Kyselytutkimus: Suomalaiset epävarmoja pyykkääjiä

Kylpyhuone

Bosch-kodinkoneiden tekemän tutkimukseen mukaan jopa useampi kuin kaksi kolmesta suomalaisesta on epävarmoja siitä, kuinka paljon pyykinpesuainetta tulisi annostella. Useimmat käyttävät pesuainetta joko liikaa tai liian vähän.

Suomalaiset luottavat pohjoismaalaisista vähiten itseensä pyykinpesuaineen annostelussa, selviää Bosch-kodinkoneiden tekemästä pohjoismaisesta tutkimuksesta. Jopa 37 prosenttia vastaajista kertoo olevansa aina pyykkiä pestessään epävarma pesuaneen oikeasta annostelusta. Varmimpia ‒ tai vähiten huolissaan pesuaineen oikeasta ‒ määrästä olivat tanskalaiset. Kaikissa pohjoismaissa pyykinpesuainetta käytetään silti useimmiten joko liikaa tai liian vähän.

– Jos pesuainetta annostellaan liian vähän, pyykit saattavat jäädä harmahtaviksi, rasvatahrat eivät irtoa tai vaatteet eivät tuoksu vastapestyn raikkailta, kertoo Bosch-kodinkoneiden brändi- ja viestintäpäällikkö Marjo Kukkonen BSH Kodinkoneet Oy:stä.

Myös liika-annostelu on tavallista. Pesuainejäämät voivat aiheuttaa ongelmia allergioista tai herkästä ihosta kärsiville. Lisäksi siitä on haittaa ympäristölle.

– Liika pesuaineen annostelu johtaa lisähuuhtelukertoihin, mikä lisää vedenkulutusta ja pidentää pesuaikoja. Se rasittaa ympäristöä ja aiheuttaa lisäkustannuksia ylimääräisen pesuaineen, veden ja energiankulutuksen takia, Kukkonen selventää.

Energiatehokkuus on Kukkosen mukaan ihmisille yhä tärkeämpää, kun ostopäätöstä uusista kodinkoneista tehdään.

– Tutkimuksessamme lähes joka toinen piti energiatehokkuutta yhtenä pesukoneen tärkeimmistä ominaisuuksista, Kukkonen kertoo.

Suomalaisten epävarmuus pesuaineen annostelussa saattaa helpottua älykkään teknologian ansiosta. Sensoritekniikalla varustetut pyykinpesukoneet osaavat annostella kunkin koneellisen tarvitseman pesuainemäärän.

– Ihmiset kaipaavat kiireiseen arkeensa tällaista kotiaskareita helpottavaa teknologiaa. Sensorit ottavat huomioon veden kovuuden, koneen koon, pyykin määrän, vaatteiden materiaalin ja likaisuusasteen, minkä perusteella pesukone osaa itse annostella pesuaineen tarkasti pyykinpesijän puolesta, kertoo Marjo Kukkonen BSH Kodinkoneista.

Tutkimuksen toteutti verkkokyselynä tutkimusyritys M3 Research toukokuussa 2015. Kyselyyn vastasi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa 1000 vastaajaa kussakin maassa.

Esimerkkituote: Bosch WAY32899SN-pesukone

  • Nestemäistä pesuainetta tarvitsee lisätä säiliöön noin kahdenkymmenen pesukerran välein ja i-DOS-teknologia annostelee aina millilitralleen sopivan määrän
  • 30 prosenttia energiatehokkaampi kuin paras luokitus A+++ edellyttää

Lisätietoa tuotteista: www.bosch-home.fi

Lisätietoja:

BSH Kodinkoneet Oy

www.bosch-home.fi

Bosch-kodinkoneet on osa Euroopan johtavaa kodinkonevalmistajaa BSH Home Appliances Groupia, ja sillä on yli 53 000 työntekijää 43 tuotantolaitoksessa noin 50 maassa. Bosch-kodinkoneiden perustaja Robert Bosch oli tarkka yksityiskohdista. Hän valmisti ensimmäiset kodinkoneet jo vuonna 1886, jotta arjen askareet sujuisivat helpommin ja turvallisemmin. Hän tunsi sosiaalista vastuuta ja teki työtä sen eteen, että yritys kehittyisi käsi kädessä yhteiskunnan kanssa. Nämä arvot ovat edelleen mukana, kun Bosch valmistaa tänä päivänä erittäin kestäviä ja korkealaatuisia kodinkoneita. Yhtiön liikevaihto Pohjoismaissa oli vuonna 2014 noin 524 miljoonaa euroa.

Lähde: Mynewsdesk


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

pyykinpesu pyykinpesukone pyykinpesukoneet pyykki pyykkiteline

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta