sunnuntai 23 marraskuuta 2008. Suomela nro 7/2008
Arvosana:4,0

Kodin automaatio: Suunnittele ajoissa

Edullisimmin kotiautomaatiojärjestelmän saa, kun sen suunnittelee jo ennen sähkösuunnitelman tekoa tai remontin yhteydessä, kun seinät ovat vielä auki. Näin säästyy työkustannuksia.

- Sähkömiehet vetävät isot linjat, me hoidamme hienosäädön, toimitusjohtaja Esa Aapro Solito Oy:stä kertoo.

Kun johdot on vedetty paikoilleen, voi järjestelmän ottaa myöhemmin pikku hiljaa käyttöön. Vantage-kotiautomaation avulla saa mukavuutta elämään jo 5 000 eurolla. Mitä useampi valoryhmä, sen enemmän hintaa kertyy.

Tyyppitaloon (olohuone, keittiö, 3 makuuhuonetta, pesuhuone, sauna, kodinhoitohuone ja ulkovalaistus) järjestelmän komponentit maksavat noin 9 000 euroa. Tällä saa jo koko talon ohjauksen piiriin.

Jälkiasennuskin onnistuu, jos on valmis hintavampaan ratkaisuun ja pinta-asennukseen. Johdot voi piilottaa esimerkiksi ilmastointiputkien koteloihin.

Solito Oy:n maahantuoma Vantage-kotiautomaatiojärjestelmä on kotoisin Yhdysvalloista, jossa se on toiminut jo 20 vuotta. Väyläohjattua järjestelmää voi päivittää uusilla toiminnoilla helposti. "Älytalojen" sijaan nykyisin puhutaankin kotiautomaatiosta, joka mukautuu asukkaiden tarpeisiin.

Lisätietoja www.solito.fi.


Anna arvosana: Huono
Hyvä Ok
Sulje

Uudet kommentit

Kommentoi

Mainos

HB-IsoVallikivistä valmistuvat kätevästi aidat ja suoja-aitaukset sekä kukkapenkit ja istutusalueiden rajausvallit. Saatavana on myös kansilevy, jolla luot todella viimeistellyn lopputuloksen.
Lue lisää
Tähtiovelta laadukkaat ja näyttävät Novoferm autotallin kippi- ja nosto-ovet kylmiin, puolilämpimiin ja lämpimiin autotalleihin. Kauttamme saat myös oviautomatiikat. Tilaa esite!
Lisätietoja
MDF-runkoinen Halltex Laatta. Saumoissa sen salaisuus.
Lisätietoja
JPL Keittiöt on erikoistunut palvelemaan asiakkaitaan yksilöllisesti. Myymme kalusteet helposti asennettavana kokonaisuutena toiveiden mukaan. Kysy lisää, unelmasi toteutuu nopeammin kuin arvaatkaan!
Lisätietoja