Omakotitalon remonttimokat ja hermojen menetys – tyhmyyttä ja raakaa voimaa

Talo

Olen ehkä antanut liian lupsakan kuvan remontoinnista ja nikkaroinnista. Olen laiminlyönyt lukijat, jotka janoavat kirjoituksia hermojen menetyksestä. Lue kuinka käämit palavat!

Olen saattanut antaa sellaisen vaikutelman, että mainoskatkon aikana sitä on aitaa on vaan naputettu pystyyn kolmekymmentä metriä.

Brutaali fakta on se, että meillä ei hyöri niitä suomalaisia, komeita, trendikkäitä, rastatukkaisia remonttimiehiä nurkissa, jotka saavat ne älyttömätkin ideat ja aikataulut aina jotenkin taittumaan. Ei meillä kyllä pyöri niitä virolaisiakaan työmiehiä, eikä oikeastaan ketään, minun lisäkseni sitä remonttia tekemässä.

Itse se on vaan väännettävä. Jos tästä televisio-ohjelmaa tehtäisiin, niin mainoskatkon jälkeen ei olisikaan se terassi valmis tai en olisi punavuorelaisessa sisustusliikkeessä valitsemassa jotain ihanan hullua ja kallista. Sen mainoskatkon jälkeen saattaisi käydä niin, että timpurinne olisikin ratkomassa tappelua leikkiautosta tai pyyhkimässä jälkikasvun kakkahanuria. Pyyhkimään!!!

Olisi hauskaa halata trendikkään sisustusliikkeen myyjää, kuten telkkarissa tehdään

Ai niin, kun sinne trendikkääseen sisustusliikkeeseen mennään, niin en myöskään halaa sitä myyjää, kuten joissakin sisustusohjelmissa on ollut tapana. Pankaapa merkille. Itse asiassa minusta olisi hauska kokeilla joskus juosta tuollaiseen liikkeeseen ja sisään tullessani halaisin ensimmäistä myyjää joka vastaan tulisi. Joko saisin nyrkistä tai avokämmenestä, tai sitten suoraan vartijat paikalle. Hippi lääpii, poliisi!

Tarkkaavaisimmat lukijat saattavat huomata jonkinasteisia antipatioita mainittuja ohjelmia kohtaan. Ei sillä, kyllä sieltä ideoita ja inspiraatioita tulee.

Remonttimiehen hermot, tuo ihmisen uusiutuva luonnonvara

Karpoa siteerataksemme, oli miten oli mutta näin on.

Minne ne hermot menevät ja miksi? Aloin tällä viikolla tehdä aitaa persreikätontin toiseen laitaan, sillä puutavaraa jäi ylimääräiseksi vanhemmiltani ja sen he minulle auliisti lahjoittivat. Ja sehän on leppoisaa puuhaa, ei käy kieltäminen. Kokoan siis aidat valmiiksi 2,3 metrin elementeiksi maalattuina. Sen jälkeen isketään 50×100 kestopuu teräksiseen aidanjalkaan kiinni ja laitetaan maahan.

Eilen asennuksen yhteydessä hakkasin rautakangella (sillä kiinalaisvalmisteisella) alkureikää maahan kuusen oksien hellästi niskaani rapsutellen. Pistävät kivasti. Aitaelementti oli liian lähellä ja sormi osui aitaan sillä seurauksella, että se repi sormen kyljestä nahat pois. Verta tuli, ei kyyneleitä. Hain laastaria ja laitoin myös Tuurelle laastarin (komppaushaava).

Jatkettiin hommia ja jo kohta sama kuusen oksa pyyhki hikisiä ja itätuulen ahavoittamia kasvojani. Vielä kun jalka liukui koko ajan alamäkeen ja maa katosi kengän alta, niin silloin meni hermot. Naps vaan, ja nopeasti. Heleässä elokuun illassa naapureille tuli tutuksi mm. seuraavat brutaaliudet: Vi..tu, Sa…tana, Pe…kele sekä ”kaikkee pas..aa sitä joutuu sa..tana tekemään, voi v..tun vi..tun v…ttu”

Tämä erityinen hermojenmenetys jäi mieleen edellisen asunnon remontin yhteydessä

Mutta eihän tämä ole vielä mitään. Parhaat säilytetään viimeiseksi. Ja muistettakoon myös ihmisen mieli, joka tuppaa kultaamaan muistot. Useimmat hermojen menetykset on jo unohdettu. Mutta tämä yksi on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Tämä tapahtui edellisessä asunnossamme, remonttivaiheessa, kuinkas muuten.

Oli kaunis keväinen tiistai 2009. Kaunis ja ah niin raikas aamu valkeni Oulunkylässä, remonttimiehen hellää kosketusta kaipaavaan kerrostalokolmion ikkunoista. Aamukahvet oli juotu teräksisestä termospullosta ja edessä oli vaatekaapin rakentaminen. Olin kierrellyt eri liikkeitä läpi jotta saisin tilattuun mittaan tehdyn lasiliukuovellisen vaatekaapin makuuhuoneen nurkkaan. Tuntuivat maksavan. Päädyin rakentamaan rungon kiinni seinään ja tilaamaan lasitusliikkeestä lasiliukuovet oikealla mitalla.

Hankin myös Elfan vetokoreja kaksin kappalein. Eli niitä valkoisia koreja, joissa on metallikehikko ja metallikorit sisällä. Niitä pystyy kasaamaan myös päällekkäin ja näin luomaan ihanan kokonaisuuden vaatekaapin sisälle. Lisäosina saa mm. vaatetangon kannatinosia, sekä itse vaatetankoja ja kenkähyllyjä, hyllykiskoja ja hyllytasoja ja vaikka mitä. Hiukan kalliita, mutta laadukkaita.

Lasiliukuovellisen vaatekaapin kokoaminen alkoi kehikosta

Ohjeissa mainitaan, että et tarvitse kuin kumivasaraa. Ja sitähän tarvittiin, voi pojat sitä tarvittiin. Kehikkoa kootessa piti valita ylätukiosista se versio, jossa on liitoskappale myös tuen yläpuolella. Eli ns. T-kappale. Siten saadaan se seuraava kehikko kiinnitettyä kiinni, eli siis kehikot saadaan päällekkäin. Vasaroin tietysti väärän. Näissä kehikoissa on käytetty liitoskappaleina hiukan lyijyn tapaista metalliseosta. Eli sellaista, että se on vähän pehmeää, mutta metallia kuitenkin. Kun sen junttaa suorakaidemetalliputkeen sisään, niin se istuu jämäkästi putkessa kiinni ja muodostaa tukevan kehikon.

Sain sen napsuteltua pois ja ensimmäinen kehikko oli valmis. Toisen kehikon kanssa lupasin itselleni olla tarkempi. Naputtelin samat osat paikalleen toiseen kehikkoon vain huomatakseni, että siinä toisessa, eli ylemmässä kehikossa ei enää tarvitse olla sitä T-kappale versiota päällä. Sillä enhän saa enää kolmatta kehikkoa siihen päälle, tai muuten pitää mennä katon läpi.

Päätin toimia edellisen proseduurin mukaisesti ja naputtaa ylätukiosan pois. Ja kas, se ei lähtenytkään. Vanha mutta kulunut neuvo oli tarpeen: ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, ettei sitä tyhmyys ja raaka voima ratkaisisi.

Aloin naputella kovempaa ja taisin vaihtaa kumivasarankin niin sanottuun urakkaversioon, eli tavalliseen vasaraan. Naputtelu jatkui kiihkeänä ja hektisenä. Ilmassa alkoi väreillä ärtymys ja jännitys. Hikikarpalot helmeilivät integrointimestarin huolestuneella otsalla. Naputus vaihtui kevyiksi lyönneiksi kevyiden ja painokelpoisten voimasanojen luodessa taustalle tunnelmaa. Ensiesityksen saivat muun muassa sanat: Hemmetti, samperi ja jopas nyt. ”Kyllähän sen nyt pitäisi vielä pois tuolta tulla”. Ei tullut, ei.

Kehikkokyhäelmä maahan ja jumalaton huuto päälle

Kevyt hakkaaminen oli yltynyt takomiseksi. Siinä hetkessä sivuseinän kisko lähti irti hitsaussaumastaan ja se tarkoitti sitä, ettei ylintä koria enää voinut käyttää. Kehikkokyhäelmä maahan ja jumalaton huuto päälle.

Tässä kiroilussa käytiin läpi koko laaja kirosanojen kirjo, mitään ei unohdettu ja monet vulgäärit sanat tulivat useaan otteeseen ja kovaa. Vi…tus ei lakannut vaan lyöty rakentajanne pudottautui polvilleen ja jatkoi kiroiluaan, joka sai jo lähes itkun sekaisia tuntemuksia.

Lopuksi otin kumivasaran käteeni ja hakkasin sillä lattiaa niin kovaa kuin ikinä jaksoin ja jokaista vasaran iskua tehostin suomenkielen tunnetuimmilla ja rakastetuimmilla kirosanoilla ja edelleen erittäin kovaa.

Jossain vaiheessa hiljeni. Keräsin miehisyyteni ja itsetuntoni rippeet ja nousin kumarasta ylös, mutta olin edelleen polvillani. Kuulin parvekkeen oven ulkopuolelta lintujen laulua ja vieno kevättuuli hyväili hiuksiani ja pölyistä naamaani. Katsoin ulos ja sitten ovelle, ikkunaan päin ja lopuksi lattiaan ja sanoin itselleni ääneen ”Ai niin, täällä on naapureitakin”

Alakerran eläkeläispariskunta kuitenkin tervehti minua joka kerta rappukäytävässä tavatessaan aina yhtä aurinkoisesti, ja meidän naapuruussuhde toimi loistavasti. Joko olivat kohteliaita, kuuroja tai eivät olleet tuolloin kotona, mutta selvää oli, että Työnalle oli tullut taloon.

 

RemonttinalleTyönalle (työn alle) on 3 lapsen isä ja innokas remontoija, rakentaja ja hermojen menettäjä, joka pitää balalaikka-musiikista.

Projektia voi seurata myös Työnallen blogista osoitteessa suurtapintaremonttia.blogspot.fi


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

rakennusvirhe remonttimoka remonttivirhe työnalle

Ei liitettyjä avainsanoja.