Paperinkeräys ei ole oikea paikka lahjapapereille

Sisustus

Kierrätys- ja ympäristönhuoltopalveluja valtakunnallisesti tarjoava Paperinkeräys muistuttaa lahjapaperien ja -pakkausten oikeanmukaisesta kierrättämisestä. Joululahjapaperi sekä lahjanaru kuuluvat ensisijaisesti energiajäteastiaan. Toisena vaihtoehtona on sekajäteastia, mikäli energiajätteen keräyspistettä ei ole ulottuvilla.

Sama pätee kukkien käärepaperiin. Sen oikea ja paras paikka on energiajäteastia ja vasta toissijaisesti sekajäteastia.

Paperinkeräys korostaa, että lahjapaperi ei kuulu kotikeräyspaperin joukkoon, eli lehtien ja mainosten sekaan. Sitä ei saa myöskään laittaa keräyskartonkiastiaan.

– Syynä on lahjapaperin vahva pintavärjäys sekä runsas teippisitko. Usein paperissa ja lahjanarussa on myös erilaisia epäpuhtauksia. Tämän vuoksi kumpikaan ei sovi enää kierrätettäväksi ja uudeksi paperiraaka-aineeksi, Paperinkeräyksen aluetiimipäällikkö Tatu Savolainen neuvoo.

Savolainen muistuttaa, että hyväkuntoinen joulupaperi sopii käytettäväksi uudestaan. Turhaa poisheittämistä on syytä välttää. Pienemmästäkin paperipaloista saa tehtyä joulukoristeita ja muuta kierrätyssomistetta.

Pakkauskartongille ja joulukalenterille oma keräysastia

Kartonkiset lahjapakkaukset tulee viedä niille kuuluviin kartongin keräyssäiliöön. Keräyssäiliö on sama, minne viedään maito- ja mehutölkit, leivoslaatikot, puhdistetut paperipohjaiset kertakäyttöastiat, muro- ja keksipaketit, paperipussit ja -kassit, talouspaperihylsyt, munakennot, aaltopahvit ja juomien kartonkiset monipakkaukset. Myös kartonkiset joulukalenterit kelpaavat keräyskartongiksi.

Maito- ja mehutölkit voi tiputtaa kartongin keräysastiaan muovikorkkeineen.

– Pakkausten oikea lajittelu on tärkeä ympäristöteko ja se kuuluu meille jokaiselle. Poisheitettävä jäte matkaa käsittelyn jälkeen kartonkiteollisuuden raaka-aineeksi. Lajittelu on tänä vuonna entistäkin tärkeämpää, sillä jätteen kierrätysvelvoitteet kiristyvät koko ajan. Esimerkiksi 1.1.2016 astuu voimaan uusi asetus kaatopaikkojen roolista. Sen mukaan kaatopaikoille ei saa enää tuoda biohajoavaa jätettä tai vaikkapa tekstiilejä, toteaa Savolainen.

Jos omassa taloyhtiössä ei ole paperin tai kartongin keräysastiaa, lähin alueellinen keräyspiste löytyy osoitteesta www.kierratys.info

Katso video joulupapereiden, -narujen ja -pakkausten oikeanlaisesta kierrätyksestä!

Lisätietoja:

Paperinkeräys Oy

www.paperinkerays.fi

Lähde: ePressi.com


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

energiajäte kartonki kierrättää kierrätys käärepaperi lahjapaperi paperinkeräys sekajäte

Ei liitettyjä avainsanoja.