Ilmanvaihtokanavien puhdistuksella puhtaampaa sisäilmaa

Lämmitys

Kodin huoltoon kuuluu säännöllinen ilmanvaihtokanavien puhdistaminen. Perusteellisesti tehty puhdistus poistaa terveydelle haitallisia epäpuhtauksia sekä parantaa huomattavasti kodin sisäilmanlaatua.

Kuusihenkinen perhe rakensi toiveidensa mukaisen omakotitalon reilut kymmenen vuotta sitten. Likaantuneet ilmastointikanavien tuloventtiilit sekä lasten lisääntyneet allergiat saivat perheen teettämään ilmastointikanavien puhdistuksen.

– Olimme tietoisia, että kymmenen vuoden asumisen jälkeen ilmastointikanavien puhdistus olisi syytä suorittaa vaikka sisäilma oli tuntunut koko asumisemme ajan hyvältä. Kuivaamme esimerkiksi pyykit kylpyhuoneessa ja vaatepölyä oli varmasti kerääntynyt myös ilmastointikanaviin, perheen äiti kertoo.

Yleensä erityisesti keittiössä ja pesuhuoneessa voi havaita tummaa likaa tuloventtiilien ympärillä. Huonosti toimiva ilmanvaihto voikin johtaa kosteusvaurioihin, joka taas voi aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Pölyinen ilmanvaihtojärjestelmä voi olla myös paloturvallisuusriski.

Ilmastoinnin tulisi aina olla hieman alipaineinen, jotta talon rakenteet pysyvät kunnossa. Alipaineistaminen tarkoittaa sitä, että ilmastointikanavissa poistoilman määrän tulee olla suurempi kuin tuloilman määrä.

Ilmanvaihto kuntoon

Perhe tilasi Forssalaisen Saltia Oy:n hoitamaan ilmanvaihtojärjestelmien puhdistuksen sekä säädön.

– Kodin ilmastointikanavista lika poistetaan alipaineistamisen sekä voimakkaan harjauksen avulla, Saltia Oy:n asiantuntija Ilkka Vaha kertoo.

Ilmanvaihtokanavat tulee alipaineistaa aina yksi kerrallaan siten, etteivät mahdolliset homeitiöt ja muut mikrobit pääse siirtymään kanavasta toiseen. Ilman alipaineistusta on mahdoton päästä toivottuun sekä onnistuneeseen lopputulokseen puhdistuksen osalta.

Koneellisessa tulo/poistoilmajärjestelmässä ilma viedään ja tuodaan koneellisesti ilmanvaihtokanavia pitkin.

– Poistoilmakanavaan kertyy yleensä pölyä huomattavasti enemmän kuin tuloilmakanavaan, Ilkka Vaha toteaa.

Kun alipaineistus on tehty ja poistoilmaventtiilit suljettu, otetaan käyttöön sähkökäyttöinen harjauskone, jolla kanavat harjataan yksi kerrallaan. Harjatyyppi valitaan aina tapauskohtaisesti kohteen, lian sekä ilmanvaihtokanavan mukaan. Tämän jälkeen puhdistetaan venttiilit ja ilmanvaihtokone, sekä vaihdetaan uudet puhtaat suodattimet. Viimeisimpänä työvaiheena on liesituulettimen puhdistus. Lopuksi tarkistetaan ja säädetään jokainen ilmastointikanavan venttiili oikean ilmamäärän saamiseksi. Puhdistuksen jälkeen ilmavirta kulkee normaalisti raitisilmakanavaa pitkin ulkoa sisälle.

Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistuksessa on tärkeätä tietää mitä tekee

Ilkka Vahan mukaan ilmanvaihtojärjestelmän puhdistuksessa on oltava tarkkana. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota työturvallisuuteen.

-Tikkaiden kunto ja sijoitus on tarkistettava ennen kuin niille nousee. Lisäksi on suositeltavaa käyttää henkilökohtaisia suojaimia.

Hygienia on toinen huomioitava asia. Ennen töiden aloitusta on tarkistettava työvälineiden puhtaus ja kunto. Huonokuntoiset tai likaiset työvälineet tulee puhdistaa tai vaihtaa. Venttiilien ja ilmanvaihtokoneen pyyh kimiseen tulee käyttää vain puhtaita kertakäyttöliinoja.

Lopputuloksena raikkaampaa sisäilmaa

Puhdistuksen jälkeen perhe on ollut tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka sisäilma oli ollut aikaisemminkin ihan hyvälaatuinen, nyt ilma vaihtuu vieläkin paremmin.

– Tämä johtuu varmasti ennen muuta siitä, että ilmanvaihtojärjestelmää ei ollut aiemmin säädetty kunnolla. Kuivaamme pyykit kylpyhuoneessa ja ne kuivuvat nyt taas tosi nopeasti. Välillä oli sellainen tunne, että kuivuminen kesti ja kesti. Myös talon yläkerran ikkunaa on aina ennen jouduttu pitämään auki, koska ilma ei tuntunut riittävän tv-aulassa, mutta nyt ikkuna voi olla kiinni, perheen äiti toteaa.

Tyytyväisyyttä lisää myös se, että mahdolliset rakennusaikaiset liat kuten kipsipöly on nyt siivottu pois ilmastointikanavista. Talon ilma on tuntunut todella raikkaalta.

– Se voi tietty olla myös ”plasebovaikutusta”, koska ilma on aiemminkin ollut hyvä. Saa nähdä, kun meille tulee talo täyteen vieraita, riittääkö ilmaa silloin entistä paremmin.

Erityisen kiitoksen perhe antaa ilmastointikanavien puhdistajalle siitä, että puhdistuksen aikana huomattiin ilmanvaihtokoneen ”jälkilämmityspatterin” olevan päällä ihan turhaan. Termostaatti oli säädetty +23 °C asteeseen eli aina kun sisään tuleva ilma oli tuota kylmempää, 1000 watin teholla paahtava ”jälkilämmityspatteri” meni päälle.

– Meillä on ollut koko talossa asumisen ajan iso sähkölasku, jonka suuruus on aina kummastuttanut ja nyt syykin taisi nyt löytyä! Termostaatti säädettiin +10 asteeseen ja nyt odotan kerrankin mielenkiinnolla syksyn tasoituslaskua, perheen äiti toteaa.

Katso kuvat työvaiheista seuraavalta sivulta!

 

Ilmanvaihtokanavat puhdistetaan harjaamalla. Harjan koko valitaan kanavaan sopivaksi. Harja kiinnitetään pora-akseliin.

Venttiilin kannen alta paljastuu pölyinen kanava. Jokainen kanava puhdistetaan yksitellen.

Puhdas kanava. Ilmanvaihtokoneen hieno- ja karkea suodatin vaihdettiin uusiin. Kuvan laite on Valloxin.

Lämmöntalteenottokenno irrotetaan laitteesta. Kenno pestään puhtaaksi.

Ilmanvaihtokanavien ja venttiilien paikat selviävät ilmanvaihtopiirustuksista. Ilmamäärien arvot tarkistetaan piirustuksista.

Oikeat määrät lasketaan ja venttiilit säädetään niiden mukaan. Venttiilien avaus säädetään mittaustulkin avulla.

Mitä maksoi:

Työn hintaan vaikuttavat talon neliömäärä, kerrosluku ja venttiilien määrä. Tämän talon puhdistustyö maksoi 590 € ja uusi suodatinsarja 30 €. Työn teki Saltia Oy, saltia.com


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

ilmanvaihto ilmanvaihtojärjestelmä ilmanvaihtokone ilmastointi ilmastointilaite koneellinen ilmanvaihto

Ei liitettyjä avainsanoja.