On lähes rangaistava teko viettää osa lomastaan pimeässä kellariloukossa. Erityisesti tämä koskee minua, sillä olen Trondheimissa, jossa on rajattomat mahdollisuudet reippailuun kauniissa ympäristössä.

Tilanne on nyt kuitenkin tämä: rehkin luistelulaitteen parissa. Kaikkialla muualla maailmassa hotelleissa on nykyään kuntopyörät. Nyt olen kuitenkin Norjassa, jossa on tietenkin luistelulaitteita, sillä luistelu on norjalaisten kansallisurheilua. Olen iloinen, ettei kyseessä ole mäkihyppylaite.

Syömäni suklaalevy sisälsi 500 000 kaloria (500 kcal). Luistelulaitteen näytön mukaan minun on huhkittava 50 minuuttia polttaakseni ne. Se on kova rangaistus. Hikipisaroiden peittämien silmälasieni läpi näen, miten laitteen näyttö muuttaa kalorit wateiksi. Silloin tajuan, että kaloreilla tosiaan mitataan energiamääriä, eikä pelkästään pyylevyyden astetta. Tämä ei oikeastaan ole mikään neronleimaus, tietenkin kuntolaitteiden näytöllä ilmoitetaan energiamäärät. Joskus oivallukseni tulee kuitenkin jälkijunassa.

Tämä suklaa vastaa energiamäärältään noin kymmentä tunnin päällä olevaa 60 watin lamppua.
Tämä suklaa vastaa energiamäärältään noin kymmentä tunnin päällä olevaa 60 watin lamppua. Kuva futureimagebank.

Näytön mukaan syömäni suklaalevy vastaa noin 0,6 kilowattituntia. Yhtä paljon energiaa kuluu, kun kymmenen 60 watin lamppua palaa tunnin ajan.

Kotiin palattuani hankin sähkölaitokselta energiamittarin ja tutkin kaikki sähkölaitteemme.

Ilokseni huomaan, etteivät matkapuhelinlaturimme kuluta virtaa, kun puhelimia ei ole kytketty niihin. Laturit voi siis jättää pistorasioihin. (Toim. huom: Motivan mukaan nykylaturit kuluttavat niin vähän sähköä, että ne voi Motivan mukaan jättää seinään. Vanhat isokokoiset laturit sen sijaan on hyvä poistaa käytön jälkeen. Motivan mukaan halvoillakin energiamittareilla saa kuluttajakäytössä yleensä tarpeeksi luotettavia tuloksia.)

Positiivista on myös, että uusi LED-lukulamppuni kuluttaa vain kaksi wattia. Sillä energiamäärällä, jonka tuotin rehkiessäni 50 minuuttia luistelulaitteella, saisin siis teoriassa lukuvaloa 300 tunniksi.

Vähemmän miellyttävä havainto oli, että vaimoni vanha kannettava tietokone kuluttaa kolme wattia, kun siitä on katkaistu virta. Se kuluttaa siis enemmän kuin lukulamppuni päällä ollessaan. Vieläkin enemmän, reilut kuusi wattia, kuluttaa vanha keittiöradiomme, vaikka säädin on off-asennossa.

Pahimmaksi energiasyöpöksi osoittautuu lähes uusi taulutelevisiomme. Suljettuna se ei kuluta yhtään virtaa. Valmiustilassa kulutus ampaisee heti 17 wattiin, mikä vastaa siis yli kuuden modernin lukulampun energiankulutusta. Päällä ollessaan televisio kuluttaa 350 wattia. Hotellin kellarissa tuottamallani energiamäärällä voisin katsoa televisiota vajaat kaksi tuntia.

Vaimollani on meneillään jonkinlainen kaukosäädinten vihaamisvaihe, ja hän katsoo tätä nykyä talon vanhaa kuvaputkitelevisiota. Se kuluttaa 35 wattia eli kymmenesosan taulutelevision kulutuksesta.

Jotta voisin hyvittää uuden television aiheuttaman lisääntyneen energiankulutuksen, minun täytyisi vaihtaa vähintään kymmenen 40 watin hehkulamppua moderneihin LED-lamppuihin.

Johtopäätöksenä tästä kaikesta voi vetää sen, että vyötärölle kertyneisiin liikakiloihin pätee sama kuin sähkönkulutukseen: on vaikea hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä, minkä on itselleen hankkinut.

Täytyy ruveta pyöräilemään. Tarkoitan siis oikeaa pyörää, enkä sellaista, joka on hotellin kellarissa. Jokainen säästetty bensalitra vastaa nimittäin noin yhdeksää kilowattituntia. Jos siis jätän auton kotiin ja pyöräilen, voin hyvällä omallatunnolla katsoa taulutelevisiotani 25 tuntia. Ja suoda itselleni suklaakonvehdin.

Kuka? Johan Tell on ruotsalainen ympäristökirjailija ja toimittaja, jonka useissa maissa julkaistu kirja Sata tekoa maapallon puolesta (Kustannusosakeyhtiö Otava, 2007) sisältää 100 arjen käytännöllistä neuvoa ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.