Millainen on suosituin aamupala?

Keittiö

Kyselyn mukaan suomalaisten aamuihin kaivataan lisää omaa aikaa, unta ja hellyydenosoituksia. Mutta mikä on suosituin aamupala?

Lisäksi erityisesti miehet toivovat monipuolisempaa ja terveellisempää aamiaista. Kaksi kolmesta suomalaisesta syö aamupalaa päivittäin, mutta kiireessä – enemmistö valmistaa sen alle viidessä minuutissa. Neljännes suomalaisista vanhemmista on huolissaan lasten aamiaisen sisältämän sokerin määrästä. Tiedot käyvät ilmi Suomalainen aamu 2014 -kyselytutkimuksesta.

Suomalaiset eivät ole aamuvirkkuja mutta aamupala on tärkeä

  • Suomalaisista vain viidesosa tunnustautuu aamuvirkuksi.
  • Kolmasosa kertoo olevansa iltavirkku.
  • 46 prosenttia arvioi olevansa molempia vaihtelevasti.
  • 86 prosenttia kertoo syövänsä aamupalaa ainakin joinakin aamuina.
  • 69 prosenttia syö aamiaista ehdottomasti joka aamu.
  • Korkeasti koulutetut syövät aamupalaa useammin kuin muut.
  • Noin 10 prosenttia suomalaisista ei syö koskaan aamupalaa.
  • Aamupalattomuus korostuu eniten 15–24-vuotiaiden keskuudessa.
  • Myös 35–44-vuotiaiden joukossa moni jättää aamiaisen väliin.

Toiveissa maukas ja nopea aamupala

suomalainen aamu kysely

Kaksi kolmesta suomalaisesta syö aamupalaa päivittäin, mutta kiireessä – enemmistö valmistaa sen alle viidessä minuutissa.

Suomalainen aamu -kysely

Suomalaiset eivät ole aamulla sosiaalisimmillaan – oma rauha korostui arkiaamujen rutiineissa (62 %).

Yli puolet (57 %) haluaa käyttää valmistamiseen aikaa korkeintaan viisi minuuttia. Hektisissä aamuissa aamiaisen tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousevat maukkaus (94 %), aamiaisen valmistamisen nopeus ja vaivattomuus (89 %) sekä nälän loitolla pitäminen pitkään (88 %). Ilman aamupalaa vastaajat kokivat päivän käynnistyvän huonosti ja olonsa väsyneeksi ja ärtyneemmäksi.

Kiireisissä aamuissa useimpien suomalaisten aamiainen on

  • leipää (75 %)
  • jogurttia (45 %)
  • puuroa (36 %)
  • aamukahvia tai teetä nauttii neljä viidestä

Lapset syövät tyypillisesti aamupalaksi

  • jogurttia (61 %)
  • puuroa (51 %)
  • muroja (45 %)

Lasten aamiaisen sokeri huolestuttaa

Lasten aamiaisella saaman sokerin määrä huolestuttaa vastaajia enemmän kuin oma sokerin käyttö. Neljännes kertoi olevansa erittäin tai jokseenkin huolissaan lasten aamiaisen sisältämän sokerin määrästä. Oman lautasen sisältämästä sokerimäärästä oli huolissaan joka viides.

Terveellisyys on hyvän aamiaisen kriteeri: jopa 87 prosenttia pitää aamiaisen terveellisyyttä erittäin tai melko tärkeänä.

Aamuihin kaivataan lisää unta ja hellyyttä

Suomalaiset eivät ole aamulla sosiaalisimmillaan – oma rauha korostui arkiaamujen rutiineissa (62 %). Lapsiperheissä korostuu lasten patistelu (57 %). Uutisten lukeminen tabletilla, tietokoneella tai kännykällä on suomalaisten (38 %) aamuissa jo yhtä yleistä kuin paperisen sanomalehden lukeminen, mutta viikonloppuaamuisin sanomalehti vie voiton (46 %).

Tutkimuksessa kysyttiin myös, mikä aamuista tekisi parempia

Lähes 60 prosenttia suomalaisista kaipaa pidempiä yöunia ja kolmasosa monipuolisempaa ja terveellisempää aamiaista.

Miesten aamuista tekisi paremman

  • monipuolisempi ja terveellisempi aamiainen (33 %)
  • hellyydenosoitukset (33 %)
  • hyväntuulisempi puoliso (22 %)

Naisten aamutoiveissa korostuu

  • saada enemmän aikaa itselle (34 %)
  • vähemmän velvollisuuksia (21 %)

15–24-vuotiaiden aamuja helpottaisivat eniten

  • pidemmät yöunet
  • monipuolisempi aamiainen

Puurotrendi kasvussa

Valtaosa suomalaisista (73 %) syö aamiaisellaan puuroa ainakin joskus. Puuroa arvostetaan terveellisenä (75 %), edullisena (58 %) ja nopeana (51 %) aamiaisvaihtoehtona. Yli puolet (60 %) valitsee puuron, koska se pitää nälän pitkään loitolla. Suomalaiset arvioivat puuron auttavan myös vatsan toiminnassa (46 %) ja painonhallinnassa (24 %).

Maailmalta levinnyt puuron tuunaustrendi näkyy myös Suomessa: sellaisenaan puuron syö vain 16 prosenttia. Puuro maistuu useimmille marjojen ja hedelmien tai voisilmän kanssa, lisäksi sitä nautitaan muun muassa mehukeiton, hillon, siemenien, raejuuston, rahkan ja jogurtin kanssa.

 

Suomalainen aamu 2014 -tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö Evidens Oy Fazerin toimeksiannosta. Verkkopaneelitutkimukseen vastasi 1 172 suomalaista naista ja miestä. Tulokset edustavat kattavasti 15–75-vuotiaita suomalaisia.

 

 


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

aamupala perhe-elämä puuro

Ei liitettyjä avainsanoja.