Ovatko kesämökkisi valvonta ja suojaus kunnossa?

Mökki

Suomessa tehtiin viime vuonna noin 1500 murtoa vapaa-ajan asuntoihin (*. Katso vinkit, kuinka kesämökkiläinen voi pienentää riskiä joutumasta omaisuusrikoksen kohteeksi.

Lukitse mökki asianmukaisesti

Murto on aina ikävä yllätys ja siksi vapaa-ajan asunto kannattaa suojata asianmukaisella lukituksella. Suojeluohjeissa edellytetään kunkin rakennuksen osalta riittävää lukitusta. Riittävänä pidetään, että ovissa on takalukittavat käyttölukot ja lukkoja myös käytetään asianmukaisesti. Lukot kannattaa hankkia valtuutetulta lukkomyyjältä.

– Lukitusta voi parantaa hankkimalla oveen turvalukon. Terassi- ja parvekeovet saadaan turvallisiksi varustamalla ulommainen ovi väliovenlukolla ja sisäpuolinen ovi lukittavalla pitkäsalvalla. Lisäksi on syytä huomioida, missä mökin avainta säilytetään. Iso osa murroista tehdään mökin omilla avaimilla, sillä ne ovat usein liian helposti saatavilla vaikkapa maton alla, sanoo Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela.

Kesämökin valvontaa ja lukitusta täydentämään kannattaa harkita hälytyksensiirrolla varustetun hälyttimen hankkimista, etenkin jos kohde on varusteltu ympärivuotiseen käyttöön kakkoskodiksi. Uudenaikaiseen järjestelmään voidaan liittää kohteen erilaisia toimintoja valvovia tekniikoita ja jopa kameravalvonta.

Vakuutusyhtiöiden hyväksymä hälytysjärjestelmä alentaa kotivakuutuksen maksua. Asiantuntijaliikkeen käyttö on suositeltavaa laitteiston hankinnassa ja suunnittelussa.

Kesämökin karttakoordinaatit kuntoon


Selvitä mökkisi koordinaatit.

Katso heti alkajaisiksi, että mökin osoitekyltti on näkyvissä ja sen osoitemerkinnät ovat kunnossa. Asianmukainen kyltti auttaa tarvittaessa hälytysajoneuvoja löytämään perille.

Selvitä mökkisi koordinaatit, jotta sen tarkka sijainti tiedetään hätätilanteessa. Apua saat esimerkiksi Hätäkeskuksen koordinaattipalvelusta.

Muista nämä mökkikauden alkaessa

  1. Käy läpi mökin ensiapukaapin sisältö: onhan siellä ainakin sidetarvikkeita, laastaria, desinfiointiainetta ja kyypakkaus?
  2. Puhdista öljylamput pölystä ja muusta liasta. Täytä niiden säiliöt mökin ulkopuolella.
  3. Tutki mökin putkistot. Eihän talvipakkanen ole vaurioittanut niitä?
  4. Tarkista veden laatu. Jos mökkiin tulee paineellinen vesi, sulje päävesihana aina, kun lähdet mökiltä vähintään viikoksi.
  5. Katso, onko pihan rakenteissa routavaurioita, jotka voivat aiheuttaa kaatumisia ja muita tapaturmia.
  6. Varmista, että keinujen narut ovat hyvässä kunnossa.
  7. Samalla kun viet veneen paikalleen, varmista sen asianmukainen kiinnitys ja lukitus. Eihän vene vuoda?
  8. Huolehdi, että kaikille löytyy sopivat pelastusliivit ja muut turvavälineet sekä rannalta pelastusrengas.
  9. Siivoa varastot ja määritä vaarallisille aineille oma sovittu paikkansa lasten ulottumattomissa.
  10. Tee pelastautumissuunnitelma hätätilanteen varalle koko perheen voimalla.
  11. Kerro lapsille avotulen ja veden vaaroista.

Kesämökin paloturvallisuus


Palovaroitin on paitsi pakollinen myös mökin tärkein turvavaruste.

Testaa, että mökin palovaroittimet toimivat, ja vaihda niiden paristot uusiin. Palovaroitin on paitsi pakollinen myös mökin tärkein turvavaruste. Uusi palovaroittimet kymmenen vuoden välein. Pidä myös häkä- ja kaasuvaroittimet sekä alkusammutusvälineet kunnossa. Huolehdi myös siitä, että saunalta ja takan lähistöltä löytyy sammutuspeite ja käsisammutin.

Tarkista mökin hormit ja kutsu nuohooja paikalle, jos huomaat vaurioita tai edellisestä nuohoojan käynnistä on kulunut kolme vuotta. Aloita mökin lämmitys varovasti ja polta takassa ensin vain pieniä määriä puuta. Näin vältät kylmien hormien rikkoutumisen.

Anna mökin sähkölaitteiden kuivua ja lämmetä rauhassa. Tutki niiden johdot.

Tarkista kaasupullojen, grillin, lieden ja jääkaapin letkut ja liitoskohdat. Jos laite on viallinen, älä käytä sitä. Korjauksia saavat tehdä vain ammattiliikkeet.

Vakuutusturva ajantasalle – muista tutustua myös suojeluehtoihin

Tarkista veneen kiinnitys ja lukitus. Eihän vene vuoda?
Samalla kun viet veneen paikalleen, varmista sen asianmukainen kiinnitys ja lukitus. Eihän vene vuoda?

Tutustu huolellisesti vakuutusturvasi sisältöön, siihen liittyviin rajoituksiin ja suojeluehtoihin. Suojeluohjeissa on hyviä käytännön ohjeita vahinkojen torjumiseksi. Tutustu niihin ja varmista, että mökilläsi toimitaan niiden mukaisesti.

Suojeluohjeiden laiminlyönti saattaa vähentää korvausta. Suojeluohjeissa annetaan selkeitä ohjeita mm. omaisuuden turvalliseen käyttöön ja säilytykseen sekä paloturvallisuuteen liittyen. Lisäksi suojeluohjeissa on määräyksiä vuotovahinkojen ja luonnonilmiövahinkojen torjumiseksi.

 

Lähde: If vakuutusyhtiö, www.if.fi


* Tilaston lähde: Tilastokeskus, Suomen virallinen tilasto: Poliisin tietoon tullut rikollisuus.

 

 


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

hälytinjärjestelmä murtosuojaus paloturvallisuus

Ei liitettyjä avainsanoja.