Tällä viikolla saatiin vihdoin pohjat ”sorvattua” lopulliseen malliin. Eli ei muuta kuin kuvat nopeasti eteenpäin LVI-suunnittelijalle, että päästäisiin eteenpäin.

Tammisaarelainen pellettitakkojen maahantuoja lähetti tietoja Heidän edustamistaan vesikiertoisista takoista. Hyvältä vaikuttivat, eli pellettitakkatoimittaja ei ole vielä valittu.

Keskiviikkona oli raksalla käymässä Easyledin tuotekehityksestä sekä valaisusuunnittelusta edustajat ja kävimme vähän läpi tulevaa valaisusuunnitelmaa, sekä vähän minkä tyylisiä valaisimia olemme ajatelleet. Lisäksi Heillä oli mukana muutama esimerkkivalaisin, jotka olivat todella hyviä/hienoja .

Torstaina oli sitten juttu Keski-Uusimaa lehdessä. Sama juttu oli myös Länsiväylässä, http://www.villaunelma.fi/Kumppanit/Lehtiyhtyma.pdf Vantaan sanomissa ja Länsi-Uusimaa lehdissä… Eli kerralla saatiin näkyvyyttä reilusti. Länsi-Uusimaa lehdestä jutun oli huomannut Teron Bestman, jonka idea Häissämme ollut appiukkojen lego-talon kasausleikkikin oli. Toistaiseksi emme tiedä onko juttu ollut muissa lehtiyhtymän julkaisuissa.

Lauantaina Esa Aapro Solitolta tuli käymään katsomassa tilannetta ja käytiin läpi tulevia vaiheita taloautomaation näkökulmasta. Tämäkin yhteistyö tuntuisi toimivan ja emme ole hetkeäkään katuneet tätäkään valintaa .

Saatiin yhteistyökumppaneilta esittelyjä ja niihin linkin etusivulta. Osalta ko. tekstit ovat otettu heidän kotisivuiltaan. Tekstit päivittyvät ja lisääntyvät projektin edetessä ja hyvien yhteistyökumppaneiden löydyttyä.

Seuraa Villa Unelman valmistumista! Tero Niemi ja Hanna Castrén-Niemi rakentavat Tuusulaan unelmiensa taloa, ”asumismukavaa passiivitaloa”. Tavoitteena on mm. aurinkoenergian ja taloautomaation laaja hyödyntäminen. Yksityiskohdat selkiytyvät sitä mukaa kun rakentaminen etenee. Talon on tarkoitus valmistua vuoden syyspuolella. Lue lisää rakentamisen vaiheista alla olevista linkeistä, jokaista rakennusvaihetta on myös mahdollisuus kommentoida kunkin jutun jälkeen.