Hengitysliitto Heli on selvittänyt ja listannut kuluttajien avuksi muutamien laitteiden periaatteita ja ominaisuuksia. Lista löytyy liiton sivuilta kohdasta Julkaisut. 

Ilmanpuhdistimet poistavat pölyä ja hajuja eri tavoin. Ilma puristetaan kulkemaan esimerkiksi mekaanisten tai kemiallisten suodattimien kautta. Suodattimia on erilaisia, ja niillä on omat luokituksensa.

Epäpuhtauksia poistetaan myös UV-säteilyllä, fotokatalyyttisesti, ionosoimalla, otsonoimalla ja elektrostaattisin menetelmin. Ilmanpuhdistimien teho riittää yleensä poistamaan epäpuhtaudet tehokkaasti vain siitä huoneesta, jossa puhdistin on.

Sosiaali- ja terveysministeriö kielsi vuonna 2006 otsonaattoreiden markkinoinnin kuluttajille vetoamalla otsonin terveysvaikutuksiin. Otsonaattoreita myytiin paljon esimerkiksi homeongelmaisiin taloihin. Otsoni poistaa kyllä hajuja, kun sitä käytetään isoina pitoisuuksina. Otsonointi sopii esimerkiksi savuvahinkojen poistamiseen, mutta työ on jätettävä ammattilaisille. Otsoni on haitallista ihmiselle, ja epäterveellisiä ovat myös otsonoinnin sivutuotteena syntyvät yhdisteet.

Allergia- ja astmaliiton allergiatunnuksen ovat saaneet seuraavat kotikäyttöön myytävät ilmanpuhdistimet: Electroluxin Oxygen Z9122 ja Z9124.

Ilmanvaihtokoneista allergiatunnuksen on saanut Uponor.

Ilmankostuttimet voivat olla hyödyllisiä talvella kovien ja pitkien pakkasjaksojen aikaan. Suositeltava ilmankosteus lämmityskaudella on 25–45 prosenttia. Kannattaa tarkkailla, ettei ilmankostutin nosta lukemaa suuremmaksi.

Allergia- ja astmaliiton mukaan höyrystävä malli on paras, koska veden kuumentaminen estää mikrobien kasvua. Vesi pitää vaihtaa päivittäin ja laite on tyhjennettävä vedestä, jos sitä ei käytetä.

Ilmalämpöpumppuja markkinoidaan joskus myös ilmaa puhdistavina laitteina. Niiden ensisijainen käyttötarkoitus on kuitenkin tuottaa lämpöä tai jäähdyttää, eikä laitetta kannata ostaa pelkästään ilmanpuhdistajaksi. Kesällä laite poistaa ilmasta kosteutta. Samaan tarkoitukseen myydään myös ilmankuivaimia.

Pölynimureiden markkinoimista ilmanpuhdistajina Hengitysliitto Heli pitää liioitteluna, mutta imuria ostaessa kannattaa toki tutkia, miten hyvin laite pitää pölyt sisällään. Onko imuri tiivis ja mikä on poistoilmansuodattimien luokitus? Allergia- ja astmaliiton sivuilla on pitkä lista pölynimureista, joille on myönnetty liiton allergiatunnus. Ehtona allergiatunnuksen saamiselle on muun muassa se, että poistoilmansuodatin on vähintään Hepa 11.

Keskuspölynimuri ei päästä pölyä takaisin huoneilmaan, koska pöly ja roskat imetään esimerkiksi teknisessä tilassa sijaitsevaan roskasäiliöön. Keskuspölynimurin voi asentaa myös vanhaan taloon.

Kondensoivat pyykinkuivaajat (kuivauskaapit ja -rummut) vähentävät ilmasta kosteutta ja vaatepölyä. Liinavaatteiden mankelointi vähentää tekstiilien pölyämistä.

Keittiön ilmanvaihtoon tarvitaan tehokas liesituuletin, jossa on irrotettava ja pestävä rasvasuodatin. 

Huolla ja puhdista!

Puhtaus on kaikkein tärkein asia, kun hankit ilmaa puhdistavan laitteen. Vain puhtaasta koneesta on hyötyä. Pese, puhdista ja huolla laitetta käyttöohjeen ja myyjän ohjeiden mukaan. Muista vaihtaa vaihdettavat osat säännöllisesti. Likainen ja hoitamaton laite on pahimmillaan terveyshaitta. Muista myös, ettei mikään laitteista korvaa talon ilmanvaihtoa!