Nukkekoti helpottaa sisustusvimmaa

Sisustus

Intohimoinen sisustaja saa luotua yksityiskohtaisia mielikuvitusmaailmoja pikkurahalla: nukkekoti on minimaalima, jonka luomiseen vain mielikuvitus asettaa rajoja. Pienoismalliharrastus onkin vienyt yhä useamman aikuisen sydämen, sillä mukavampaa keinoa itsensä toteuttamiseen on vaikea löytää.

Addu-teksti

Alkujaan nukkekodit eivät olleet lasten leluja, vaan arvokkaita aikuisten keräilykohteita. Vasta teollisen valmistamisen myötä nukkekodit löysivät tiensä myös lastenhuoneisiin. Nykypäivänä nukkekotiharrastus on valloittanut yhä useamman aikuisen sydämet. Ei ihme, sillä nukkekotien kautta voi toteuttaa itseään monella tavalla: harrastuksessa yhdistyvät muun muassa käsityöt, sisustaminen ja keräily. Osa harrastajista keskittyy enemmän käsityöpuoleen ja tekee tavaroita paljon itse, osa panostaa sisustamiseen ja keräilee valmiita tavaroita. Esimerkiksi Suomen Minimaailmasta löytyy laaja valikoima erilaisia nukkekotitarvikkeita silitysraudoista hääkakkuihin.

nk017-1

Pieni suuri maailma

Jokaisella intohimoisella sisustajalla ei ole välttämättä varaa, aikaa tai muuta mahdollisuutta uudistaa kodin sisustusta jatkuvasti, mutta nukkekodin sisustaminen ei ole niin kallista tai aikaa vievää. Osa harrastajista keskittyy yhteen tyylisuuntaan, osa toteuttaa nukkekodin sisustamisessa mielikuvitusleikkiä, jossa tyylit ja aikakaudet sekoittuvat ja mukana voi olla melkein mitä vain

Nukkekotiharrastus alkaa usein nukkekodin hankkimisella – tosin alan harrastajat tekevät myös yksittäisiä miniatyyrihuoneita, joita voi rakentaa valmiin room boxin lisäksi vaikkapa puulaatikkoon. Aina ei tarvita laatikkoakaan, sillä pieniä yksityiskohtia voi sisustaa vaikkapa kirjahyllyyn.

Usein nukkekoti on suuri omakotitalo, mutta suurempaan sisustusvimmaan voi hankkia myös vaikkapa 16 huoneen kerrostalon. Nukkekodin voi hankkia puuvalmiina, jolloin sisäseinät voi tapetoida tai maalata mieleisekseen.

Nukkekodin oikea mittakaava takaa sen, että talo ja talon tarvikkeet näyttävät luontevilta. Standardimittakaavaksi on vakiintunut tuuman mittakaava 1:12, mutta myös muita mittakaavoja on olemassa, kuten Barbie-nukkejen 1:6, Lundbyn 1:18 ja puolen tuuman mittakaava 1:24. Jos nukkekodin sisällä on nukkekoti, sen mittakaava on usein 1:144 – sen rakentamisessa jos missä vaaditaan pinsettejä, suurennuslaseja ja sorminäppäryyttä! Lähes kaikki Minimaailman tarvikkeet ovat 1:12-mittakaavassa.

Nukkekodit voi sisustaa täysin valmiilla huonekaluilla, joita on saatavana talonpoikaistyylisistä design-huonekaluihin. Tuoleja, pöytiä ja lipastoja voi myös muokata itse puuvalmiista huonekaluista maalaamalla tai petsaamalla. Erilaiset pienoismalliharrastukseen tarkoitetut työkalut suurennuslasista poraan auttavat valmiiden tavaroiden tuunaamisessa. Huonekalujen lisäksi nukkekodit täyttyvät kodin tarvetavaroista aina ilmapuntarista kirjoituskoneeseen. Pienien suurien maailmojen toteuttamisessa vain mielikuvitus on rajana!

Kuva 002


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

nukkekoti nukkekotiharrastus sisustaa sisustus

Ei liitettyjä avainsanoja.

Julkaisuun liitetty yritys

http://www.minimaailma.fi

Suomen Minimaailma Oy perustettiin keväällä 2004. Toiminta alkoi nettikauppana, lisäksi osallistuttiin Messukeskuksessa järjestettyyn Expo näyttelyyn. Elokuussa 2004 avattiin myymälä Helsinkiin Uudenmaankadulle. Viitisen vuotta myöhemmin myymälä siirrettiin suurempiin tiloihin Vallilaan. Ympäristössä oli hyvin pysäköintipaikkoja ja sinne oli hyvät yhteydet keskikaupungilta ja muualta Suomesta. Korkeiden kustannusten vuoksi myymälästä luovuttiin elokuun 2013 lopussa. Toiminta jatkuu nettikauppana ja tukkumyyntinä muutamille jälleenmyyjille. Lisäksi osallistumme muutamaan merkittävään näyttelyyn vuosittain. Valikoimaamme kuuluu nukkekoteja, niiden kalusteita ja tarvikkeita kaikista hinta-ja laatuluokista. Kaikkiaan valikoimassamme on lähes 3000 nimikettä.

Lue lisää: Suomen Minimaailma Oy