Oman kodin turvaksi

Sisustus

Pientalon turva- ja hälytysjärjestelmän tärkein tehtävä ei ole ottaa murtovarkaita kiinni vaan pitää kutsumattomat vieraat kokonaan poissa talosta. G4S Kotiturva on helppokäyttöinen, luotettava ja paiskii töitä vuorokauden jokaisena tuntina.

Suomikaan ei ole enää se puhtoinen lintukoto, jossa ovet voi jättää kaup- pareissun ajaksi auki ja autonovet
lukitsematta. Maassamme tehdään noin 8 000 asuntomurtoa joka vuosi ja pitkäkyn- tiset ovat entistä suoraviivaisempia: sisälle tullaan ronskisti ulko-ovi murtamalla ja useimmiten keskellä kirkasta päivää.

Useimmiten murrot tapahtuvat aamu- kymmenen ja iltapäivän klo 14 välillä. Silloin naapurustot ovat hiljaisia, kun suurin osa asukkaista on töissä. Vaikka asuntomurto- jen kokonaismäärä ei ole merkittävästi kas- vussa, niiden luonne on muuttunut häikäi- lemättömämmäksi ja rötökset keskittyvät entistä selvemmin Etelä-Suomeen.

– Ei tarvitse olla paniikissa, mutta ei myös- kään pidä olla naiivi. Suomi on edelleen tur- vallinen paikka, mutta ovet on syytä lukita kun lähtee kotoa pois. Asuntomurroista on tullut aikaisempaa härskimpiä ja tämä on yl- lättänyt sekä poliisin että turva-alan, kertoo kodinturvaamisen asiantuntija Kari Tenhu- nen G4S-yhtiöstä.

Tenhusen mukaan paluuta vanhaan lin- tukotoaikaan ei enää ole. Murtoja tapahtuu ja ne ovat ammattimaisia. Vaikka mikään turvajärjestelmä ei estä kutsumattomia vieraita tunkeutumasta toisen kotiin, Koti- turvan hälytysjärjestelmän avulla homma tehdään pitkäkyntisille niin riskipitoiseksi, että ammattirosvo poistuu todennäköisesti paikalta ja valitsee jonkin helpomman kohteen.

Turvajärjestelmä on kuin palovaroitin

Kodin turva- ja hälytysjärjestelmien tär- kein tehtävä ei olekaan ottaa murtovarkaita kiinni vaan pitää varkaat poissa, Tenhunen muistuttaa. Kun talo on postilaatikkoa myö- ten selvästi merkitty turva- ja hälytysjärjes- telmän omaavaksi, pelote on ammattimai- selle varkaalle liian suuri.

– Eivät varkaat tyhmiä ole. Kun kiinnijää- misen riski on iso, talo jätetään rauhaan, sa- noo Kari Tenhunen.

Tenhusen mukaan jo ulko-oven lukitseminen takalukkoon hidastaa rosvoja ja sisällä melskaava rottweiler pistää voron harkitsemaan murtautumista toisenkin kerran.

– Kaikki turvautumiskeinot ovat hyviä ja sallittuja. Tässä asiassa ei ole yhtä ja ainoaa totuutta. G4S Kotiturvan hälytysjärjestel- män hyvä puoli on siinä, että sitä valvotaan 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä, hän sanoo.

Kari Tenhusen mukaan ihmisillä on vielä ennakkoluuloja sähköisiä järjestelmiä koh- taan, mutta hän muistuttaa että niitä hanki- taan jatkuvasti aivan tavallisiin suomalais- koteihin. Tenhunen vertaakin Kotiturvaa palovaroittimeen: sellainen löytyy jokaises- ta kodista eikä kukaan toivo sen soivan, mut- ta sen olemassaolo tuo ihmiselle turvallisen olon.

– Ja turvallisuus on inhimillinen perustun- ne, Tenhunen muistuttaa.

Turvajärjestelmän hankkiminen ei saa Kari Tenhusen mukaan olla hetken mieli- johteesta tehty pikaostos. Pelkkää hintaa ei kannata tuijottaa, vaan palveluntarjoajan asiakaslupausta kokonaisuudessaan.

– Kun järjestelmiä hankitaan, kannattaa lähestyä isoja turva-alan yhtiöitä. Isot firmat vastaavat aina huutoonsa ja hoitavat mitä on luvattu, hän sanoo.

– Turvajärjestelmä on melkein aina elä- mänmittainen hankinta.

G4S Kotiturvaan voidaan liittää myös savu- ja kosteustunnistimet, jolloin se hälyt- tää myös tulipalojen ja vesivahinkojen sat- tuessa lisäten kodin kokonaisturvallisuutta. G4S:n laaja yhteistyö vakuutusyhtiö OP-Pohjolan kanssa tarjoaa Kotiturva-asiakkail- le etuja vakuutusmaksuissa ja vesivahingon sattuessa omavastuuosuuden poistumista.

Tutustu monipuoliseen hälytysjärjestelmään netissä osoitteessa www.kotiturva.fi

225e630c62e0bd73479f53a77f0565c4-1200x797


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.