Muutama vuosi sitten vantaalaisen yksikerroksisen rivitaloyhtiön osakkaat päättivät yhteistuumin hakea rakennusluvat kylmien vinttien muuttamiseksi lämpimäksi lisätilaksi. Itse rakentaminen jäi jokaisen omaan harkintaan. Nyt jo yhdeksän taloyhtiön 10 asunnosta on saanut lisäkerroksen entisestä vintistä.

Päätyhuoneiston nelihenkinen perhe laajensi 97-neliöisen kotinsa toiseen kerrokseen pari vuotta sitten. Kahden lapsen paljon harrastavassa perheessä säilytystilaa ei koskaan ole tarpeeksi. Erityisesti vaatehuoneelle oli selkeä tilaus, joten perhe päätti rakentaa sellaisen uuteen yläkertaan.

Tältä vintillä näytti ennen
Ennen.

Haastavaksi toteutuksen teki sopivan runko- ja oviratkaisun löytäminen kaltevan katon alle. Tilava vaatehuone saatiin kuitenkin toteutettua kätevästi ja vähällä vaivalla erottamalla kolmisen metriä leveän yläkerran toisesta päädystä noin kahden metrin syvyinen tila kolmella liukuovella. Liukuoviksi valittiin Kaapixin mallistosta valkeat lasiovet. Lasitusliike Lasihemmo toimitti liukuovien yläpuolelle mittojen mukaan asennetun lasikolmion.

Vaatehuoneessa on ruhtinaallisesti säilytystilaa kolmella seinällä. Molemmille pitkille sivuille sijoitettiin Kaapixin hyllystö. Päätyseinällä on lisäksi koko seinän levyinen vaatetanko.

– Vaatteiden lisäksi saamme nyt erilaiset harrastusvarusteet, makuupussit ja joulukoristeetkin säilöön siististi, perheen äiti iloitsee.

 

Päätyseinän pitkälle vaatetangolle mahtuu takki poikineen. Runkojärjestelmään kuuluu perushyllyjen lisäksi yhteensä kahdeksan ulosvedettävää koria ja kehikkohyllyä.
Päätyseinän pitkälle vaatetangolle mahtuu takki poikineen. Kaaos kuriin! Runkojärjestelmään kuuluu perushyllyjen lisäksi yhteensä kahdeksan ulosvedettävää koria ja kehikkohyllyä.

Mitä maksoi?

Kaapixin liukuovet ja runkojärjestelmä: Lasiliukuovet 3 kpl 870 euroa, hyllystö ja vaatetangot 600 euroa, yhteensä 1 470 euroa. Lisäksi rahti 90 euroa. Muotoonleikattu 4 mm turvakalvoitettu Lacobel-lasi asennettuna 300 euroa.

Lisätietoa:

Kaapix Oy, 010 666 4150, www.kaapix.fi
Lasihemmo Oy, 0400 575 025, lasihemmo@lasihemmo.fi