Muutto lapsuudenkodista on alkanut – Nicke Lignellin kolumni.

Sisustus

Nicke huomaa lastensa muuttavan pois kotoa ja jäävänsä taka-alalle vartioimaan mummolaksi muuttuvaa omakotitaloaan. Lue lisää!

Muutama viikko sitten olin elämäni viimeisessä vanhempainillassa peruskoulun tiimoilta. Näin ainakin oletan.

15-vuotias kuopuksemme osallistuu kevään yhteishakuun ja mietintämyssy höyryää. On tehtävä elintärkeitä valintoja: mitä seuraavaksi? Vanhempainillat herättävät ristiriitaisia tunteita. Paikalla tuttuja naamoja, niin opettajia kuin vanhempia. Joidenkin kanssa pelkkiä nyökkäyksiä, toisten kanssa kätellään ja vaihdetaan kuulumisia. Letkeitä heittoja lasten aikuistumisesta ja ammatinvalinnan vaikeudesta. Totisuutta peiteltynä huumorilla.

Ei minulla 15-vuotiaana ollut mitään suunnitelmia

Tilaisuus alkaa, sorina hiljenee. ”Tervetuloa, mukava nähdä teidät täällä tänään…” Yhtäkkiä tajuan, kuinka kauan olen odottanut tätä hetkeä. Perheen nuorin pääsee kohta peruskoulun otteesta ja kääntää seuraavan sivun elämänsä kirjassa. Minä taas lakkaan pikkuhiljaa olemasta lapseni edustaja. Samalla kun kuuntelen yhteishaun uudistuksista ja muuttuneesta pisteiden laskennasta, muistan oman valtavan kouluväsymykseni juuri siinä elämänvaiheessa. Helpotuksen ja ahdistuksen sekoittamat tunteet valintoihin liittyen, aikuisten jatkuva jankkaaminen koulutuksen tärkeydestä ja loputon uteliaisuus suunnitelmistani.

Ei minulla 15-vuotiaana ollut mitään suunnitelmia. En haaveillut mistään erityisestä enkä toivonut itselleni muuta kuin hieman vapautta ja tilaa liikkua. Tee siinä sitten elämänmittaisia ratkaisuja. … joten juuri tänä vuonna on uuden pisteytyksen takia erityisen tärkeää, että lapsenne jatkaa opiskelua… Lavalla seuraava henkilö korostaa kuinka mainio juuri hänen edustama oppilaitos on…

Ajatukset harhailevat ja mietin meidän kotia

Omakotitalo, jossa seitsemänhenkinen perhe on elänyt viimeiset 16 vuotta. Lastenhuoneita, joista yksi toisensa perään on ajautumassa vierashuoneeksi. Muutto pois lapsuudenkodista on alkanut. Yksi lähti jo pari vuotta sitten, kolme lisää menossa opiskelemaan syksyllä, mahdollisesti toiselle paikkakunnalle.

Tajuan tuntevani haikeutta. Tässäkö tämä oli? Eikö tätä nauhaa voisi kelata taaksepäin. Tai edes pysäyttää hetkeksi. Apua, olen vanha. Olenko jäämässä taka-alalle vartioimaan tulevaa mummolaa? Vanha partiolaissieluni huutaa: Ole valmis! Olenko valmis? Jäämmekö taloon asumaan kahdestaan? Pitämään paikat siistinä ja ottamaan lapsia vastaan satunnaisessa järjestyksessä vuorotellen. Vuoden kohokohtana joulunvietto jolloin nukkumapaikat vuorostaan loppuvat kesken kun kaikki saapuvat yhtaikaa. Ollaanko vaimon kanssa velvollisia ylläpitämään lastemme turvallista satamaa, jotta he voivat laskeutua sinne silloin kun huvittaa. Jos heiltä kysyttäisi: kyllä olemme! Jos itse sanon, en ole varma, en tiedä.

Mutta hetkinen, minne mä laittaisin mun työkalut?

Ehkä haluaisinkin muuttaa keskustaan, lähemmäs actionia, viettämään kerrostalon tarjoamaa helppoa elämää. ”Muistakaa hyvät vanhemmat, nuoren oma into ja halu on se kaikista tärkein valintoja tehdessä”… Mutta hetkinen, minne mä laittaisin mun työkalut? Mun rakkaat koneet ja vempeleet? Entä mönkijä? Ja ruohonleikkuri? Tässäkö tämä oli? Eeeeei, en ole vielä valmis kaupunkielämään! Pitää vielä vaimon kanssa jutella näistä meidän yhteishauista, että mihin meidän keskiarvo riittää…

Nicke Lignell

Ikä: 46 vuotta
Asuu: Omakotitalossa Sipoossa
Perhe: Vaimo, viisi lasta ja Vera-koira
Ammatti: Näyttelijä / viihteen sekatyömies
Vapaa-aikana: Nauttii perhe-elämästä, nikkaroimisesta, tenniksestä, biljardista


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kaupunkiasuminen lapset opiskelu yhteishaku

Ei liitettyjä avainsanoja.