Kylvä kaksivuotiset kesäkukat ja kerää mustikat pakkaseen

Piha

Niin sanottujen kaksivuotisten kesäkukkien paras kylvöaika on nyt – kylvä kasvit hiekansekaiseen taimimultaan. Ellet ole vielä kerännyt mustikoita pakkaseen, nyt on hyvä hetki lähteä marjametsään ja poimia supermarjat talteen!

Kaksivuotisten kasvien kylvöajat käsillä

Kaksivuotiset kesäkukat kasvattavat ensimmäisenä kesänä lehtiruusukkeet ja kukkivat toisena vuonna – tästä tuo nimitys ”kaksivuotiset” juontaa juurensa. Usein nämä ns. kaksivuotiset kasvavat kuin monivuotiset kasvit, jos ne saavat kasvaa samalla kasvupaikalla ja siementää paikalleen. Esimerkiksi lemmikit ja sormustinkukat ovat tutuimpia kaksivuotisia, jotka käytännössä kasvavat ja leviävät kuin monivuotiset konsanaan.

Kaksivuotiset kannattaa kylvää aina suoraan kasvupaikalleen. Mikäli kylvöksestä tulee liian tiheä, taimia voi siirtää muihin paikkoihin helposti. Kasvupaikka kannattaa varustaa hiekansekaisella taimimullalla, jolloin itäminen onnistuu parhaiten. Liian aikaisin kaksivuotisia ei kannata kylvää, sillä jos kasvi ehtii kasvattaa kukkavarren, se paleltuu talvella eikä kukintaa tule ensi kesänä. Heinäkuun loppupuoli ja elokuun alku on hyvää aika näille kylvöksille.

Lemmikin ja sormustinkukan lisäksi tutuimpia kaksivuotisia ovat harjaneilikat, salkoruusut, kuuruohot, bellikset eli tuhatkaunot ja maariankellot.

Mustikka on todellinen supermarja

Jos mustikat eivät ole vielä pakkasessa, niin nyt on hyvä aika mennä keräämään ne talteen. Mustikalla on niin paljon huippuhyviä terveydellisiä ominaisuuksia, että niiden säännöllinen syöminen on yksi parhaimpia asioita, joita voi tehdä.

Mustikka  sisältää mm. antosyaniinia, josta mustikan sininen värikin johtuu. Antosyaniini auttaa ehkäisemään syöpäsolujen kasvamista aiheuttavien vapaiden radikaalien leviämistä. Mustikat sisältävät myös paljon flavonoideja ja toimivat hyvinä antioksidantteina ehkäisten jopa syöpää ja pitävät muistin kunnossa. Mustikat sisältävät myös antioksidanttista C-vitamiinia, mangaania ja kuitua. Niissä on myös polyfenoleiksi kutsuttuja fytonutrientteja. Näillä on antioksidanttisia ja tulehduksia estäviä vaikutuksia. Mustikat ovat siis hyväksi verenpaineelle, sydämelle ja vähentävät kroonisia sairauksia. Mustikat ovat myös painonhallintaan täydellisiä: 100 grammassa on vain noin 44 kilokaloria.

Nyt siis viimeistään nämä superherkut talteen ja pakkaseen. Samalla saat hyvää liikuntaa ja tutustut luonnon ihmeellisyyksiin!

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti ja kuva: Juha Toikka, KodinKukat Oy


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kaksivuotinen kesäkukka kaksivuotiset kesäkukat kesäkukat kesäkukka mustikan terveysvaikutukset mustikka

Ei liitettyjä avainsanoja.