TEKSTI JA KUVA ANNE-MARJUT RAUHALA
 
Pehtoori-pannuPehtoori-kahvipannun selkeä muoto ja kirkkaat värit tiivistävät suomalaisen designin kultakaudeksi nimetyn 1950-luvun ideologian: sekä kaunista että tarkoituksenmukaista – ja erilaista kuin ennen. Antti Nurmesniemen (1927–2003) suunnittelema pannu täytti viime vuonna 50 vuotta ja on suurille ikäluokille tuttu lapsuuskodin esine. Pehtoori vauhditti keittiöiden vallankumousta ja barokinpyöreän ”mummonpannun” matkaa kesämökkien saunakahvin keittäjäksi.
 
Vuoden 1957 huhtikuussa Galleria Artekin näyttelyssä ensiesitellyn valurautaisen, emalipintaisen Pehtoorin syntyyn vaikuttivat ratkaisevasti suhdanteet: Wärtsilä-yhtymä tilasi Nurmesniemeltä kahvipannun, koska sen suuri valurautatehdas ei saanut autoteollisuudelta tarpeeksi tilauksia. Wärtsilä lienee myös haistanut oivallisen markkinaraon. Elämä alkoi siirtyä maaseudulta kaupunkeihin, jolloin käyttötavaratkin luontevasti uusiutuivat ja muuttuivat muodoiltaan urbaanimmiksi. Jo 1920–30 -luvuilla muodostunut käsite ”kauniimpi arkitavara” nousi uudelleen esiin ja kiteytyi myös Pehtoori-pannussa.
 
Pehtoori onkin hyvä esimerkki suunnittelijoiden ja valmistajien 1950-luvulla tiivistyneestä yhteistyöstä. Urbaanin leimansa Pehtoori sai jo kaupan hyllyssä: se oli pakattu graafisesti suunniteltuun laatikkoon ja erottui selkeästi.
 
Muodoltaan pannu oli modernin funktionaalinen: reilunkokoisesta kädensijasta sai tukevan otteen, ja se oli harkitun etäällä pannun kuumasta kyljestä. Näin kahva ei kuumentunut liedellä, joka tuolloin usein oli kaasuliesi. Kirkkaat värit toivat arkeen iloa ja tulevaisuudenuskoa. Kaksilitrainen Pehtoori sai rinnalleen myös Pikku-Pehtoorin.