Nicke Lignellin pientalokolumni – Onko se sen arvoista?

Sisustus

Kaupunkilaistuttavani soitti ja kysyi saisiko tulla käymään, hieman maistelemaan ”maalla asumisen idylliä ja ihanuutta”. Lue Nicken kolumni!

Auto kurvasi pihaan.

– No terve! Eihän tänne ajanut ku alle tunnin! Anteeksi kun ampaisen kylään näin lyhyellä varoitusajalla.

– Juu, eipä mittään (vähän pseudomurretta, se antaa rennon vaikutelman). Ei meillä tänään ollutkaan mitään ohjelmaa (äkkiäkös sen biljarditurnauksen peruutin).

– On täällä maalla vaan niin ihanaa! Raikasta!

– No onhan täällä (tulisit kuule vaan kolaamaan sitä lunta ja haravoimaan lehtiä…). Maistuisko kahvi?

– Onko teetä? Vihreetä!

– (…keleen punavuorelainen) Katotaan, on siellä jotain (vanhoja) pusseja. Siirryimme sisätiloihin.

– Ai kuinka valoisaa! Niin paljon ikkunoita!

– Juu (itsepeseytyvät kaiken lisäksi).

– Ja ihan oikea leivinuuni, teettekö paljon leipää ja sellaista?

– No, tuleehan sitä jonkin verran… (se on lämmön takia…. Saahan Lidlistäkin lämmintä leipää).

– Ihanan freessit omenat kulhossa? Onks ne omasta puusta?

– (…omasta puusta? Maaliskuussa… voihan per…). Ei, ne on ihan ostettuja. (Ei meidän puista tuu kuin matojen syömiä omppuja, vuodesta toiseen).

– Kuule, me ollaan Sirpan kanssa puhuttu, et pitäskö muuttaa maalle. Mitä oot mieltä? Onks se sen arvoista?

– Niin no, hyvä kysymys. Onko se sen arvoista?

Vai menikö dialogi sittenkin näin?


Terve terve. Mä nyt tulin kattomaan teidän taloa kun oot niin monta kertaa kutsunu… on tänne aika matka!

– Terve terve. Mä nyt tulin kattomaan teidän taloa kun oot niin monta kertaa kutsunu… on tänne aika matka!

– Tervetuloa vaan maalle! Eihän se oo ku reilu puoli tuntia. Mikäs se nyt on? Ajattele kuule jossain Tokiossa…

– Mites kauan oottekaan asuneet täällä?

–  16 vuotta tuli syksyllä.

– Tää on sit joku vanha maatila vai?

– No, siis tuossa naapurissahan on se varsinainen päärakennus, mutta tää tontti on lohkaistu siitä… Tää meidän talo on ihan 90-luvun alussa rakennettu.

– Niin se on sit vaan vanhaan tyyliin toteutettu, niiku…

– Vanhaan ja vanhaan… puutalohan tää on, mut hyvin tehty.

– Onks nää nurmikot kaikki teidän tonttia? Kukas niitä jaksaa leikata?

– On ne, tai siis… mähän oon ne istuttanut. Ettei olis villipeltoa kaikki. Mulla on sellainen istuttava ruohonleikkuri, sillä on tosi mukava ajella…

– Nehän markkinoi nykyään niitä robottileikkureita. Kaapelit maahan vaan ja robotti leikkaa putruttelee ihan itsekseen. Käy vaan latautumassa välillä.

– Joo, no mä en tiedä, täähän on tämmöinen rinnetontti… et pystyykö se luotettavasti…

– Herrajumala, onks nää kaikki marjapensaatkin sun istuttamia?

– No ne oli kyllä siinä… mä oon yrittänyt hoitaa…

– Kuka niitä poimii? Linnut vai?

– Kimpassahan me ollaan… tai oikeastaan appivanhemmat…

– Sit sul on varmaan joku ihan valtava pakastinjöötti ståndaamassa kellarissa, täynnä kolme-neljä vuotta vanhoja marjarasioita?

– No se on kyllä totta, et tahtoo hieman jäädä yli… mehuiksihan me sitten… (Kännykkä soi.)

– No moi… oon juuri hyppäämäs autoon…

Kaveri lähtee takaisin keskustaan yhtä nopeasti kuin tulikin, jotta ehtii vaimon kanssa ulkoilemaan Kaivopuistoon… Onko se sen arvoista?


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kaupunkiasuminen maalla asuminen omakotiasuminen

Ei liitettyjä avainsanoja.