Sauna muutti alakertaan

Kylpyhuone

Nelihenkisen perheen tyttöjen tilavaan huoneeseen rakennettiin sauna pesuhuoneineen ja takkatupineen monen sattuman summana.

Joskus uuden saunan rakentamiseen päädytään sattumien summana. Kouvolalaisella Niinivuoren perheellä saunaprojektia edelsi yläkerran vesivahinko ja sitä seurannut epäonninen remontti. Kaiken epäonnen jälkeen perhe huokuu nyt tyytyväisyyttä. Sauna ja takkatupa ovat kovassa käytössä. Lempeissä löylyissä ikävien kokemusten tuoma harmikin hälvenee.

Ei siis ihme, että ensilöylyissä aukesivat hikirauhasten ohella kyynelkanavat.

− Itkin ilosta, kun istuin ensimmäistä kertaa saunassa joulun alla. Ajattelin, että voiko tämä olla totta, Tuija Niinivuori kertaa elämänsä ikimuistoisinta saunomista.

Onnenkyyneleiden taustalla oli helmikuussa 2007 sattuneen vesivahingon käynnistämä savotta. Yläkerrassa sijainneen saunan jäätynyt vesijohto pamahti auki sillä välin, kun Heikki-isä oli kaupungilla asioilla. Jäässä ollut viemäri ei vetänyt, joten pian vesi tippui alakerrassa sijainneeseen tyttöjen huoneeseen, joka nyt palvelee saunaosastona. Toinen tytöistä oli kotona, mutta hänen puhelimensa kastui käyttökelvottomaksi, eikä apua tämän vuoksi saatu heti hätiin.

Lopputuloksena pihassa seisova imuauto nieli kitaansa märkää purua ja muuta rakennusmateriaalia.

Huonejärjestys uusiksi

Yläkerran saunan paikalle kaavailtiin alkuun uuden saunan rakentamista. Remontin tekoon palkatun yrityksen kehottamana sinne rakennettiin kuitenkin vanhempien makuuhuone. Tekijän ja asiakkaan ristiriitaiset näkemykset laskutuksesta ja työn laadusta johtivat kuitenkin riitaantumiseen. Perheelle yllätyksenä tuli myös että se ei ollutkaan oikeutettu kotitalousvähennykseen. Vaikka remonttiyritys oli suomalainen, se oli rekisteröity Viroon. Asian puiminen on edennyt Suomen kuluttajaviranomaisten välityksellä Euroopan kuluttajakeskuksen käsiteltäväksi.

− Hyvä puoli asiassa on se, että sauna rakennettiinkin alakertaan, kuten olimme joskus aiemmin suunnitelleet, Niinivuoret sanovat.

Tilavaan tyttöjen huoneeseen haluttiin sauna, pesuhuone ja takkahuone. Tuija Niinivuoren itse piirtämää suunnitelmaa ohjasi aikanaan hankittu sohvasänky. 2,10 metriä leveälle sohvalle haluttiin paikka takkahuoneen perälle. Heikin jukebox oli toinen huonekalu, jonka jättämisestä autotalliin ei edes neuvoteltu.

Jouluksi valmiiksi luvatun saunan rakentaminen käynnistyi lähes alkutekijöissään olevalla työmaalla.

Saunaremontin tekijäksi palkattiin suositusten perusteella kouvolalainen Rakennus-Metsäkaari Oy. Juha Holopaisen saapuessa marraskuun puolivälin jälkeen oli talkoovoimin tehty lattiavalu valmiina. Lattialämmitykset oli niin ikään jo asennettu.

− Kun tulimme, saunatilassa oli pelkät runkotolpat, joten työ käynnistyi villojen asentamisella ja väliseinien tekemisellä, Holopainen sanoo.

Takkatuvan varaava tulisija oli jo aiemmin palautettu alkuperäiseen käyttöönsä. Sen sisällä olleet sähkövastukset oli purettu ja hormi tyhjennetty sinne ahdetusta villasta.

Eristys hoidettiin tilaa säästävällä uretaanilevyllä. Hieman yli 2,5 metrin korkuista kattoa madallettiin 2,3 metriin, joka riittää hyvin saunan korkeudeksi. Pesuhuoneen leveän sienimäisen suihkun alle jää riittävästi korkeutta liki koripalloilijan pituisen isännänkin alle.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla.

 

Saunaan haluttiin L-kirjaimen muotoiset lauteet. Reilusti alle kaksi metriä leveässä ja vajaat kaksi metriä syvässä tilassa L-laude vaati hyvää suunnittelua. Kapean ja korkean sähkökiukaan valitseminen mahdollisti hyvän laudesuunnittelun ohella L-lauteiden asentamisen.

– Alalaude tehtiin myös mahdollisimman isoksi, Holopainen kertoo.

Saunan ja pesuhuoneen katossa olevat ilmanvaihdot toimivat portaattomasti. Saunan tuloilma-aukko asennettiin seinään kiukaan yläpuolelle.

Pienissä yksityiskohdissa näkyvät perheen äidin toiveet

Pesuhuoneen suihkutankojen väliseen seinään rakennettiin syvennys pesuaineille ja muille saunatarvikkeille. Sen taustalla käytettiin samaa kivilaattaa kuin kiukaan takana.

– Ostin suurimman pesuainepullon, jonka mukaan hyllyt mitoitettiin, Tuija Niinivuori sanoo.

Sekä löylyhuoneen että pesuhuoneen ikkunoihin liimattiin kontaktimuovit, jotka päästävät kuvioiden kautta kauniisti valoa sisään, mutta estävät näköyhteyden viereiselle kadulle.

Nyt perhe istuu saunailtojen jälkeen saunaosaston suunnitelman käynnistäneellä sohvalla takkatulen ääressä jukeboxia soittaen. Heikin tullista hakemat 300 levyä ovat ahkerassa käytössä.

Katso kuvat saunasta sekä työvaiheista seuraavalla sivulla.

 

Kontaktimuovi saunan ikkunassa on kekseliäs ja tyylikäs valoa läpäisevä näkösuoja. Kontaktimuovi saunan ikkunassa on kekseliäs ja tyylikäs valoa läpäisevä näkösuoja.

 

Punaiset mosaiikkilaatat tuovat väriä pesuhuoneeseen. Hyllysyvennys on käytännöllinen. Jukeboxista voi valita mieluista musiikkia. Aidon näköiset kattoparrut ovat jälkiasennettuja koristeita.
Punaiset mosaiikkilaatat tuovat väriä pesuhuoneeseen. Hyllysyvennys on käytännöllinen.
Jukeboxista voi valita mieluista musiikkia. Aidon näköiset kattoparrut ovat jälkiasennettuja koristeita.

Tyylikäs takka tuo lämpöä ja tunnelmaa.
Tyylikäs takka tuo lämpöä ja tunnelmaa.

Kuvat työvaiheista seuraavalla sivulla.


 

Remontin aikataulutuksesta vastannut Juha Holopainen valmistelee löylyhuoneen seinää paneeliasennukseen. Remontin aikataulutuksesta vastannut Juha Holopainen valmistelee löylyhuoneen seinää paneeliasennukseen.

Pesuhuoneen lattialaataksi valittiin harmaa laatta, joka ei ole arka lialle. Pesuhuoneen lattialaataksi valittiin harmaa laatta, joka ei ole arka lialle.

Sähkö- ja laatoitustöitä tehtiin aikataulusyistä samanaikaisesti. Sähkö- ja laatoitustöitä tehtiin aikataulusyistä samanaikaisesti.

Lauteet tehtiin mittojen mukaan valmiiksi muualla ennen asennusta. Lauteet tehtiin mittojen mukaan valmiiksi muualla ennen asennusta.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

pesuhuone saunan rakentaminen takkahuone vesivahinko

Ei liitettyjä avainsanoja.