Lämmitysjärjestelmiä yhdistelemällä säästyy pitkä penni – hybridilämmitys yleistä

Lämmitys

Lämmitys syö asunnoissa yleensä eniten energiaa. Oikeilla valinnoilla lämmityskustannuksissa voi siten säästää eniten. Keskeistä on se, että yhdistelee eri lämmitysjärjestelmiä optimaalisesti. Ajankohtaista se on näin Energiansäästöviikolla, mutta erityisesti alkavalla lämmityskaudella.

Hybridilämmitys jo erittäin yleinen

Lämmöntuoton tehokkuus on viime vuosina kasvanut tasaisesti lähes kaikissa
lämmitysjärjestelmissä. Kotitalouksissa on siirrytty yhdestä lämmitystavasta kohti hybridilämmitystä. Hybridilämmitys on yhdistelmä eri lämmitysmuotoja, esimerkiksi sähkö- ja puulämmitystä.

Hybridilämmitys on tänä päivänä erittäin yleinen erityisesti, jos aiemmin on ollut käytössä pelkkä sähkölämmitys. Toisaalta myös monista kaukolämpökohteista on tullut hybridilämmitteisiä esimerkiksi sähköisen lattialämmityksen vuoksi.

– Lähes jokainen sähkölämmitteinen talo on tänä päivänä jollain tavalla hybridi, eli siihen on lisätty esimerkiksi tulisija tai ilmalämpöpumppu, kertoo energia-asiantuntija Malkus Lindroos Vattenfallilta.

Lämmitysjärjestelmien yhdistely kannattaa

Oleellista hybridilämmityksessä on se, että erilaisten lämmitystapojen käyttökustannukset ovat tuotettua lämpömäärää kohti erilaisia. Eli samalla määrällä euroja saa eri määrän lämpöä lämmitystavoista ja vuodenajoista riippuen.

Haastavaa on sen tiedostaminen, että lämmitysjärjestelmien erilainen hyöty suhteessa hintaan kannattaa pyrkiä optimoimaan siten, että mahdollisimman suuri osa lämpöä tuotetaan aina halvimmalla mahdollisella tavalla.

– Kannattaa pyrkiä lämmittämään edullisimmalla tavalla eniten. Esimerkiksi ilmalämpöpumppu tuottaa lämpöä sähkölämmityksen rinnalla alle puoleen hintaan. Kerrostalossa saattaa olla kaukolämpö ja samaan aikaan lattialämmitys. Tällöin tulisi pitää huolta siitä, ettei lattialämmityksellä lämmitetä koko asuntoa, vaan ainoastaan kyseinen tila pitämällä tilan ovi kiinni. Ilmalämpöpumppu kannattaa käynnistää syksyllä ensimmäisenä, ja pitää sähköpattereita pois päältä niin pitkään kuin on mahdollista pärjätä ilmalämpöpumpun asetuslämpötilaa nostamalla.

Miten kotisi lämpiää?

Energiankulutuksen kannalta on fiksua selvittää, millaisia lämmitysjärjestelmiä kotona on käytössä. On tärkeää tietää, mitkä lämmittimet ovat päällä, ja hyödyntää ensisijaisesti halvimpia lämmitysmuotoja.

– Nyt on hyvä aika pistää ilmanvaihto pienemmälle ja viimeistään tässä vaiheessa sulkea ovet ja ikkunat. Jos talossasi on ilmanvaihtokone, on oikea aika käydä puhdistamassa se ja samalla säätää talviasentoon eli ilmanvaihto pienemmälle ja mahdollinen lämmön talteenotto päälle, vinkkaa energia-asiantuntija Lindroos.
Energiansäästöviikon kunniaksi energia-asiantuntija Lindroos ohjeistaa selvittämään, minkä verran mihinkin vuorokauden aikaan kodissa kuluu sähköä lämmitykseen.

– Yökulutus yllättää monet. On laitteita ja kulutuskohteita, joita emme tiedosta, ja jotka kuluttavat paljon. Siitä se säästäminen lähtee!

Lisätietoja:

Vattenfall

www.vattenfall.fi

Vattenfall on yksi Suomen suurimmista valtakunnallisista sähkönmyyjistä. Vattenfall tarjoaa myös erilaisia energiafiksuja tuotteita sekä jakaa neuvoja ja tietoa energiatehokkaaseen elämään. Vattenfall edistää kestävää kehitystä yhdessä kuluttajien kanssa. 

Lähde: Deski.fi


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

hybridi hybridilämmitys kodin lämmitys lämmitys lämmitysjärjestelmä

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta