Parantavat yrtit omalta pihalta

Piha

Unohtuiko mökkireissulta laastari tai särkylääke – parantavat yrtit löytyvät jopa omalta pihalta. Lue vinkit ”pihaparantamiseen”.

Kesämökillä, puistossa tai tien päällä ei aina ole mukana laastaria tai särkylääkettä. Silloin avuksi otetaan usein muut keinot tai jopa kansanperinteisiin pohjaavat niksit – lääkkeettömiä parannuskeinoja löytyy yllättävän paljon.

Moni muistaa lapsena peittäneensä pihaleikeissä haavan ratamonlehdellä ja jatkaneensa sitten iloisesti kesätemmellystä. Vanhan kansan perinteisiin pohjaava ratamonlehtikikka on oikeasti toimiva tapa parannella pikkuhaavereita. – Haavoille sopivat ratamonlehtien lisäksi esimerkiksi apilat, suolaheinät, valkopeippi, piparjuuren lehdet, poimulehdet ja auringonhattu-uute, listaa professori Sinikka Piippo Luomuksen kasvitieteen yksiköstä.

Piippo uskoo, että vaikka suurin osa suomalaisista ei osaa hyödyntää ”vanhan kansan niksejä”, osalla on tietoa runsaastikin. – Tietoa löytyy runsaasti esimerkiksi netistä, lehdistä ja kirjoista, jos aihe vain kiinnostaa.

Parantavat yrtit edistävät lääkkeettömyyttä mutta niiden käyttö vaatii maalaisjärkeä

Piharatamo - parantavat yrtit -

Haavoille sopivat ratamonlehtien lisäksi esimerkiksi apilat, suolaheinät, valkopeippi, piparjuuren lehdet, poimulehdet ja auringonhattu-uute. Kuva: Colourbox

Ratamonlehdet ja muut lääkkeettömät niksit kiinnostavat terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä.
– Olemme kertoneet lukijoillemme esimerkiksi yrteistä ja niiden terveysvaikutuksista. Ja tietysti uni, liikunta, painonhallinta ja terveellinen ravinto ovat lääkkeettömiä keinoja, jotka auttavat moneen vaivaan ja ennaltaehkäisevät sairauksia, kertoo päätoimittaja Marja Aarnipuro Apu Terveydestä.

Päätoimittaja Taina Risto Hyvä terveys –lehdestä luottaa myös terveen maalaisjärjen käyttöön.
– Jos kesämökillä ollessa alkaa särkeä päätä, kannattaa miettiä, mistä se johtuu – onko syynä esimerkiksi liika aurinko? Hoito sitten sen mukaan eli hattu päähän, aurinkolasit käyttöön, varjoon ja juotavaksi riittävästi vettä.

Luonnosta apua moneen vaivaan

Haavojen hoitaminen luonnon antimilla ei ole ainoa toimiva ”pihaparannusniksi”. Professori Sinikka Piippo luettelee nopeasti apukeinoja muun muassa hiertymiin, hyönteisenpistoihin auringonpolttamiin.

Hiertymät

Rohtorautayrtin lehdet auttavat, jos kantapäihin tai muualle jalkoihin tulee hiertymiä. Lehtiä pitää hiukan pehmittää ennen käyttöä, ja laittaa sitten iholle suonipuoli ihoa kohti. Kun lehti kuivuu, sen tilalle vaihdetaan uusi, Piippo neuvoo.

Hyönteisten pistot

  • Hyönteisenpistoihin saa apua auringonhatusta, laventelista, ratamoista, pihatähtimöstä ja sitruunamelissasta.

Auringonpolttamat

  • Auringonpolttamat puolestaan rauhoittuvat vaikkapa mintun, pihatähtimön tai kehäkukan lehtien alla.

Tulehdukset ja verenvuoto

  • Pihka haavan päällä lievittää tulehdusta.
  • Siankärsämöllä on verenvuotoa pysäyttävä maine.

Asiantuntijoiden omat vinkit ”pihaparantamiseen”

Parantavia yrttejä

Kuva: Colourbox

Toimivammat kikat luonnon antimilla parantamiseen ovat tietysti niitä, jotka on jo itse testattu ja hyviksi havaittu. – Jos iho sattuisi palamaan auringossa, voisin sivellä iholle maustamatonta jogurttia. Ainakin se viilentäisi hetkeksi, tuumii Taina Risto Hyvästä terveydestä.

Marja Aarnipuro Apu Terveydestä luottaa vanhan kansan sanontaan ”aika parantaa”.
– Aika auttaa moniin vaivoihin. Esimerkiksi jalkaan tullut rakko paranee itsestään ja päänsärky menee ohi nukkumalla ja rentoutumalla.

Professori Sinikka Piippo puolestaan uskoo auringonhatun tehoon.
– Olen aina käyttänyt haavoihin auringonhattua uutteena, oli kyse sitten ihmisestä tai eläimestä. Se auttaa nopeasti.

Lähde: www.aikakauslehdet.fi


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

auringonhattu piharatamo rohtokasvi yrtit

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta