Suomalaisten saunomistaidoissa puutteita

Kylpyhuone

Kiukaista alkunsa saaneet tulipalot ja vaaratilanteet ovat nelinkertaistuneet viimeisten kahden vuoden aikana. Lue lisää!

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tekemän selvityksen mukaan yli puolet kiuaspaloista saa alkunsa ihmisen toiminnan seurauksena. Tällainen toiminta voi olla esimerkiksi pyyhkeiden ja laudeliinan kuivattaminen kaiteella lähellä kiuasta tai pyykin kuivattaminen saunassa muovisissa henkareissa ja kuivausnaruilla.

Kiukaan etäkäyttö uusi onnettomuuksien aiheuttaja

– Nousevana trendinä on nähtävissä kiukaan kytkeminen päälle jostain muualta, kuin itse kiukaasta. Kiukaan voi esimerkiksi laittaa päälle kännykän kautta. Tällöin on helppo unohtaa tarkistaa, onko kiukaan läheisyydessä palavia materiaaleja, sanoo Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela.

Toiseksi yleisin syttymissyy on tekninen vika. Syynä on useimmiten kiukaan käyttökytkin tai vastuksen vikaantuminen. Tutkimuksen tarkastelujaksolla näiden palojen osuus oli noin 37 %.

– Kiukaan kytkin on kuluva osa, joka voi jäädä jumiin huomaamatta. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että kiuas voi jäädä päälle pitkäksikin aikaa saunomisen jälkeen, jatkaa Koskela.

Kotivakuutuksen suojeluohjeissa kielletään yksiselitteisesti pyykkien kuivattaminen saunassa. Vahinkotilanteessa vakuutusyhtiöllä on oikeus vähentää korvausta suojeluohjeiden laiminlyönnistä.
* Tukes, Tutkimusraportti: Sähkö palon syttymissyynä 1/2013, www.tukes.fi

 


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kiuas paloturvallisuus tulipalo

Ei liitettyjä avainsanoja.