– Projektia vauhditti se, että Suomessa uudisrakentamispuolella biolämmitys ei ole yleistynyt samalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suomessa valmistaloteollisuus kuitenkin on hyvin kehittynyttä, joten käännyimme pientaloteollisuuden puoleen ja siitä hanke lähti vauhdittumaan, sanoo projektin päällikkö Pekka Äänismaa.

Tähän asti valmistaloihin ei ole ollut tarjolla tehtaalta avaimet käteen -periaatteella asennettuina biolämmitysvaihtoehtoja.
– Projektin myötä talovalmistajat ovat alkaneet ideoida talomalleihin biolämmityksen mahdollistavaa teknistä tilaa, jossa komponentit liitetään elementteihin jo valmiiksi tehtaalla. Tällainen TT-Group Oy:n kehittämä lämmitystilayksikkö oli esillä muun muassa Vaasan asuntomessuilla. Se soveltuu myös saneerauskohteisiin ja hartiapankkipankkirakentamiseen.

Hankkeen kotimaiset yhteistyökumppanit ja rahoittajat ovat Kauppa- ja teollisuusministeriö, Vapo Oy, Finndomo Oy, Honkarakenne Oyj, U-Cont Oy, Saarijärven seudun yrityspalvelu Oy ja Keski-Suomen liitto. Lisäksi keskeisiä yhteistyökumppaneita ja kohderyhmiä ovat muun muassa laitevalmistajat ja talopakettien myyjät. Ulkomaiset partnerit ovat Itävallasta, Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta. Projekti päättyy 31.12.2008.