Onko haravointi tarpeen? 3 vinkkiä ennen talven tuloa.

Piha

Ensilumi sataa Suomessa tyypillisesti loka- tai marraskuussa, jolloin pihanurmikon tulisi olla hoidettuna talvea varten. Näillä vinkeillä pihanurmi pysyy parhaassa kunnossa talven yli.

Lehtien ja muun puutarhajätteen haravointi on joka syksyinen kotipuutarhurin pakkopulla. Voisikohan haravoinnin jättää syksyllä väliin?

Lue kolme pihavinkkiä talven varalle.

1. Leikkaa nurmi

– Tärkein asia nurmikon kannalta on muistaa leikata se lyhyeksi ennen pysyvän lumipeitteen saapumista. Tämä estää esimerkiksi tuhosienten leviämistä nurmikossa talven aikana, kertoo tavarataloketju Hong Kongin puutarhaosaston hoitaja Jarkko Lindqvist.

2. Jätä osa lehdistä nurmelle

Paksuin lehtimatto kannattaa haravoida pois, mutta osa irronneista lehdistä voi huoletta jäädä paikoilleen. Syksyllä puista ja pensaista irtoavista lehdistä ei Lindqvistin mukaan ole syytä stressata. Vaikka nurmikolla makaavat syksyn lehdet saattavat olla esteettinen haitta, niin osa niistä kannattaa jättää ravitsemaan nurmea talven ajaksi.

– Maa köyhtyy, jos kaikki lehdet siivotaan sen pinnalta pois. Tehokkaimmin lehdet ravitsevat nurmikkoa, jos ne ajaa pieneksi silpuksi ruohonleikkauksen yhteydessä. Sen sijaan paksua lehtimassaa ei kannata jättää nurmikon päälle talven ajaksi, koska silloin maa ei hengitä vaan mätänee, neuvoo Lindqvist.

3. Kompostoi, jos mahdollista

Mikäli mahdollista, niin haravoinnista syntyneet lehdet kannattaa kompostoida. Jos pihalla ei ole kompostia niin lehdet voi viedä jätesäkissä kaatopaikalle tai kasata puiden ja pensaiden juuria suojaamaan.

– Esimerkiksi pensasaidan juuristo pitää talvella pienestä lehtipeitteestä. Tässäkin tosin kannattaa muistaa kohtuus, ja siirtää valtavat lehtikasat muualle, toteaa Lindqvist.

Syksyn lehdet - puutarhajäte

Paksuin lehtimatto kannattaa haravoida pois, mutta osa irronneista lehdistä voi huoletta jäädä paikoilleen. Kuva MasMas


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

haravointi lehtikomposti nurmikon hoito puutarhajäte

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta