Koti lämpiää takkaan paketoidulla vedellä
Teksti Outi Myllymäki
Kuvat Juha Harju
 
Vain muutama on uskaltanut leimata meidät pöhköiksi. Suurin osa on kehunut ennakkoluulottomuudesta ja asiaan perehdyttyään kiitellyt hyvästä valinnasta. Tämäntyyppistä tulisijavaraajaa kun ei ole aikaisemmin Laihian lakeuksille muurattu.

Vaikka innovatiiviset ideat saavat meillä yleensä alkunsa naisen aivoissa, nyt ansiot menevät perheen terävän pään tilille. Rakentamiskuumeessa puolisoni puntaroi lämmitysvaihtoehtoja maalämmön ja aurinkokennojen väliltä, kunnes retkahti messuilla takkaan. Siinä se oli: varaava tulisija ja tasalämpöä tuottava vesikiertoinen lattialämmitys.

Puolitoista vuotta myöhemmin takka komeilee keittiön ja olohuoneen välissä jakamassa lähilämpöä. Massiivinen pannuhuoneen ja koristetakan yhdistelmä hohkaa lämpöä vähemmän kuin tavallinen varaava takka, sillä vain hormi lämmittää yhtä keittiökaappia. Muu lämpö sitoutuu vuolukiveen, josta on muurattu takan tulisija.

Vuolukivi puolestaan luovuttaa lämpönsä takan sisään upotettuun 900 litran eristettyyn vesisäiliöön, josta lämmin vesi virtaa parketin alle putkistoon. Samasta säiliöstä tulee myös lämmin käyttövesi.

 
Myllymäen talossa ei tarvita erillistä pannuhuonetta, kun kaikki tarvittava tekniikka on olohuoneen takan kyljessä olevassa luukussa.
Myllymäen talossa ei tarvita erillistä pannuhuonetta, kun kaikki tarvittava tekniikka on olohuoneen takan kyljessä olevassa luukussa.

Lomalla lämmittää yösähkö

Kotisydän-tulisijavaraaja on siitä hyvä järjestelmä, että se ei seiso yhden jalan varassa. Jos talonväki ei loman tai laiskuuden takia halua hehkuttaa takkaa, yösähkö lämmittää. Liekö uutuuden viehätystä vai mitä, mutta ensimmäisen vuoden aikana sähkölämmitys ei ole ollut päällä kuin muutamina kesäöinä. Takkaa on ajettu sisään testaamalla eri tavoin kasattuja nuotiokekoja, puulaatuja ja vaihtelevia polttovälejä.

-Eikös tämän pitänyt olla maailman vaivattomin lämmitysratkaisu?- tivasin ystävälliseltä myyntimieheltä, joka tuli katsomaan, kuinka takka on asettunut taloksi. Pullamössösukupolveen kuuluvana kun luulin, että koko koti lämpiää muutamalla halolla. Noin 150 neliön talon ja sen käyttövesien ylläpito lämpöisenä vaatii kuitenkin melkoisesti puiden kantoa ja imurointia, sillä kuopus maistelee mielellään parketille lentäneitä kaarnanpaloja.

Lieviä käynnistysvaikeuksia oli myös sopivan tulitiheyden löytämisessä. Aluksi mittari nousi vain 40 asteeseen, vaikka tavoitelämpö keikkuu 60 ja 80 asteen välillä. Jäähtyneiden vuolukivien lämmittämiseen tarvitaan nimittäin todellinen roihu, emmekä me laihialaiset hennoneet heittää tuleen yhdellä kertaa kovin paljon puita.

Kun sitten opimme oikean lämmittämisen, koti hehkui välillä liikaakin, sillä kuulumme mieheni kanssa eri koulukuntaan, kun puhutaan pellin optimaalisesta sulkemisajasta. Maskuliininen teoria lähtee mahdollisimman aikaisesta sulkemisesta, mikä maksimoi lämmön talteenoton. Minussa taas varhainen toimenpide sytyttää vahvan emovietin. Kiista kulminoitui siihen, kun eräänä ikimuistoisena yönä loikin ylös sängystä mahdollisia häkähöyryjä haistellen ja pesueen hengitystä kuunnellen. Aamukireää vaimoa katsellessaan mies ymmärsi hellittää, ja pellin sulkemiseen on löydetty molempia tyydyttävä kompromissi.

 
Entä jos se räjähtää?
Lämmitysjärjestelmään liittyy oikeastaan vain yksi kauhukuva: entä jos säiliö räjähtää? 900 litraa lähes kiehuvaa vettä parketilla nostaa ajatuksenakin hien pintaan.

Myyntimiehet rauhoittelevat viiden vuoden tiiviystakuulla ja lähes kymmenen vuoden kokemuksella, että niin ei voi käydä. Avopaisuntasäiliössä paine ei nouse liian korkeaksi. Pieni riski saattaa kuitenkin olla olemassa, ja luultavasti sen takia takan vierustalle tehtiin oma lattiakaivo. Kun elämässä on kuitenkin otettava riskejä, olkoon vesisäiliö meidän riskimme.

Puute on sekin, ettei perhe omista perintömetsiä. Olisi hienoa hakea halot omasta koivikosta. Nyt tyydymme tekstiviestittämään tuttavalle, että tarvitsemme taas kuution, ja muutaman tunnin kuluttua traktori tuo pihalle täyden lämmityslastin.