Pientalotohtori – Rakennusmääräykset, rakentajan riesa vai laadun tae?

Talo

Rakentamisen laatu ja virheet puhututtavat jälleen. Johtuvatko virheet rakennusmääräysten ja ohjeiden puutteesta, vai maankäyttö- ja rakennuslain löysyydestä? Vai kenties siitä, että lakia tai rakennusmääräyksiä ja ohjeita ei noudateta?

Rakennusmääräysten ja ohjeiden tarkoituksena on varmistaa, että rakennus on terveellinen, turvallinen ja kestävä. Ilman ohjeistusta ja sääntelyä tai rakentamisen valvontaa on olemassa riski, että lopputulos onkin ihan muuta.

Viime ajoilta muistuu mieleeni tapaus, jossa nuori pariskunta oli myynyt 2000-luvun alkupuolella rakennetun omakotitalon, jonka he olivat ostaneet 6 vuotta sitten. Taloon tehtiin ennen kauppaa kuntotarkastus, jonka mukaan kohteessa ei ollut mitään merkittäviä puutteita tai vaurioita. Rakennusvalvontaviranomainen oli hyväksynyt talon käyttöön ja loppukatselmuskin oli tehty.

Totuus alkoi paljastua, kun ostaja heti kaupan jälkeen aloitti keittiöremontin, jonka yhteydessä ulkoseinän levytystä jouduttiin avaamaan. Rakenteista löytyi merkittäviä virheitä. Muun muassa kaikki ulkoseinärungot oli tehty jätetavarasta ja täysin suunnitelmien vastaisesti. Lämmöneristettä oli seinissä paikoin vain 50 mm, kun sen piti olla 200 mm. Höyrynsulkumuovina oli käytetty mineraalivillojen pakkausmuoveja. Luonnollisesti näiden asioiden paljastuttua taloa alettiin tutkia vielä tarkemmin. Tutkimuksissa paljastui, että talon anturat olivat vain 250 mm leveät, kun piti olla 600 mm. Kuin ihmeen kaupalla mitään painumista ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Alapohjassa oli betonilaatan alla eristettä 50 mm, kun sen piti olla 150 mm. Alustäyttö oli hienoa hiekkaa, kun piti olla karkeaa sepeliä. Kattoristikot oli rakennettu epämääräisesti paikallaan, kun suunnitelmien mukaan piti olla tehdasristikot. Alkuperäinen rakentaja oli kuollut. Kyseinen henkilö oli toiminut rakentamisvaiheessa myös vastaavana työnjohtajana.

Tilanne päättyi kaupan purkuun. Nuori pariskunta joutui lunastamaan talon takaisin. Kustannusarvio korjauksista oli noin 200 000 €, johon pariskunnalla ei ollut varaa eikä pankki lähtenyt lainoittamaan. Koska kaupasta oli kulunut jo yli 5 vuotta, ei kohteen 6 vuotta sitten pariskunnalle myynyt henkilö ollut enää vastuussa. Tämä kaikki murhe vain siis siksi, että määräyksiä ja ohjeita ei ollut noudatettu eikä työtä riittävästi valvottu. Ulkoseinärungon suunnitelmienvastaisuus olisi paljastunut, jos kohteessa olisi pidetty rakennekatselmus. Se oli kuitenkin hoidettu pelkästään vastaavan työnjohtajan kuittauksella, joka tässä tapauksessa oli myös rakentaja ja nyt siis jo kuollut.

Kuva_2 Kuva_3

Vuonna 2005 rakennetussa talossa ei ole anturaa. Jakotukin alla ei ole mitään veden­ eristystä, talon rakennusvuosi 2007.

Klubiaskin kannesta RakMK/C2:een

Ensimmäiset rakennusmääräykset julkaistiin Suomen rakentamismääräyskokoelmassa vuonna 1976. Sitä ennen toki löytyy RT-kortteja jo vuodelta 1943, mm. puurakennusten kellareiden rakentamisesta. Kyseinen Suomen arkkitehtiliiton laatima ja Rakennusstandarditoimikunnan hyväksymä kortti tuskin lienee ollut hyvinkään monen kyseisen aikakauden pientalon kellarin rakentamisen ohjenuorana. Yleensä tuohon aikaan mentiin isältä pojalle -periaatteella ja suunnittelu tehtiin ”pöllilupiaskin” kanteen. Kyseinen kortti oli hyvinkin edistyksellinen kosteuden hallinnan suhteen: salaojat oli suunniteltu reilusti perustustasoa alemmaksi ja täyttömaa-aines oli suunnitelmassa karkeaa kiviainesta.

1960–1970-luvuilla asumisen tarpeiden kasvu johti siihen, että taloja alettiin suunnitella yhä enemmän. Rakennuksiin alettiin rakentaa muun muassa märkätiloja sisälle ja LVIS-tekniikka yleistyi. Markkinoille tuli myös uusia rakennusmateriaaleja, joita ei välttämättä osattu käyttää oikein. Muun muassa mineraalivillalla lämmöneristettyjä rakenteita tehtiin ilman höyrynsulkuja, mikä jälkikäteen on huomattu riskialttiiksi ratkaisuksi.

Ensimmäinen veden- ja kosteudeneristyksiä koskeva määräys tuli voimaan vasta vuonna 1976. Sen laajuus oli kokonainen A4-sivu. Rakenteiden toiminnan kannalta tärkeä asia oli siis tiivistetty. Vuonna 1999 astui voimaan uusi RakMK/C2, jossa asioita oli käsitelty jo aivan eri tarkkuudella.

 

Kuva_8

Rakennusvirhe vai rakennusajankohdalle tyypillinen rakenne?

Muun muassa vanhan talon asuntokaupan jälkeisissä riidoissa usein pohditaan, milloin on kyseessä rakennusvirhe ja milloin taas rakentamisen ajankohdalle yleinen rakenne. Kautta aikojen rakentamisessa on käynyt niin, että rakennusajankohtana hyväksi havaittu ja viranomaisten hyväksymä rakenne onkin todettu jälkikäteen toimimattomaksi, joten sen käytöstä on ajan mittaan luovuttu.

Tyypillinen esimerkki tällaisesta rakenteesta on niin sanottu valesokkeli tai piilosokkeli, jota käytettiin tyypillisesti vuosina 1965–1985 puurunkoisten pientalojen perustusten ja ulkoseinän liitosratkaisuna. Tässä ratkaisussa puurunko lähtee julkisivuverhouksen alareunaa alempaa ja joskus myös ympäröivää maanpintaa alempaa. Ratkaisu on siis altis kosteusvaurioille.

Olen itse elänyt mukana käytännössä kaikki valesokkelirakenteen vaiheet. Olen ensin ollut mukana rakentamassa valesokkelilla varustettuja omakotitaloja 1980-luvun alkupuolella, sen jälkeen suunnitellut teknillisissä opinnoissa valesokkelirakenteita 1990-luvun taitteessa, kunnes vuonna 1997 Ympäristöministeriön julkaisemassa kuntotutkimusoppaassa rakenne ”tuomittiin” riskirakenteeksi. Eli noin 30 vuotta kesti, että ohjeistus saatiin tämän rakenteen osalta virallisesti muutettua.

Varsinaisesti rakennusvirheenä valesokkelirakennetta ei varmaan voitane pitää, onhan se kuitenkin aikansa suunnitteluohjeiden mukainen ja rakennusvalvontaviranomaisten siunaama. Sen sijaan rakenteen riskialttius pitää tiedostaa ja viimeistään asuntokaupan yhteydessä rakenteen kunto on syytä selvittää perusteellisesti rakennetta avaamalla. Tuorein valesokkelitalo, joka minulla on tullut kuntotarkastuksissa vastaan, on vuodelta 2001.

Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa pientalorakentajaa

Tänä päivänä rakentamista ylimpänä ohjaa 1.1.2000 voimaan tullut Maankäyttö- ja rakennuslaki, joka koskee alueiden suunnittelua, käyttöä ja rakentamista. Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen.

Laki määrittelee myös vastuualueita: esimerkiksi 119 §:n mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Rakennushankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset projektin toteuttamiseen. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava myös siitä, että urakassa on kelpoisuusvaatimukset täyttävät suunnittelijat ja työnjohtajat ja että muillakin rakennusprojektissa toimivilla on heidän tehtäviensä vaativuus huomioon otettuna riittävä asiantuntemus ja ammattitaito.

Pientalon rakentamiseen ryhtyvä on yleensä täysin maallikko rakennusasioissa. Tätä mielestäni erittäin ankaraa vastuuta harva omakotirakentaja tiedostaa rakennusurakkaan ryhtyessään.

Kuva_6 Kuva_7

Perustukset lähtevät suoraan ehjän kalliorinteen päältä, rakennusvuosi 2009. Väliseinät lähtevät pohjalaatan päältä vuonna 1974 rakennetussa talossa.

Suomen rakentamismääräyskokoelma koskee lähinnä uusia rakennuksia

Maankäyttö- ja rakennuslaissa määritellään siis rakentamista koskevat yleiset edellytykset, olennaiset tekniset vaatimukset sekä rakentamisen lupamenettely ja viranomaisvalvonta. Tarkemmat rakentamista koskevat säännökset ja ohjeet on koottu Suomen rakentamismääräyskokoelmaan, jota ylläpitää Ympäristöministeriö. Asetuksena annetut ja Suomen rakentamismääräyskokoelmaan kootut rakentamista koskevat säännökset ovat velvoittavia.

Rakentamismääräyskokoelman määräykset ovat perinteisesti koskeneet uuden rakennuksen rakentamista. Rakennuksen korjaus- ja muutostyössä määräyksiä on sovellettu vain siltä osin kuin remontin laatu ja laajuus sekä rakennuksen tai sen osan mahdollisesti muutettava käyttötapa ovat edellyttäneet. Rakentamista koskevien määräysten soveltaminen on tarkoitettu joustavaksi siten kuin se rakennuksen ominaisuudet ja erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista.

Rakentamismääräyskokoelmassa annetaan määräyksiä muun muassa lämmöneristämisestä, veden- ja kosteudeneristämisestä, ilmanvaihdosta, vesi- ja viemärilaitteistoista, palo- ja käyttöturvallisuudesta sekä energiataloudesta.

Hyvä rakennustapa, mitä se on?

Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että rakentamisessa noudatetaan hyvää rakennustapaa. Laki ei kuitenkaan määrittele virallisesti, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Varsinkin riitatilanteessa osapuolilla on monesti hyvin poikkeavat näkemykset hyvän rakennustavan kriteereistä. Oma näkemykseni on, että rakentamisessa on silloin noudatettu Maankäyttö- ja rakennuslakia, Suomen rakentamismääräyskokoelman määräyksiä ja ohjeita sekä voimassa olevia RT-kortteja (Rakennustietokortti) ja RYL:n (Rakentamisen yleiset laatuvaatimukset) ohjeita.

Maankäyttö- ja rakennuslaki maksuttomina: www.ym.fi

RT-kortteja saa maksua vastaan: www.rakennustieto.fi

Teksti ja kuvat: Matti Kaijomaa


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

omakotitalon rakennus rakennusaikainen virhe rakennuslupa rakennusluvat rakennusmääräys rakennusvalvonta rakennusvirhe rakennusvirheet

Ei liitettyjä avainsanoja.