Alkukesän kukkaloistoa Herttoniemen siirtolapuutarhassa 2005. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/Sakari Kiuru.

 

Kirjan runsas kuvitus on pääosin ennen julkaisematonta. Vanhoihin ja uusiin valokuviin ovat tallentuneet vapaahetkien monet tunnelmat – puutarhanhoidon aherrus ja upeat istutukset sekä kesähuvit kahvihetkineen, kaikki siirtolapuutarhapalstan riemut.
 
Siirtolapuutarhat syntyivät 1860-luvun teollistuvasta Saksasta. 1800-1900-lukujen vaihteessa ne yleistyivät vähitellen myös muualla Euroopassa. Suomen ensimmäiset siirtolapuutarhat perustettiin Porvooseen 1915 ja Tampereen Hatanpäähän 1916. Varhain oltiin liikkeellä myös Helsingissä, joka noihin aikoihin kasvoi ja kaupungistui kiihkeästi. Ruskeasuon siirtolapuutarha syntyi 1918 kolmen yhdistyksen voimin. Sittemmin Helsingin kaupunki perusti kahdeksan siirtolapuutarhaa: Kumpula (1924), Vallila (1932), Herttoniemi (1934), Tali (1936), Oulunkylä (1940), Marjaniemi (1945), Pakila (1948) ja Klaukkalanpuisto (1977). Nyt 90-vuotias Ruskeasuon siirtolapuutarha on maan vanhin alkuperäispaikallaan oleva siirtolapuutarha.
Kumpulan siirtolapuutarhassa sadonkorjuuaikaan 1932.
Kumpulan siirtolapuutarhassa sadonkorjuuaikaan 1932. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

 

Kasvavissa kaupungeissa varsinkin työväestö eli hyvin ahtaissa ja epäterveellisissä oloissa, ja työläiskaupunginosissa esiintyi paljon sosiaalisia ongelmia. Siirtolapuutarhoja perustettaessa avainsanoina olivat terveellisyyden lisäksi perhetoiminnan edistäminen ja joutilaaseen elämään liittyvien vaarojen vähentäminen. Pienituloisissa perheissä ruokavalio oli niukka ja yksipuolinen, ja tuoreisiin kasviksiin ei ollut varaa. Elintarvikkeiden saaminen perheelle kannusti puutarhanhoitoon, ja siksi siirtolapuutarhojen suosio oli suurimmillaan pula- ja sota-aikoina.
 
Helsingin vanhimpien siirtolapuutarhojen vaiheet kertovat eurooppalaisista vaikutteista, vastaitsenäistyneen Suomen yhteiskunnasta sekä pohjoisista olosuhteista. Helsingin siirtolapuutarhat muistuttavat myös lukuisten arkkitehtien ja puutarhurien paneutuvasta suunnittelutyöstä ja monen viljelijäsukupolven peräänantamattomasta uurastuksesta – olivathan monet siirtolapuutarhat aluksi vain vanhaa pellonpohjaa.
 
Ulla-Maija Laurilan teos valottaa Helsingin siirtolapuutarhojen suunnittelua ja puutarhahistoriaa. Tutkimus tarjoaa tietoa siirtolapuutarhojen luonteesta, kasvimateriaalin kehityksestä, suunnittelijoiden toiminnasta ja siirtolapuutarhaliikkeen kansainvälisistä yhteyksistä. Osaltaan teos liittyy myös historiantutkimuksen monialaistumiseen, ennen väheksyttyjen arkipäivän ilmiöiden nousuun tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi.
 
Ulla-Maija Laurila: Vapaahetkien kuluksi. Siirtolapuutarhat maailmansotien välisen ajan Helsingissä. Tutkimuksia ja raportteja 1/2008. ISBN 978-952-223-139-0. 120 sivua. Sidottu. Hinta 24 e. Kirjaa saa Museokaupasta, Sofiankatu 4, sekä muista kaupunginmuseon näyttelypisteistä.