Merileväuute parantaa kasvin stressinsietokykyä

Sisustus

Valonpuutteen ja kuivan huoneilman vuoksi talvi on huonekasveille stressaavaa aikaa. Merileväuute auttaa taistelussa stressiä vastaan.

Talvi on huonekasvin stressaavinta aikaa. Valoa on vähän ja viherkasvien kasvu pysähtyy ilman lisävaloa. Innokas kotipuutarhuri saattaa antaa kasville kohtalokkaan hoidon kastelemalla ja lannoittamalla liikaa. Jos kastelua jatketaan samalla tavalla kuin kesäaikaan, kasvit kärsivät liiasta märkyydestä. Pahimmassa tapauksessa juuret mädäntyvät ja kasvi kuolee. Merileväuutteella taistellaan stressiä vastaan, jota kasville aiheuttavat vähäinen valo ja kuiva huoneilma.

– Ennen kastelua kannattaa tunnustella huonekasvien mullan kosteutta parin sentin syvyydestä tai kokeilla ruukun painoa kastelutarpeen arvioimiseksi. Talvella useimpien kasvien mult aa kuivahtaa kunnolla ennen uutta kastelua, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Huonekasvien lannoitus lopetetaan kokonaan marras–tammikuun ajaksi. Koska kasvit eivät kasva pimeimpään vuodenaikaan, ne eivät myöskään kuluta ravinteita. Huonekasvien lannoitus aloitetaan uudelleen vasta kevätauringon herätellessä kasvit uuteen kasvuun helmikuulla.

– Lannoitteiden sijaan huonekasvit hyötyvät talvella merileväuutteesta. Merileväuute sisältää luonnollisia kasvihormoneja, jotka parantavat kasvien stressinsietokykyä. Talvella huonekasveja stressaa valonpuutteen lisäksi kuiva huoneilma. Merileväuutetta voidaan sekoittaa joko kasteluveteen tai sillä voidaan sumuttaa kasvin lehtiä, kertoo Kerttula.

Useimmat huonekasvimme ovat kotoisin trooppisilta seuduilta, missä luonnollinen ilmankosteus on suuri.

– Normaalisti sisätilojen ilmankosteus on talvella lämmityksestä riippuen 30–40 %, kun kasveille sopiva kosteus olisi 60–80 %. Kuiva ja lämmin ilma saa lehdenkärjet ruskettumaan ja kehrääjäpunkit ja ripsiäiset lisääntymään, varoittaa Riikka Kerttula.

Kasvivaloilla voidaan parantaa huonekasvien viihtyvyyttä. Vähän lämpöä ja runsaasti valoa tuottavat loisteputket ja elohopealamput sopivat kasveille parhaiten. Valaisin asennetaan mahdollisimman lähelle kasveja, kuitenkin siten, ettei lampusta säteilevä lämpö kuumenna kasvin lehtiä.

Teksti ja kuvat: Biolan


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

huonekasvien talvihoito huonekasvit merileväuute Viherkasvit

Ei liitettyjä avainsanoja.