Onko sinullakin HD-televisio, mutta silti suttuinen kuva? Tässä syy!

Sisustus

HD-televisio vaatii yleensä aktivoidun ohjelmakortin, jotta kanavilta näkyy HD-kuva. Monet eivät silti aktivoi ohjelmakorttiaan, vaan katselevat HD-televisiostaan huonolaatuista kuvaa.

Teräväpiirto- eli HD-televisiot ovat olleet myydyimpiä televisioita jo vuodesta 2010 lähtien. HD-televisiossa miltei kaikki kanavat vaativat aktivoidun ohjelmakortin, jotta niistä näkyy HD-kuva.

Viimeisten viiden vuoden aikana suurin osa television ostaneista on ostanut HD-television. HD-televisio näyttää reilusti tarkempaa kuvaa verrattuna vanhempiin televisioihin.

– Monet kuluttajista eivät kuitenkaan ole vielä laittaneet ohjelmakorttia televisioonsa ja tästä seuraa se, että teräväpiirtotelevisio ei näytä terävintä mahdollista kuvaa. Moni voisi katsoa esimerkiksi jääkiekon MM-kisoja paljon paremmalla HD-laadulla, jolloin kiekko ja pelaajien peli-ilmeet näkyisivät kuin katsoja olisi kentän laidalla, kertoo Gigantin tuotepäällikkö Tero Soini.

HD-televisio ja maksukanavien edut

Nykyään suuri osa sekä ilmaisien että maksullisien kanavien televisio-ohjelmista on HD-laatua. Ainoastaan Ylen kanavat näyttävät HD-kuvaa ilman ohjelmakorttia HD-televisioissa. Ohjelmakortti maksaa vain 3,50 euroa kuussa. Kun se on asennettu, niin katsoja näkee kaikkien ilmaisten kanavien tarjonnan HD-laatuna.

– Yksi merkittävimmistä maksukanavien eduista on se, että urheilutapahtumat näytetään suorana, teräväpiirtona ja ilman mainoksia. Lisäksi maksutelevision katselu onnistuu lisäkustannuksitta monella eri laitteella aina kännykästä televisioon ja tablettiin. Tämä on hyvä etu, sillä ihmiset seuraavat yhä enemmän tv-sisältöjä eri laitteilla.

HD-televisio

Nykyään suuri osa sekä ilmaisien että maksullisien kanavien televisio-ohjelmista on HD-laatua. Kuva Gigantti.

Antenniverkossa, tulee asiakkaan valita Antenna Ready HD -merkinnällä varustettu laite

Kuluttajan tulee valita omaan kotiinsa sopiva HD-televisio tai HD-digiboksi. HD-hyväksytyt laitteet tunnistaa merkinnöistä. Kolme neljästä myydystä televisiosta on jo 4K-televisioita

– Jos koti on antenniverkossa, tulee asiakkaan valita Antenna Ready HD -merkinnällä varustettu laite. Kaapeliverkossa toimivat laitteet puolestaan ovat merkitty Cable Ready HD -logolla. Kannattaa kysyä myyjältä apua, jos ei ole aivan varma kummassa verkossa koti on ja mitä toimenpiteitä pitää tehdä, jotta teräväpiirtokuva varmasti näkyy.

Suurimmassa osassa myytävänä olevista televisioista on yleensä Suomessa hyväksytyt HD-virittimet, ja siten ne näyttävät varmasti HD-kuvaa joka puolella Suomea.

Vuoden 2015 televisiomallit ovat pääsääntöisesti myös 4K-valmiita, eli kaikissa paremmissa televisioissa on vielä neljä kertaa tavallista teräväpiirtoa parempi kuva. Tänä vuonna suurin osa televisioiden myynnistä esim. Gigantissa näyttääkin tulevan televisioista, jotka ovat valmiit toistamaan 4K-kuvaa.

– Netflix on ollut etunenässä tarjoamassa huippusarjoja tällä todella aidon ja virheettömän tuntuisella kuvatarkkuudella. Myös valo- ja videokuvaajat ovat löytäneet tämän selkeästi tarkemman kuvatyypin, jolla näkyy hyvin suosittujen action kameroiden -videot ja digikameroiden kuvat huipputarkkuudella.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

4K-televisio antenna hd-ready hd-televisio ohjelmakortti

Ei liitettyjä avainsanoja.