Köynnösten leikkaaminen – näin onnistut

Piha

Rehevät kiipeilijät valtaavat seinustat ja pergolat loppukesällä. Kaipaavatko ne saksimista? Asiantuntija vastaa peruskysymyksiin.

1. Voiko köynnösruusun kukinnan pilata leikkaamalla?

Köynnösruusuja on kahdenlaisia. Niitä, jotka kukkivat saman vuoden versoilla ja niitä jotka kukkivat edellisen kasvukesän versoilla. Saman vuoden versoilla kukkivia voit leikata reilusti keväisin, sillä uudet versot kukkivat viimeistään loppukesällä. Hempeän vaaleanpunainen ’New Dawn’ on tällainen uusiutuvasti kukkiva. Edellisen vuoden versoilla kukkivat sen sijaan menettävät kukintansa, jos leikkaat kukintavuorossa olevat versot poikki. Vanhoilla versoilla kukkivat muun muassa suositut lajikkeet, ’Flammentanz’, ’Pohjantähti’ ja ’Paul Scarlet Climber’.

2. Miten osaan leikata kärhöni oikein, kun en tiedä mihin ryhmään se kuuluu?

Kärhöjä leikatessa on olennaista tuntea niiden kasvutapa, sillä erilaiset kärhöt kukkivat eri ikäisillä versoilla. Suurta vahinkoa et kuitenkaan voi leikkaamalla tuottaa. Seuraamalla kärhöjesi kasvua ja kukintaa opit tuntemaan niiden tavat.

  • Leikkaa alkukesällä kukkivat pienikukkaiset alppi-, kruunu- ja siperiankärhöt harventaen kesällä kukinnan jälkeen, jolloin ne ehtivät kasvattaa versot seuraavan vuoden kukintaa varten.
  • Poista heikot ja vanhat oksat. Kukinta jää saamatta, jos leikkaat näitä kärhöjä varhaiskeväällä voimakkaasti.
  • Suurikukkaiset, edellisen kesän versoilla kukkivat jalokärhöt kannattaa leikata vasta keväällä. Moni näistä lajikkeista, kuten upea valkoinen ’Mme Le Coultre’ tai sinivioletti ’The President’ kukkivat vasta loppukesällä komeimmillaan. Poista keväällä paleltuneet verson osat ja harvenna liikoja versoja.
  • Saman kesän versoilla keskikesällä kukkivat kärhöt, kuten pienikukkaiset kiinankeltakärhö (C. tangutica) ja mantsuriankärhö (C. mandschurica) sekä kellokärhö (C. integrifolia) leikataan varhain keväällä poikki käytännössä ensimmäisen ylimmän terveen silmun yläpuolelta. Nämä ehtivät hyvin kukkaan, vaikka joutuisit leikkaamaan alhaaltakin.
  • Myös syyskesällä kukkivat isohkokukkaiset viinikärhöt leikataan keväällä.

3. Tarvitseeko humalaa ollenkaan leikata?

Ei tarvitse, sillä humalan maanpäälliset versot kuolevat talvella kuten perennojen varret. Voit siistiä kuolleet versot pois keväällä ennen kuin uudet nousevat maasta. Vanha kasvusto antaa juuristolle suojaa talvella.Voit halutessasi jättää versot kiipimätueksi uusille versoille.

4. Köynnöshortensiani kasvaa hitaasti. Nopeuttaisiko leikkaaminen sen kasvua?

Köynnöshortensia on etenkin nuorena hidaskasvuinen laji, joten leikkaaminen ei nopeuta sen kasvua. Poista ränsistyneitä oksia varhain keväällä, jos köynnöksesi kaipaa siistimistä. Muuten tähän arvokkaasti vanhenevaan aarteeseen ei kannata kajota.

5. Miten nuorennan vanhaksi ja harvaksi käyneen villiviinin?

Tee nuorennusleikkaus varhaiskeväällä ennen silmujen puhkeamista. Poista vanhimpia versoja kokonaan noin 30 sentin korkeudelta, jolloin kasvusto nuortuu ratkaisevasti. Vahvan juuriston ansiosta uudet versot kipuavat pian elinvoimaisena pitkin seinää tai säleikköä.

6. Onko istutusleikkaus tarpeellinen?

On, jos taimi ei ole kunnolla haaroittunut. Leikkaa syksyllä istuttamasi köynnös kuitenkin vasta seuraavana keväänä, jolloin sillä on runsaasti aikaa kasvattaa uusia versoja kesän aikana. Syksyllä istutusleikkaus ei kannata, sillä se häiritsee köynnöksen valmistautumista talveen. Tuuheita, hyvin haaroittuneita astiataimia ei leikata istutuksen yhteydessä.

7. Auttaako leikkaaminen kasvuun lähtemisessä, kun siirrän köynnöksiä?

Auttaa, sillä juurten katkeilu huonontaa köynnöksen vedensaantia ja leikkaaminen tasapainottaa juuriston ja versojen yhteispeliä. Köynnös juurtuu paremmin, kun sillä ei ole suurta lehtimassaa kasvatettavanaan. Parhaiten siirto onnistuu varhaiskeväällä tai syksyllä kasvin tuleennuttua.

8. Miten keventäisin seinustalla kasvavaa viiniköynnöstä?

Jos viiniköynnöksesi tuottaa jo satoa, pienennä kasvustoa elokuun alkupuolella, jolloin rypäleiden koko suurenee. Lyhennä hedelmiä tekevät versot kahden tertun jälkeen siten, että niihin jää kaksi lehteä. Typistä muut sivuversot yhden lehden jälkeen. Lyhennä kevättalvella rypäleitä tuottaneet versot siten, että jätät niihin vain yhden silmun. Jätä muutamaan pääversoon 6–7 silmun verran edellisen kesän kasvua ja leikkaa loput versot poikki kahden silmun jälkeen.

Leikkaa köynnökset tarpeen mukaan

Köynnöksen leikattuja oksia

Ruohovartisia, joita ei tarvitse leikata:

• humala (Humulus)

• koiranköynnös (Bryonia)

• karhunköynnös (Calystegia)

• kiinankurkku (Thladiantha)

• köynnöspinaatti (Hablitzia)

• ruusunätkelmä (Lathyrus latifolius)

Vuosittain leikattavia

• köynnösruusut (Rosa)

• jalokärhöt (Clematis)

• viiniköynnös (Vitis)

Puuvartisia, joita leikataan harvoin:

• villiviini

(Parthenocissus)

• köynnöshortensia

(Hydrangea)

• köynnöskuusamat

(Lonicera)

• kelasköynnös (Celastrus)

• laikkuköynnös (Actinidia)

• piippuköynnös

(Aristolochia)

• palsami- eli sitruunaköynnös

(Schisandra)

Kolme tapaa leikata köynnöksiä

1. Nuorentaminen

Köynnösten nuorentaminen

Köynnösten nuorentaminen

Leikkaa varhaiskeväällä ronskisti, jos kasvusto on ränsistynyt ja köynnös kaipaa uudistamista tai siirrät sen paikkaa.

2. Harventaminen

Köynnösten harventaminen

Köynnösten harventaminen

Poista vanhimmat, vioittuneet ja liiat oksat ja typistä versoja, niin säilytät köynnöksen kasvukunnon hyvänä ja rasitat kasvia vähiten.

3. Istutusleikkuu

Köynösten istutusleikkaus

Köynösten istutusleikkaus

Leikkaa hento ja niukasti haaroittunut köynnös keväällä istutuksen yhteydessä, jolloin se haaroittuu ja juurtuu paremmin.

Hyvä tietää köynnösten leikkaamisesta

  1. Lempein tapa leikata on harventaa tiheää kasvustoa ja poistaa vanhimpia, vioittuneita ja kuolleita versoja. Tämä leikkaustapa sopii useimmille köynnöksille. Kuolleet ja heikot oksat voit poistaa milloin tahansa.
  2. Voimakasta kevätleikkausta sietävät muun muassa villiviini (Parthenocissus), piippuköynnös (Aristolochia) ja kelasköynnös (Celastrus). Leikkaa niitä Pohjois-Suomessa kohtuudella, koska kasvukausi on lyhyt.
  3. Leikkaa viiniköynnökset (Vitis) ja laikkuköynnös (Actinidia) hyvin varhain keväällä tai vasta loppukesällä, sillä puutuneet versot vuotavat mahlaa myöhemmin keväällä ja alkukesällä.
  4. Anna köynnöshortensialle (Hydrangea) kasvurauha. Leikkaa hidaskasvuista köynnöstä vain, jos siinä on kuivia oksia.
  5. Tarkista köynnösten leikkuutarve keväisin, jolloin näet, mitä talven jäljiltä on säästynyt.

 

Tämä artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden kanssa. www.kotipuutarha.fi

Lisätietoja: Monivuotisten puutarhakasvien leikkausopas.Ella Räty,Taimistoviljelijät ry.

Kuvatekstit:

Voinko leikata köynnöksen syksyllä alas? Jätä köynnösten versot suojaamaan kasvustoa ja keräämään lunta. Typistä vain latvuksia, jolloin esimerkiksi köynnösruusujen talvisuojaaminen sujuu helpommin. Varhaiskevät on oikea aika uudistamiselle.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

humala kärhöt köynnöskasvit köynnösruusut köynnösten leikkaaminen

Ei liitettyjä avainsanoja.