Pääkirjoitus 2.13: Kohtaamisia

Sisustus

Ilmassa tekemisen iloa ja onnistumisia.

Mielenkiintoisessa työssäni on muutama erityisen mukava asia. Ensinnäkin tapaan paljon erilaisia ihmisiä, ja toiseksi lehden suunnittelu antaa mahdollisuuden elämään muutaman kuukauden etuajassa. Parhaillaan mietimme kesän lehden sisältöä, mikä tuntuu mahtavalle näin lumikinosten keskellä!

Viime aikoina kohtaamiset yhteistyökumppaneidemme kanssa ovat olleet erityisen mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia. Näin siksi, että tapaamani ihmiset ovat olleet työstään ja tuotteistaan erittäin ylpeitä ja innostuneita. Ja innostushan tarttuu. Eräästäkin tilaisuudesta sain mukaani aimo annoksen itse tekemisen iloa
ja onnistumisen tunteita. Toisessa tapahtumassa kuuntelin lumoutuneena, kun erään suomalaisen keittiövalmistajan edustaja kertoi silmät loistaen kehitystyöstä, jonka tuloksena syntyi aivan uudenlainen keittiö. Mikä sydämen palo tehdä uutta
ja ainutlaatuista! Toivottavasti pystymme välittämään Suomelassa edes osan tästä positiivisesta tunteesta myös teille, lukijoillemme.

Sydäntä lämmitti myös tieto siitä, että Suomelan lukijamäärä nousi jo toista kertaa peräkkäin! Teitä on nyt 1 270 000, joka on aivan mieletön määrä. Kiitos teille, Suomelan lukijat.

Innostavaa kevättä,

Silja Vesterinen

päätoimittaja

silja.vesterinen@suomela.fi


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

pääkirjoitus

Ei liitettyjä avainsanoja.