun tarvitaan erityisen hyvää imukykyä. Tiedämme, että Wettex on tunnettu imukykynsä ansiosta, SuperSvamp vain on paremmin muotoiltu miellyttävämpään kuivaukseen ja puhdistukseen. Ja eri käyttökohteille kuin perinteinen sieniliina, sanoo Barbara Keszegh, Wettex-liinojen markkinointijohtaja Pohjoismaissa.

Kuten muutkin Wettex-liinat, myös SuperSvamp on luonnontuote, joka valmistetaan puhtaasta puuvillasta ja selluloosasta täysin ilman klooria ja muita kemikaaleja. Jopa liinojen värit ovat vesipohjaisia. Wettex-liinat ovat 100 % biologisesti hajoavia – jo siitä lähtien, kun niitä alettiin valmistaa 60 vuotta sitten! Ja niin on myös Wettex SuperSvamp.

Wettex SuperSvamp

– 12 mm paksu eli huomattavasti paksumpi kuin perinteinen sieniliina
– Imee jopa 15 kertaa oman painonsa verran nestettä
– Kestävä, voidaan pestä astian- ja pyykinpesukoneessa
– Käytännöllinen koko sopii käteen täydellisesti
– 100 % luonnontuote – biologisesti hajoava

Käyttövinkit:

– Autonpesuun
– Polkupyörän istuimen pyyhkimiseen sateisena päivänä
– Puutarhakalusteiden kuivaamiseen
– Espressokoneen maidonvaahdotusputken puhdistamiseen
– Koiranpennun ”vahingon” puhdistamiseen ja kuivaamiseen sisätiloissa
– Veneen pesuun
– Käytä erivärisiä liinoja kodin eri tiloissa: keltainen keittiöön ja sininen kylpyhuoneeseen

Wettex SuperSvamp sieniliinoja myydään hyvin varustetuissa päivittäistavarakaupoissa toukokuusta 2009 alkaen. Suositusvähittäishinta on noin 2 €.