Lannoitus auttaa kasveja kasvamaan

Piha

Lannoituksessa pätee sääntö: mieluummin vähän ja usein kuin kertarysäyksellä paljon. Lue kuinka hoituu peruslannoitus ja hoitolannoitus kalkitusta unohtamatta.

Tärkeä kalkitus

  • Valtaosalle puutarhakasveista sopii lievästi hapan maa, jonka pH on 6–6,5.
  • Muun muassa alppiruusuille, useimmille havukasveille ja pensasmustikoille ei levitetä kalkkia.
  • Voit kalkita koska tahansa, mutta kosteassa maassa kalkki liukenee nopeimmin. Kun levität kalkin keväällä hangen päälle, lumien sulamisvedet vievät sitä maahan. Rinteessä lumen päälle levitetty kalkki voi kulkeutua pois.
  • Maahan kääntäminen tai pintamultaan sekoittaminen nopeuttavat kalkitusaineiden vaikutusta. Kasviryhmän ja nurmikon perustamisen sekä kasvimaan kääntämisen yhteydessä kalkki saadaan levitettyä koko kasvualustaan.
  • Kalkitusaineita kannattaa levittää myös aina ennen maan kattamista.

Peruskalkitus: 50–70 kiloa aarille eli sadalle neliölle.
Ylläpitokalkitus
: 30–50 kiloa aarille 3–5 vuoden välein.

Kalkitusyhdistyksen kalkitusopas: www.kalkitusyhdistys.net.

Viisi syytä kalkita

  1. Kasvien ravinteiden otto tehostuu, ja sen myötä arkojen kasvien talvehtiminen paranee.
  2. Kasvien raskasmetallien otto vähenee ja määrä sadossa pienenee.
  3. Palkokasvien typensitojabakteerien toiminta vilkastuu.
  4. Pieneliötoiminta tehostuu, mikä edistää eloperäisen aineksen hajoamista ja hyvän mururakenteen muodostumista. Näin juuret pääsevät syvälle maahan imemään vettä.
  5. Magnesiumin ja kalsiumin määrä maassa lisääntyy. Yleensä kotipuutarhaan kannattaa valita tuote, jossa on magnesiumia ainakin seitsemän prosenttia.
  6. Puhdas puuntuhka nostaa kalkin tapaan maan pH:ta mutta sisältää myös hivenaineita.

Tiesitkö tämän?

Kivennäislannoitteiden sisältämä ammoniumtyppi ja maan runsas muokkaaminen lisäävät maan happamuutta ja samalla kalkituksen tarvetta. 

 

Älä lannoita liikaa, sillä fosfori rehevöittää vesistöjä. Liiallisesta lannoituksesta on haittaa myös kasveille. Lannoita oikeaan aikaan: kevätlannos heti kasvun alkaessa ja syyslannos elokuun alkupuolella.
Älä lannoita liikaa, sillä fosfori rehevöittää vesistöjä. Liiallisesta lannoituksesta on haittaa myös kasveille. Kuva Kekkilä Lannoita oikeaan aikaan: kevätlannos heti kasvun alkaessa ja syyslannos elokuun alkupuolella. Kuva Berner/Growhow

Valitse lannoite

Kivennäislannoitteet

  • Teollisesti valmistettujen, nopeavaikutteisten kastelulannoitteiden ravinteet ovat täysin vesiliukoisia.
  • Pitkävaikutteisten lannoitteiden, kuten nurmikkolannoitteiden, ravinteista osa liukenee hitaasti.
  • Erikoislannoitteet on räätälöity vastaamaan tietyn kasvin tarpeita. Esimerkiksi happaman maan kasvien lannoitteissa on nitraattitypen asemasta ammoniumtyppeä ja ureaa.
  • Tuotteet sisältävät runsaasti ravinteita, joten pakkauksen annosteluohjeita on syytä noudattaa.
  • Kaikki lannoitteet eivät sisällä hivenaineita. Jos kasvatat juureksia, valitse booria sisältävä tuote.

Eloperäiset lannoitteet

  • Kompostimulta, ruohosilppu, teolliset kasvi- ja eläinperäiset lannoitteet, palanut lanta ja viherlannoitus tuovat maahan ravinteiden lisäksi eloperäistä ainesta. Tämä parantaa maan rakennetta ja kasvukuntoa.
  • Lannoitusvaikutus kestää pitkään, sillä mikrobit hajottavat eloperäisen aineksen sisältämän typen.
  • Tuore 3–6 kuukautta muhinut talousjätekomposti on tehokas lannoite, sillä se sisältää paljon vesiliukoisessa muodossa olevaa typpeä.

Peruslannoitus ennen istutusta

  • Peruslannoitus tarkoittaa pitkävaikutteisten lannoitteiden sekoittamista kasvualustaan istutusten tai nurmikon perustamisvaiheessa.
  • Lannoitepakkausten ohjeet on tarkoitettu hyvässä kasvukunnossa olevalle maalle. Tarkat lannoitusohjeet saat maa-analyysin perusteella.
  • Kypsä, noin vuoden vanha kompostimulta sopii palaneen lannan tavoin peruslannoitukseen lähes kaikille kasveille. Typpi on hidasliukoisessa muodossa, ja kompostia voi levittää runsaasti.
  • Kesäkukkaruukkujen pohjalle, ohuen multakerroksen päälle tai sivuilla oleviin poteroihin voit jemmata esimerkiksi kananlantaa. Voit myös sekoittaa kasvualustaan pitkävaikutteisia lannoitteita.

Huom! Lannoitus ei korjaa esimerkiksi liian tiiviistä tai happamasta kasvualustasta johtuvia ongelmia. Riittävän paksu ja kasvilajille sopiva multakerros on puutarhan helppohoitoisuuden salaisuus.

 

Pienissä ruukuissa olevat kasvit kaipaavat säännöllistä kastelua ja lannoitusta. Suosi sijoituslannoitusta, jossa lannoitteet annostellaan kasvin juuriston ulottuville joko maahan tehtyihin koloihin tai istutuskuoppaan.
Pienissä ruukuissa olevat kasvit kaipaavat säännöllistä kastelua ja lannoitusta. Kuva Kekkilä Suosi sijoituslannoitusta, jossa lannoitteet annostellaan kasvin juuriston ulottuville joko maahan tehtyihin koloihin tai istutuskuoppaan. Kuva Teija Tuisku

Hoitolannoitus kasvukaudella

Kevään lähtöstartti

  • Levitä kevätlannoitus, esimerkiksi rakeinen yleislannoite tai kompostimulta, heti kasvun alkaessa. Pintamultaan sekoittaminen ja kastelu nopeuttavat vaikutusta.
  • Sirottele rakeet tasaisesti kasvin ympärille, älä kippaa tyvelle.

Lisävoimaa tarpeen mukaan

  • Anna lisälannoitusta kasvien tarpeiden mukaan. Esimerkiksi isokukkaiset kärhöt ja ruusut kukkivat loistokkaasti ja pitkään, kun ne saavat tarpeeksi ravinteita.
  • Etenkin pienissä ruukuissa olevat kasvit kaipaavat säännöllistä kastelua ja lannoitusta.
  • Lisälannoitukseen sopivat niin kastelulannos, lantarakeet, lantavesi ja nokkosvesi kuin ruohosilppukin.
  • Käytä katettuun maahan veden mukana annettavia lannoitteita.

Syyslannoitus jo loppukesällä

  • Monivuotiset kasvit pystyvät hyödyntämään syyslannoituksen ravinteet parhaiten, kun ne saavat lannoitteen jo elokuun alussa.
  • Syylannoitusta ei kannata antaa, jos maan kalium- ja fosforipitoisuus on korkea.

Muista ympäristö

  • Älä lannoita liikaa, sillä fosfori rehevöittää vesistöjä. Liiallisesta lannoituksesta on haittaa myös kasveille.
  • Anna ravinteet useassa erässä. Erityisen tärkeää se on hiekkamaalla, jonka veden ja ravinteiden pidätyskyky on heikko.
  • Lannoita oikeaan aikaan: kevätlannos heti kasvun alkaessa ja syyslannos elokuun alkupuolella.
  • Levitä tuore, liukoista typpeä sisältävä komposti keväällä tai alkukesällä.
  • Suosi sijoituslannoitusta, jossa lannoitteet annostellaan kasvin juuriston ulottuville joko maahan tehtyihin koloihin tai istutuskuoppaan.
  • Muokkaa viherlannoituskasvusto maahan vasta keväällä.
  • Hyödynnä maa-analyysiä, jonka avulla saat tarkat lannoitusohjeet.

Huom! Ruohosilpun ja puiden lehtien haravoiminen ja kasvinjätteiden kerääminen lisäävät lannoitustarvetta. Älä kerää kaikkea eloperäistä ainesta pois, jotta kastelieroille ja muille lieroille riittää hajotettavaa.   

Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kalkki kotipuutarha lannoitus

Ei liitettyjä avainsanoja.