Kodin turvallisuus paranee tekniikan avulla

Talo

Kunnollinen kodin turvajärjestelmä suojaa kotia muun muassa murtovarkailta ja tulipaloilta. Kodin turvallisuus paranee myös kameravalvonnalla, ja älykäs lukitusjärjestelmä tuo turvan lisäksi arkeen sujuvuutta.

Turvallisuutta kameravalvonnalla

Kodin turvallisuus paranee, jos pihapiiriä vahtii valvontakamera. Valvontakameroiden hintojen lasku ja tekninen kehitys on kasvattanut kameravalvonnan suosiota myös yksityiskodeissa. Kameroita on markkinoilla sekä sisä- että ulkokäyttöön. Verkkokauppa.comin tuotepäällikkö Antti Aulavuoren mukaan aivan halvimmat kameramallit eivät toimi pilkkopimeässä, mutta näitä malleja on kuitenkin tarjolla vain vähän. Kameroiden tallennusperiaatteet vaihtelevat – samoin hinta ja järjestelmän tietoturvallisuus.

– Periaatteessa kaikki mallit tunnistavat liikkeen ja lähettävät kuvia sähköpostiin. Videoita voi tallentaa samassa lähiverkossa olevalle tietokoneelle tai erilliselle NVR-tallentimelle. Uusimmat kamerat osaavat myös tallentaa kuvia ja videoita esimerkiksi Dropbox-pilvipalveluun, Aulavuori kertoo.

Suosittu vaihtoehto omaisuuden valvomiseen on myös alun perin riistan tarkkailuun kehitetty riistakamera, joka on edullinen, pieni ja helppo siirtää paikasta toiseen. Riistakameroita käytetäänkin kotipihojen ja kesämökkien lisäksi vahtimassa irtainta omaisuutta esimerkiksi rakennustyömailla.

Kodin turvajärjestelmä räätälöidään tarpeiden mukaan

Jokaisella perheellä ja kiinteistöllä on omat vaatimuksensa ja tarpeensa turvallisuuteen liittyen, ja yleensä turvapalveluita tarjoavat yritykset kokoavat palvelupaketit asiakkaan tarpeiden mukaan. Kodin turvajärjestelmä voi sisältää murtohälyttimien lisäksi kaikkea turvallisuuteen liittyvää palovaroittimista vesivuotovahteihin. Esimerkiksi Verisuren paketti on laaja.

– Omakotitalon palvelupakettiin kuuluu Verisurella avaimet käteen -asennus ja käyttökoulutus, hälytyskeskuksen ympärivuorokautinen murto- ja paloturvallisuuden, vesivuotojen sekä läheisturvallisuuden valvonta, vartijakäynnit tarvittaessa sekä erittäin oleellinen kamerailmaisin, Verisuren kodinturva-asiantuntija Asko Kauravaara kertoo.

Kamerailmaisimien ansiosta hälytyskeskuksessa murto tai tulipalo havaitaan nopeasti, jolloin päivystäjät hälyttävät oikeaa apua paikalle. Kauravaaran mukaan hälytyskeskuksesta valvottu ja kamerailmaisimin varustettu hälytinjärjestelmä antaa parhaan mahdollisen suojan.

– Lisäksi kaikissa kodin hälytysjärjestelmissämme on SOS-toiminto, jota käytetään järjestelmän käyttönäppäimistön kautta. Apua saa nopeasti, jos jotain tapahtuu, eikä tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi. Hälytyskeskuksemme päivystäjä soittaa asiakkaalle heti hälytyksen alkaessa. Jos kukaan ei vastaa, hän lähettää paikalle vartijan. Maksuttomat vartijakäynnit sisältyvät palveluumme, Kauravaara sanoo.

Verisure_kodinturvakartoitus

Kodin turvajärjestelmä räätälöidään tarpeiden mukaan. Kuva: Verisure

Ei savua ilman tulta

Merkittävä osa kodin turvallisuutta on paloturvallisuudesta huolehtiminen. Paloturvallisuudessa on tärkeintä se, ettei avotulta jätä ikinä valvomatta. Koti kannattaa varustaa kunnollisilla alkusammutusvälineillä, kuten sammutuspeitteellä ja nestesammuttimella. Asunnossa tulisi olla vähintään yksi palovaroitin 60 m²:ä kohti ja jokaisessa kerroksessa omansa. Palovaroitin kannattaa sijoittaa kaikkiin makuuhuoneisiin.

Jos asunnossa on tulisija, kotiin on hyvä hankkia myös häkävaroitin. Pellit suljetaan vasta, kun hiillos on kokonaan sammunut.

Kotiin asennettavien turvajärjestelmien tekniikka on kehittynyt paljon viimeisten vuosien aikana, ja esimerkiksi toisiinsa yhdistetyt, älykkäät palovaroittimet havaitsevat savun nopeasti.

– Esimerkiksi makuuhuoneesi palovaroitin herättää sinut, vaikka tulipalo olisi olohuoneessa. Hälytyksen sattuessa älykkäät palovaroittimet lähettävät sinulle viestin, jolloin saat tiedon kotisi hälytyksestä, missä tahansa oletkin. Palovaroittimet on yhdistetty myös hälytyskeskuksen valvontaan, jolloin tarvittaessa tieto voidaan välittää nopeasti hätäkeskukseen ja paikalle saadaan tarvittavaa apua. Langattomat palovaroittimet puhuvat ja viestivät paitsi keskenään myös antavat huoneen lämpötila- ja ilmankosteusarvoja käyttäjän mobiilisovellukseen, toteaa Asko Kauravaara.

Rakennuksen omistajan velvollisuus on myös miettiä, miten asunnosta voi poistua turvallisesti tulipalon sattuessa.

Verisure

Kodissa tulisi olla yksi palovaroitin 60 neliötä kohti ja jokaisessa kerroksessa omansa. Kuva: Verisure

Ovet auki ilman avaimia – jokaiselle oma kulkutunniste

Monilla työpaikoilla, kouluissa ja kerrostaloissa on jo pitkään kuljettu ovista sähköisesti kulkutunnistelätkien tai ovikoodien avulla. Myös pientaloasujien elämää helpottaa ja avainnippua keventää älylukko, joka sopii lapsiperheiden ja ikääntyvän väestön lisäksi aktiivista elämää viettäville. Ovia voi avata koodeilla, kaukoavaimilla, älypuhelimilla tai kulkutunnistelätkillä – joissakin järjestelmissä myös sormenjäljllä. Älykäs lukitusjärjestelmä sopii hyvin esimerkiksi perheille, joissa on kouluikäisiä lapsia.

– Älylukkoa on vaivatonta käyttää, ja se on turvallinen vaihtoehto perinteisille mekaanisille lukoille, Abloyn myyntipäällikkö Anssi Liski kertoo. Kun jokaisella perheenjäsenellä on oma kulkutunnisteensa, turvallisuus lisääntyy: esimerkiksi lapsilta voi estää pääsyn varastoon tai työtilaan.

Jos lapsi – tai aikuinen – sattuu kadottamaan avaimenperän kokoisen kulkutunnisteen, sen käyttöoikeuden voi poistaa heti muutamalla painalluksella eikä kallista lukkojenvaihtoa tarvitse tehdä. Jos älylukko toimii ovikoodilla tai sormenjälkitunnisteella, ei edes kulkutunnistelätkää tarvitse kantaa mukana.

Ovikoodin voi asentaa myös tilapäiseksi, ja useimpia lukkoja voi ohjata etänä. Kukkien kastelija tai remonttimies pääsee taloon, vaikket itse olisikaan kotona.

Yale_fiilis3

Kuva: Abloy

Älylukko osana nykyaikaista pientaloa

Joihinkin älylukkojärjestelmiin on mahdollista liittää myös mobiilisovellus, jonka avulla koodien ja tunnisteiden hallinta helpottuu ja turvallisuus lisääntyy. Sovelluksella voi seurata, milloin kotiovi on avattu tai lukittu ja kuka sen on tehnyt. Näin esimerkiksi vanhemmat tietävät, onko lapsi päässyt turvallisesti kotiin. Lukituksen voi yhdistää myös kodin muihin älykkäisiin ratkaisuihin, kuten hälytinjärjestelmiin, joita myös voi hallita puhelimien ja tablettien avulla.

– Nyt hinta ja ominaisuudet on saatu sille tasolle, että kyseessä ei enää ole teknologiaintoilijoiden yksinoikeus vaan ratkaisu tavallisen suomalaisen perheen kulkemista helpottamaan, Liski kertoo. Esimerkiksi Abloyn Yale Doorman -järjestelmän suositushinta on 370 €, ja suurin piirtein saman verran maksavat Kotihälyttimen koodilukot.

– Mekaaninen vaihtoehto, Abloy Sento -avainpesä painikkeineen maksaa rautakaupassa n. 240 € eli kovin suuresta hintaerosta ei ole kyse.

Teksti: Elina Turunen, kuvat: valmistajat


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

hälytysjärjestelmät kodin turvallisuus paloturvallisuus palovaroitin turvajärjestelmä ulkovalaistus älylukko älypalovaroitin

Ei liitettyjä avainsanoja.